25 maaliskuuta 2015

Herkullinen elämä (The Hundred-Foot Journey)

Katsoin eilen tämän Helen Mirrenin tähdittämän loistoelokuvan! Olen halunnut nähdä elokuvan siitä asti, kun kuulin, että Oprah Winfrey tuottaa elokuvan, jonka pääosissa on Helen Mirren - kaksi upeaa naista. Kun elokuvan traileri saapui, tajusin, että nyt käsillämme on jotain ainutlaatuista. Kuten sanottu rakastuin jo traileriin. En muista koska viimeksi olen kuullut tuon matalan miesäänen trailerissa. Elokuva ilmestyi jo kesällä, muistaakseni, mutta vasta nyt sain elokuvan katsottavaksi. Ja voin kertoa, se on ihan niin upea, kuin saatoin edes odottaa.



[juoni leffatykin ansiota]
"Chef Hassan (Manish Dayal) kertoo elämänsä tarinaa, joka tulvii eksoottisia tuoksuja ja veden kielelle tuovia makuelämyksiä. Kertomus kulkee Mumbaista Pariisiin, isoisän vaatimattomasta ravintolasta haute cuisinen korkeimmalle tasolle. Perhe joutuu lähtemään juuriltaan ja päätyy syrjäiseen ranskalaiskylään, jonne he perustavat paikkakunnan ensimmäisen intialaisen ravintolan. Vastapäisen gourmet-ravintolan omistaja, kopea Madame Mallory (Oscar-palkittu näyttelijätär Helen Mirren), käynnistää huimat mittasuhteet saavuttavan kulinaarisen sodan. Täältä alkaa Hassanin matka Pariisin ravintolaelämän huipulle. Menestyksen aineksiin kuuluu myös monta mitallista yllättäviä käänteitä ja kirpaisevia tappioita."


"Elokuva siis tarjoaa kaikkea ja paljon, kuin täyteläisen ruoka-annoksen, jossa kukin elementti lautasella on täydellisessä symbioosissa toistensa kanssa"


No on se herkullinen. Sivunuotilla huomauttaen, että elokuvan suomennos "Herkullinen elämä" on oikeastaan aika kökkö, mutta on se herkullinen. Ruoka herää eloon tässä idyllisessä elokuvassa, joka astelee aivan Pieni Suklaapuoti-elokuvan jalan jäljissä, arvatenkin, onhan ohjaaja Lasse Halmström molempien ohjaaja. Myös eteläisen maaseutu-Ranskan maisemat ja miljöö on kuvattu kuin kiiltokuvana ja minulle ainakin tuli matkakuume juurikin tuonne tähtitaivaan alle, viinipuiden ja maalaismarkkinoiden keskelle. Elokuvan ehkä upein kohtaus syntyy kun Mirrenin Madame Mallory ja uuden tulokkaan Manish Dayalin Hassan kokkaavat yhdessä omeletin. Kohtaus aistillinen, sensuelli, täyteläinen.

Elokuva siis pitää lupauksensa makumatkasta Ranskan sydämeen, hyvän musiikin ja kuvauksen tahdissa. Tarvitseeko elokuvan olla enemmän? Ei minusta, sillä rakastan tämän tyyppisiä elokuvia, joiden pariin voi paeta tammikuista Suomen loskaa. Mutta minulle The Hundred-Foot Journey on paljon enemmän kuin "herkullinen".

Pidin paljon näyttelijäsuorituksista, yhtä lukuun ottamatta, palaan tähän myöhemmin ja pidin hahmojen kehityksestä. Pidin taustatarinasta päähenkilö Hassanin ruokaintohimolle ja pidin heidän matkasta Intiasta Englannin kautta Ranskan maaseudulle. Rakastuin täysin moniin kohtauksiin, joissa Hassan ja hänen rakkaudenkohde Charlotte Le Bonin näyttelemä Marguerite, poimivat sieniä joenpenkalla tai kävivät markkinoilla ostamassa vihanneksia. Pidin myös elokuvan päävastakkainasettelusta; kaksi ravintolaa tien toisella puolin kilpailemassa - kahden maailman kohtaaminen. Elokuva siis tarjoaa kaikkea ja paljon, kuin täyteläisen ruoka-annoksen, jossa kukin elementti lautasella on täydellisessä symbioosissa toistensa kanssa. Myöskään mitään tiettyä teemaa ei kanneta liian pitkään elokuvassa. Vastakkainasettelukin loppuu hyvissä ajoin, jotta voimme päästä eteenpäin tarinassa. Tylsistymistä ei pääse tämän ansiosta tapahtumaan, mikä on taas yksi lisäplussa. Mutta, koska minä olen tunnetusti ruokailijana kovin nirso ja kranttu, aina annoksesta löytyy joku sipuli tai kesäkurpitsa, jonka sysään sivuun, lapsellisesti, mutta kyllä. Niin löytyy tästäkin elokuvasta.

Hassanin isoveljeä näyttelevä Amit Shah on kerta kaikkiaan surkea näyttelijä. Alussa saamme hänestä aimo annoksen surkeaa näyttelemistä, ja onneksi hänet tajutaan sysätä syrjään todella nopeasti. Muut näyttelijät ovat itse asiassa todella hyviä. Pääroolia näyttelevä Manish Dayal löytää roolilleen täydellisen tasapainon, hän on yhtä aikaa viaton, lahjakas, kunnainhimoinen, kiltti, voimakastahtoinen - loistava suoritus ja hän kantaa hyvin pääroolia harteillaan. Pääroolin esittäjäksi voisi kutsua myös Helen Mirreniä. Hän on loistava. Olen suuri Helen Mirrenin fani, en ole häneltä huonoa roolisuoritusta nähnyt ja tuntuu kuin hän ei huonoa elokuvaa pystyisi tekemäänkään, jopa sellainen turhanpäiväinen toimintapläjäys kuin Red, muuttuu hänen käsissään viihdyttäväksi katsottavaksi. Tässä roolissa hän on kuin kotonaan. Käsikirjoitus ei anna kovinkaan paljon mahdollisuuksia näyttelijöille, sillä hahmot ovat niin huonosti kirjoitettuja, että näyttelijällä on täysi työ välttää kaikki kliseiset sudenkuopat ja saada hahmo toimimaan niin, ettei se yhdessä kohtauksessa ole täysin päinvastainen toiselle kohtaukselle. Mutta Mirren on kokenut näyttelijä, ja siksi saa keskinkertaisenkin roolin toimimaan kuin se olisi taitavankin käsikirjoittajan kynästä syntynyt luomus. Mirren on upea!

Minulle The Hundred-Foot Journey on viiden tähden leffa, ehkä ilmeisistä virheistään huolimatta. Elokuvan alku on ehkä vähän kömpelö, mutta ei toimimaton ja tietty punainen lanka juonen arkista puuttuu, mutta se ei haittaa mitään. Minä olen vain niin tämän maalauksellisen, eloisan, viehättävän ja värikkään elokuvan lumoissa, että minun ei tee muuta mieli kuin katsoa tämä uudelleen. Tämä on kuin Nancy Meyersin parhaimmat idyllit yhdistettynä Pieneen Suklaapuotiin ja sen päälle vielä aimo annos oikeanlaista elokuvallisuutta ja tuloksena syntyy viehättävä, herkullinen elokuva, joka nousee ehdottomasti yhdeksi suosikeistani.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...