07 toukokuuta 2018

Arvostelu: Adam's Rib

Oscar-palkitut legendat Katharine Hepburn ja Spencer Tracy tähdittivät yhdessä tätä ylistettyä draamakomediaklassikkoa, joka sijoittuu oikeussaliin, jossa aviopari Adam ja Amanda (Tracy, Hepburn) Bonner päätyvät jutun vastakkaisille puolille, jossa Doris (Judy Holliday) on yrittänyt tappaa aviomiehensä ja tämän rakastajattaren. Yksinkertaisesta lain lukemisesta tuleekin monimutkaisempaa, kun siihen sotkee mukaan sukupuolen ja tasa-arvon kysymykset.

Tästä elokuvasta minun on ollut vaikea sanoa yhtään mitään. Lähinnä siksi, että se on yksinkertaisesti hyvä elokuva. Juoni on kekseliäs, terävä ja käsittämättömän nykyaikainen. Ollakseen 40-luvun elokuva, tässä on käsitelty sukupuolten välisiä tasa-arvokysymyksiä äärettömän modernisti ja pistää vähän mietityttämään, miksi sittemmin olemme nähneet paljon konservatiivsempia elokuvia. Tämä leffa on selvästi ollut edellä aikaansa. Elokuva onnistuu viihdyttämään koko kestonsa ajan ja päätyy yllättävän syvälliseksikin ja monitahoisesti. Tässä ei missään nimessä saarnata suuntaan eikä toiseen, vaan kerronta käy mielenkiintoista tasapainottelua lain ja moraalin suhteesta tasa-arvon kanssa.


Hepburn ja Tracy omaavat kemiaa, jollaista on vaikea jäljentää. He olivat pari oikeassakin elämässä ja sen syvän vuorovaikutuksen kyllä aistii valkokankaalta. Heidän roolisuorituksiaan on vaikea ajatella oikeasta elämästä irrallisena, sillä niin aidon he siitä tekevät. On kuin he olisivat tunteneet toisensa aina ja eivät vetäisi minkäänlaista esitystä, vaan kuin kamera vain olisi tunkeutunut heidän yksityiseen elämäänsä. Ehkä jossain määrin näin onkin.


Pidin siitä, miten elokuva rakennettiin. Se on mielenkiintoinen hahmotelma oikeussalidraaman ulottumisesta myös pariskunnan makuuhuoneeseen asti. Ja mitä draamaa se onkaan. Hepburn ja Tracy pääsevät oikein nauttimaan intohimoisista palopuheista ja verestävät hyytävästi katsojan nähtäville pariskunnan rakoilevat välit oikeusjutun takia. Ja he tekevät sen kuitenkin harvinaisen kypsästi ja hienovaraisesti. Käsikirjoitus mahdollistaa vain lapselliset tunnreaktiot ja kateellisuuden sekä pikkumaisuuden esiin tuomat ajatukset, mutta Hepburn ja Tracy tuovat niihin paljon enemmän särmää, kokemusta ja viisautta.


Elokuvan pohtimat kysymykset lain oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvon todellisesta toteutumisesta sekä ehkä jossain määrin yhteiskunnan rakenteellisista puutoksista ovat mielenkiintoiset. Näitä kysymyksiä pohditaan vielä tänä päivänkin esimerkiksi intersektionaalisuuden kautta, sillä kysymykset eivät ole yksinkertaisia. Syrjinnällä on monia tasoja ja vaikka laki olisi kaikille sama, on todellisuus silti hyvin erilainen. Mutta kuten sanottu tästä elokuvasta on hirveän vaikea sanoa mitään, sillä itse en ole mikään sukupuolentutkija tai sosiologi, joten oma tietämys loppuu vähän kesken. Sen osaan kuitenkin sanoa, että tämä on hyvin tehty ja hyvällä temmolla puksuttava oikeussalidraama, jonka Hepburn ja Tracy luotsaavat niin henkevästi eteenpäin.




...=) 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...