25 maaliskuuta 2015

Lord of War (Lord of War)

Jos miettii täydellisyyden käsitettä, tulee pian siihen lopputulokseen, että täydellisyyttä ei synny ilman virheitä. Jos maailmassa vallitsisi absoluuttinen täydellisyys, mikään ei olisi täydellistä. Vastakohdat herättävät toisensa eloon. Ei ole täydellisyyttä ilman virheitä. Vasta kun tietää, miten asiat ovat huonosti, tietää, miten ne voivat olla hyvin. Ei ole myöskään rauhaa ilman sotaa. Rauhan käsite sinällään on saavuteltavissa oleva asia ja sitä kohtaa tuleekin pyrkiä. On asia erikseen, voidaanko sitä koskaan saavuttaa ja sitä voidaanko rauhaa saavuttaa ilman sotaa. Periaatteessa ne ovat toisiaan ruokkivia. Useimmat sotaelokuvat eivät pääse lähellekään näin filosofista pohdintaa. Tärkeämpää on elvistellä hienojen tehosteiden kanssa ja päästä sisään sotilaan mielenmaisemaan. Lopussa annetaan joku tärkeähkö mietelauselma sodan mielettömyydestä.

Nicolas Cage tähdittää Andrew Niccolin rikos-sotadraamaa vuodelta 2005. Hän on Yuri Orlov, ukrainalais-amerikkalainen asekauppias. Hän ei kyseenalaista sotaa. Hänen tehtävä on toimittaa aseita, niistä maksaville. Hän on kuin ruuan toimittaja. Samalla lailla ihmisillä on tarve ruokaan kuin aseisiin. Hänen ajatuksissaan on pohjaa. Vaikka ensireaktio on luonnollisesti negatiivinen: "Kuinka hän voi aseistaa afrikkalaisia armeijoita, jotka tappavat pieniä lapsia tai ehkä vielä pahempaa; antavat heille aseet käteen?", elokuvan edetessä alkaa hänen metodeilleen löytyä arvopohjaa. Niccolin käsikirjoitus upeasti kuvaa rauhan ja sodan ristiriidan. Aseita toimitetaan pahiksille joka tapauksessa. Murhia tapahtuu joka tapauksessa. Sota jatkuu joka tapauksessa. Ja kuka onkaan pahis?

Ei ole mikään ihme, että ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on antanut tukensa elokuvalle. Tämä on ehkä täydellisin kuvaus sodasta käsitteenä. Ethan Hawken esittämä Interpolin agentti Jack Valentine jahtaa Cagen Orlovia puolet elokuvasta. Orlov on opiskellut lainsäädäntöä koskien maastavientiä ja -tuontia. Hän pystyy huijaamaan maasta ja maahan suuria lasteja aseita. Elokuvan lopussa Valentine saa Cagen selliinsä, vain ainoastaan pettymyksekseen joutuessaan vapauttamaan hänet noin viisi minuuttia myöhemmin. Hawken agentti noudattaa lakia. Hän kokee tekevänsä oikein sitä noudattaessaan. Hän saa Orlovin kiinni luottamalla lakiin. Mitä kuitenkaan Valentine, kaikissa moraalisissa periaatteissaan ei tule huomanneeksi on, että laki ei ole sama asia kuin moraali tai yhteinen hyvä tai vaikka olisi, silti pahuutta tarvitaan. Ei ole täydellisyyttä ilman virheitä. Ei ole rauhaa ilman sotaa.

Tarkan filosofisen ongelmanesittelyn lisäksi, Orlovia hahmona, on helppo leikitellä. Hänen ammatistaan ja asemastaan maailman selkälihassa saa irti jos jonkinmoista ironiaa ja mustaa huumoria. Esimerkiksi Orlovin poika ottaa ensimmäiset askeleensa, niin Orlov on television edessä huutamassa ja iloitsemassa täyttä kurkkua, Neuvostoliitto on kaatunut. Tämä ei ole hyvä asia siksi, että kylmä sota loppuisi ja ihmisten elinolot paranesivat, vaan siksi, että nyt Jugoslavian maista saa helposti hylättyjä aseita pilkkahintaan ja myytyä Afrikkaan suurella voitolla. Orlovin vaimo nalkuttaa hänelle: "Katso nyt poikaasi!", Orlov heiluttaa kättänsä: "Joo, joo, hienoa" ja kääntyy takaisin omaan voitonjuhlaansa television uutisesta.

Cage on loistovalinta elokuvan päärooliin. Hänen kuiva äänensävynsä saa tietyn lisäironian hahmon osuviin vuorosanoihin. Jared Leto on aina yhtä luotettava näyttelijä, jota katsoessa unohtaa katsovansa näyttelijää. Ethan Hawke on myös, ehkä, parhaimmillaan, mitä minä olen häntä nähnyt. Hänen jopa naiivi agenttinsa on niin täydellinen vastavoima Cagen porsaanreikiä kaikesta-etsivälle pohdiskelijalle, että tämä vastakkainasettelu on täydellisessä tasapainossa. Bridget Moynahan on Orlovin vaimona ihan yhtä turhanoloinen kuin on kaikissa rooleissaan. Tämä on harmi, sillä hänen hahmonsa on varsin keskeinen osa elokuvaa.

Loistava rakenne, hienot näyttelijäsuoritukset (suurimmaksi osin) ja filmin tekniset ansiot lavastuksesta valaistukseen, kaikki jäävät kakkoseksi upealle tulkinnalle ja teemalle. Se silkka yksityiskohdan määrä Niccolin käsikirjoituksessa on uuvuttavaa. Jokainen monologi, kohtaus, dialogi on niin terävää, satiirista ja syvällistä. Jokainen kohtaus kertoo jotakin enemmän, antaa lisää filosofiaa sodasta, oikeasta ja väärästä, moraalista. Ihmisyydestä, maailmasta, rakkaudesta, oikeudenmukaisuudesta, rahasta . . .


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...