Rakas Akatemia

julkaisi tänä aamuna uuden tiedotteen, jossa linjasi ainakin omasta näkövinkkelistäni järkyttävän suuria muutoksia ja herätys tähän uuteen maailmanjärjestykseen oli karu. Ensimmäinen reaktioni oli, että tämä taisi olla tässä, mutta nyt kun olen vähän aikaa saanut sulatella tätä pommia, niin katsotaan, katsotaan....


Kivoin uudistus on se, että Oscar-seremoniaa aikaistetaan parilla viikolla, helmikuun alkuun. Tänä vuonnahan viime vuoden Oscar-seremoniaa juhlittiin kun tätä vuotta oli kulunut jo yksi neljäsosaa, kun seremonia putosikin maaliskuun puolelle, joten enemmän kuin täydellinen uudistus. Vielä parempi olisi, jos Oscarit olisivat jo uudenvuoden jälkeen, mutta kaikkea ei kai voi saada. Nyt ainakin odotusaika pienenee vähäsen....

Myös seremonian kestoon on luvassa leikkausta. Seremonian sanotaan kestävän vastaisuudessa vain kolme tuntia, kun esimerkiksi viime seremonia taisi olla yli neljä tuntia. Tämä uudistus on sanalla sanoen yhdentekevä minulle. Katsoisin Oscareita vaikka ajan loppuun asti, mutta ymmärrän sen, että osa katsojista pökertyy varmaan jo nähdessään, kuinka pitkä Oscar-seremonian kesto voi olla, joten skippaavat mieluummin koko helahoidon. Akatemia sanoo pääsevänsä kolmen tunnin kestoon mm. jakamalla teknisten kategorioiden pystejä mainostauoilla, jolloin ne eivät vie aikaa itse seremoniasta. Mikä on suoraan sanottuna ihan hyvä. Ei kukaan jaksa katsoa esimerkiksi ääniosaston (sound mixing ja sound editing) kiipeävän lavalle miljoona kertaa ja kiittävän täysin samojan nimiä kahdesti peräkkäin.

Nyt kun ollaan siirrytty hyvästä neutraaliin, niin eikös pakan mukana tullut negatiivistakin. Järkyttävin tieto minulle tänä aamuna oli Akatemian päätös julkaista uusi kategoria. Ja nyt sattuu sormia edes painella näitä kirjaimia näppäimistöltä, mutta mennään silti; uusi *auts* kategoria *auts* vuoden parhaalle "suositulle" elokuvalle!


Reaktioita on monia:

- Kuinka paljon Disney on maksanut, että on saanut uuden kategorian itselleen?
- Eikö meillä ole jo People's Choice Awards?
- Perinteisesti suosituille elokuville on ollut myös jo ihan ansaittu oma palkintonsa nimeltään raha.
- Black Panther

Oma välitön ajatukseni oli tietysti, että tässä vesitetään nyt koko Oscarit ihan vitsiksi. Oscarit ovat merkinneet historiallisesti arvostusta, kunniaa, taiteellista omatuntoa, puolueetonta huomiota yksinkertaisesti parhaalle elokuvalle. Jos vastedes mikä tahansa tusinatuote, mitä kana-aivoinen jengi ryntää massoittain katsomaan a la Fast & Furious kuusisataakolme, voidaan tituleerata Oscar-voittajaksi, en tiedä mikä arvo kenelläkään on kantaa Oscar-voittoa kunniana.

Akatemian tarkoitusperä on ollut varmastikin tehdä Oscar-seremoniasta itsestään taas katsojalukujen kingi. Viime vuoden seremonian katsojaluvut ilmeisesti tippuivat jopa kaksikymmentä prosenttia, mikä on kieltämättä hurja luku. Kaikki nämä uudistukset tähtäävät osaltaan, ainakin paperilla seremonian houkuttelevuuteen.

Mitä Akatemia itse tuntuu olevan liian sokea näkemään on, että katsojalukujen pudotuksiin vaikuttavat taatusti täysin muut seikat, kuin, että seremonia on liian pitkä, liian myöhään vuotta, tai liian vähän nähdyille elokuville.

Itse näkisin syiksi koko Oscar-käsitteen politisoitumisen - käytännössä vasemmistoakselin omaksi agendan tuutatukseksi (itseä se ei haittaa, mutta jos vaikka puolet amerikkalaisista on republikaaneja ja toinen puoli demokraatteja, niin arvatenkin toinen puoli karkottuu toisen poliittiselta foorumilta, kun nyt muutenkin elämme ajassa, jossa kahtiajako on hallitseva trendi - ja mielestäni tästä puhuu esimerkiksi republikaanisen Roseanne-ohjelman huimat katsojaluvut, ne olivat meinaan tajuttoman korkeat) 

...sekä Oscareiden kaupallistumisen, mitä tämä uudistus ei kyllä korjaa sitten yhtään. Oscarit jaetaan jo nyt sille leffalle, minkä kampanjabudjettiin studiot sysäävät eniten rahaa. Oikeasti taiteellisen, vaikka pienen budjetin elokuvan, vaikka Ranskasta on nyt jo täysin mahdotonta päästä näihin kahinoihin ja uskon, että Oscareiden katsojayleisöt ovat tarpeeksi älykkäitä tajaumaan, että eivät he halua nähdä palkintoseremoniaa, jossa palkitaan rikkaimman studion parhaita markkinointipäälliköitä. Ja mitä Oscar-seremonia tekee? Luo heille jopa oman kategorian.

Parempi uudistus mielestäni olisi kieltää Oscar-kampanjat. Lopettaa naurettavat yksityisnäytökset, Q&A-tilaisuudet ja ns. "screenereiden" eli ilmaisten kopioiden leffoista lähettämiset Akatemian äänestäville jäsenille. Kieltää se täysin. Ja luoda pikemminkin puolueeton toimikunta, joka katsoisi mahdollisimman monta elokuvaa vuoden aikana ihan elokuvateatterissa ja valitsisi niistä parhaimmat Akatemian jäsenten äänestettäviksi. Ja samaten tulisi kieltää kaikenlaiset poliittiset kannanotot seremonian aikana. Se ei ole mikään poliittinen foorumi, vaan taiteen juhlimistilaisuus, millä tulisi olla ihan oma itseisarvonsakin. Olen niin kyllästynyt siihen, että taiteen päältä kävellään aina, kun siihen on mahdollisuus, jotta sitä voidaan käyttää aina johonkin muuhun tarkoitusperään.


Kun Oscar-leffojen taso nousisi, niin nousisi varmasti myös katsojaluvut. Oscareilla olisi joku pointtikin. Luottakaa minuun kun sanon, että Oscareiden katsojaluvut ei taatusti nouse sillä, että joku Marvel saa lisäsulan hattuunsa uudella Oscar-kategorialla. Ihan kuin emme kuulisi Marvelista tarpeeksi jo ympäri vuoden. Ne kaksitoistavuotiaat, jotka välittävät Marvelista niin paljon, että heille ei muuta elokuvateollisuutta olekaan, eivät taatusti välitä Oscareista tuon taivaallista ja ne jotka välittävät Oscareista, eivät taatusti jätä Oscareita katsomatta sen takia, että siellä ei palkita Marvel-leffaa. Päin vastoin. Lähellä on, että itsekin lähtisin boikottiin tällaisen naurettavan korruptiota muistuttavan uudistuksen takia.

Mutta kun sanon, että peli ei ole menetetty vielä, voi olla, että tämäkin uudistus jää tällaiseksi. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Oscarit yrittävät jotain uutta. Muistatteko pari vuotta sitten ne televisioruutuun suunnitellut kiitoslistat, jotka jotenkin noin vain hups kaks heipakkaan jäivätkin jo seuraavasta seremoniasta jo pois? Toivon, että tässä käy samalla lailla {Katso päivitys alla}. Tosin jos Disney, joka huom. omistaa ABC-kanavan, joka tuottaa Oscarit, sysää jatkossakin rahaa, että Oscarit palkitsevat Disney-leffoja, niin kuka tietää. Ja onhan tietysti esimerkiksi kotimaisissa Jusseissakin se yleisö-Jussi, eikä se vähennä muiden pystien kunniaa. Toivottavasti Oscaritkin selvästi merkkaisivat pystin erilliseksi ns. normiOscareista. Ja tässäkin Oscareilla on historiaa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun he peukaloivat kategorioita. Mm. lapsitähdille on joskus jaettu omia "Special-Oscareita" - äänestän sen puolestan, että tätä suosio-Oscariakin kutsutaan Special Oscariksi.


Ja ehkä tämä uudistus ei ole niin paha. Toivon, että Akatemia käyttää silti järkeä, eikä heitä pystejä minkä tahansa massatuotteen suuntaan, vaan valitsee niidenkin joukosta ne parhaimmat vink, vink Ihmeotukset ja niiden olinpaikat kakkonen ilmestyy marraskuussa, juuri Oscareiden ovella.

Nähtäväksi siis jää, mitä tämä oikeasti tulee tarkoittamaan. Onko meillä enää Oscareita niinkuin me ne sellaisina tunnemme enää ensi helmikuussa vai ei? Sen voin luvata, että jos tämä uudistus nyt upottaa koko konseptin, niin en usko, että Oscar-blogillakaan on enää mitään virkaa.




{Päivitys:} Akatemia on hylännyt suositun kategorian hankkeen // 07.09.2018


...=) 

10 kommenttia:

  1. Vai että oikein paras suosituin elokuvakin vielä. Kaikkea ne keksii..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkö sultakin nyt Oscarit valvomatta? Heheh

      Poista
  2. Siis tavallaan ihan hauska, että koitetaan saada lisää katsojia tuolla uudella palkinto kategorialla. Vuosi vain on niin väärä kuin olla ja voi, sillä tästä tulee automaattisesti se ajatus, että nyt piti saada sille saatanan Black Pantherille oscar-pysti.

    Allekirjoitan ton vasemmistolaisuuden ja liiallisen politisoitumisen täysin. Ällöttää kun muutenkaan ei saa rauhaa missään keskustelussa Trumpista yms. niin nyt on pitänyt samat jutut tuoda oscareihinkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuten kyseisen leffan kohdalla tuntuu aina menevän; tässäkin on reaktiot jakautuneet kahtia. Toinen osa (kuten sinä) valittavat siitä, että Black Pantherille luotiin oma kategoria, jotta sille voidaan antaa Oscar ja toinen osa valittavat siitä, että Black Pantherille annetaan ns. "lohtuOscar".

      Jännä, että tuon leffan kanssa reaktiot jakautuvat aina niin kahtia.

      Poista
  3. Vaikka en pahemmin Oscareista välitäkään niin pakko todeta, että suosituimman elokuvan pysti kuulostaa aikamoiselta paniikkireaktiolta ja vähentää koko tapahtuman arvoa. Tämä johtaa helposti juuri siihen kuinka junaillaan voittajaksi elokuva joka ei sitä oikeasti ansaitsisi. Jopa paljon enemmän kuin tyypillinen narina siitä kuinka se ja se oli parempi kuin se tai se ja tuo elokuva voitti vain koska sen hetkinen poliittinen ilmapiiri sitä vaati. Pian jonkun Pirates of the Caribbian 9: Not Again!-elokuvan kannessa lukee Oscar-voittaja koska Johnny Deppin fanit halusivat sen fanituksensa vuoksi voittajaksi, ei mistään muusta syystä. Siitä ei ole enää pitkä askel paras suudelma-Oscariin. Toisin sanoen ymmärrän uudistusmielisyyden ja halun laajentaa katsojakuntaa, mutta en oikein näin markkinahenkisenä. Toisaaalta tapahtui niin tai näin ei varmastikaan tee minusta yhtään suurempaa Oscar-intoilijaa kuin en vieläkään ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö se sitä paitsi sodi kaikkia arvoja vastaan, jotka ovat - ainakin ennen 2010-lukua - olleet puolustamisen arvoisia? Jotenkin tuntuu, että sosiaalisen median myötä vain tykkäyksillä, ulkonäöllä, pinnallisuuksilla, rahalla ja suosiolla on väliä. Sinänsä sopii tähän aikaan tämä uudistus, mutta toivottavasti ihmiset jossain vaiheessa avaavat silmänsä tajuavat, että taiteessa on kyse muustakin kuin korkeista katsojaluvuista tai "mahdollisimman monen miellyttämisestä".

      Poista
  4. Minua on aina harmittanut oscareissa se puhe osuuksien kiireen tuntu. Jotenkin tuntuu arvostuksen puutteelta, että "pikkukategoriat" jäävät mainosten alle. Parasta olisi jos saavutettaisiin jonkilainen rauhan ilmapiiri, niin että ihmiset saisivat sanoa edes sen muutaman sanan tai jotenkin jaettaisiin puhevuorot, jos on useampi pystin noukkia samassa kategoriassa.

    Ja tosiaan samaa mieltä tuosta suosituimman elokuvan -kategorian huonoudesta. Kuten Noir enteili, niin "Oscar-voittaja" -leima kannessa menettää merkityksensä. Ja joku Adam Sandler pieru-huumori-pätkä voi pahimmillaan pystin viedä kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi vaihtoehto olisi sekin, että pääpalkinnot jaettaisiin ensin. Sitten ihmiset ei tuskastuisi odottamaan niitä sillä aikaa, kun tuntikausia pikkukategorioiden voittajat kiipeävät kukin vuorollaan lavalle. Kun pääpalkinnot olisi jo jaettu, voisi pikkukategorioiden voittajat rauhassa puhua ihan niin pitkään kuin lystäisivät. Ne keitä ei kiinnosta, voisivat jo mennä nukkumaan, ja ne ketkä jaksavat kukkua kaikkien äänimiesten kiitospuheiden vuoksi, voisivat niin tehdä.

      Poista