28 lokakuuta 2017

Keeping Up with the Joneses (Keeping Up with the Joneses)

Zach Galifianakis on traumatisoinut minut elokuvillaan. En voi sietää häntä, hänen näyttelemistään enkä komiikkaansa. Olen aina inhonnut naurettavaa rinnastusta ällöttävyyden ja komedian välillä. Kuka ikinä on alun alkaenkaan väittänyt, että ne korreloisivat keskenään? Yllättäen, katsomani elokuva kuitenkin onnistuu päihittämään turhuudellaan jopa Galifianakisin taidonlahjat jopa siihen pisteeseen asti, että tässä roolissa häntä katsoi - jos ei nyt mielellään - niin ainakin täysin passiivisesti, mikä on jo suuri saavutus hänen suhteensa.

Jon Hamm ja Gal Gadot ovat huippuvakoojia, jotka muuttavat peiteoperaatiota varten Amerikkalaiseen lähiöön, jossa asuvat myös tuiki tavalliset Zach Galifianakis ja Isla Fisher tylsine elämineen. Ja jos nyt kuvittele, että elokuva päättyisi jotenkin ennalta-arvaamattomasti, olisitte oletuksissanne väärässä. Elokuvan premissi tarjoaa paljon lupauksia viihdyttävästä, mukaansatempaavasta vakoojakohelluksesta, joka naurattaisi, mutta elokuvan juonenkulku pysähtyy vain tunnetuimmilla nähtävyyspaikoilla, johon katsoja pakostakin turtuu. Naurusta, viihteestä ja mielenkiinnosta ei ole tietoakaan.

Samanlaisessa juoniterritoriossa kulkevia pätkiä on nähty ennenkin. Mieleen tulee esimerkiksi Ashton Kutcherin ja Katherine Heiglin tähdittämä vakoojapläjäys Killers vuodelta 2010 tai Angelina Jolien ja Brad Pitit tähdittämä... vakoojapläjäys Mr. and Mrs. Smith vuodelta 2005. Ja täysin samasta elokuva on kyse jokaisen kolmen kohdalla. Ongelma kolmannen elokuvan kohdalla tosiaan on se, että se ei tarjoa enää mitään uutta, vaikka tarjoaisikin. Eikä Keeping Up with the Joneses tarjoa.

Odotin paljon täydelliseltä Jon Hammilta ja Gal Gadotilta, jotka sopivat täydellisiin rooleihin täydellisesti. Eikä heissä mitään vikaa ole. Vikaa ei ole myöskään Isla Fisherissa ja niin paljon kuin se minua satuttaakin sanoa - Zach Galifianakisissa. Vika on puhtaasti mielikuvituksettomasssa ohjauksessa ja ennen kaikkea käsikirjoittajassa, joka tuntuu syövän paperia. Sen tason ihmiseltä hän vaikuttaa, nimittäin. Sanat geneerinen, kuiva, ennalta-arvaamaton ja hukkaan heitetty eivät riitä kuvaamaan hänen kykenemättömyyttään. Oikeasti Keeping Up with the Joneses ei ole edes mitenkään huono elokuva. Se on vain niin mitään sanomaton, mikä on sääli entisestään, sillä tässä olisi ollut potentiaalia oikein viihdyttävään elokuvaan.

Usein kunnioitan elokuvia, jotka ovat puhtaasti huonoja paljon enemmän. Niissä sentään on tavoiteltu jotain taiteellisempaa, jotain suureellisempaa ja visionäärisempää - vaikka se yritys onkin epäonnistunut. Tälläiset teokset kuten Keeping up with the Joneses ovat elokuvia, jotka saavat vihaamaan elokuvia. Tuntuu, ettei tähän ole pistetty mitään panostusta. Ihmiset ovat vain käyneet noutamassa palkkasäkkinsä ja kyhännyt kokoon jonkinlaisen tuotoksen, että sitten voi pitchata itsensä taas samoille tuottajille saman rahamäärän toivossa. Minä haluan, että elokuvia tehdään, koska elokuvantekijät palavat halusta kertoa jonkin tarinan. Ei sen takia, että he kuvittelevat katsojan viihtyvän jonkin tarinan parissa ja yrittävät mahdollisimman laskelmoidusti tehdä jotain sinne päin. Murr...


 ...=)


4 kommenttia:

  1. Repesin tolle alulle! :D Mäkään en oo koskaan oikein lämmennyt Zach Galifianakisille, joten ymmärrän mitä tarkoitat.

    VastaaPoista
  2. Olen tarkoituksella jättänyt pari elokuvaa hamaan tulevaisuuteen vain koska huomasin varoituksena niissä olevan mukana Galifianakiksen. Sääli, saattaisivat olla hyviäkin leffoja, mutta kuten Jack Black on myös Galifianakis erityisen rasittavaa katseltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalotovereita putkahtelee esiin...
      Ja Jack Blackkikin mennyt sinulta pilalle. Onneksi olen itse sentään siltä välttynyt.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...