Kesäloma

Elokuvia ei tule katsottua.

Jostain syystä ne eivät löydä minua
enkä minä niitä 

näin kevät-kesä-puoliskolla vuotta.
Meillä on jotain ongelmia
kohtaamisissamme.
Emme ole samalla sivulla.
Siksi elokuvablogin on parasta 

viettää ansaittua kesälomaa niinä
kuukausina.
Viime vuoden tapaan.

Ihan pian on tarkoitus palata.
Loppukesästä, viimeistään
alkusyksystä.


Kellot

Katson ajan tahrimaa maailmaa.
Kuulen kun kellot soivat.
Ajattelen, että ehkä 
tässä on kaikki.

Lähden silti etsimään jotain enemmän.
Koen tulleeni tien päähän. 
Nykyisessä työssä, kaupungissa, elämässä.

Haen töitä. Koko alkuvuoden.
Käyn haastattelussa.
Saman päivän iltana avaan tietokoneen.
Eteeni lävähtää tieto Tuopin menehtymisestä.

Vähän ajan päästä saan tietää saaneeni työpaikan. 
Jollaisesta olen aina haaveillut. Jota varten olen opiskellut. 
Muutto. Helsinki. Töiden aloitus. 

Samaan aikaan pieni, pienempi kuin solu, mutta niin vahva voima saa maailman polvilleen.

Mietin onko mikään pysyvää tai muuttuuko toisaalta mikään?
Yritämme, epäonnistumme, pakenemme. Löydämme uudestaan. Unohdamme. 
Aika leikkii leikkiään. Hyppii ruutua. 

Kellot soivat. Ja aika aloittaa leikkinsä uudestaan.


Tuopille.