25 maaliskuuta 2015

Kaameat pomot 2 (Horrible Bosses 2)

Palasin halusta nähdä tämän vuoden 2011 hittielokuvan Horrible Bosses jatko-osan. Nauroin itseni kipeäksi ykkösessä, eikä kakkonenkaan kauaksi taas jää. Jason Bateman, Charlie Day ja Jason Sudeikis esittävät kolmea kaverusta, jotka vihattuaan pomojaan päättävät lähteä yksityisyrittäjiksi "shower-buddy"-keksinnöllään. Christoph Waltz ja poika Chris Pine kiinnostuvat tuotteesta, mutta huijaavat kaveruksilta tuotteet pilkkahintaan. He päättävät kidnapata pojan ja vaatia lunnasrahoja isältä, rahoja, jotka muutenkin kuuluisivat heille. Asiat kuitenkin helpottuvat/monimutkaistuvat kun Chris Pinen poika juonen saatuaan selville haluaakin mukaan juoneen, varastamaan rahaa isältään.

Myös Jennifer Aniston on mukana, samassa törkyisessä hammaslääkärin roolissaan ja tässä ehkä kahta hauskempana. Ihailen komediakirjoittajia. En voisi keksiä mitään vaikeampaa kuin kirjoittaa kahden tunnin edestä vitsejä, tilannekomiikkaa. Ja sitten toistaa se sama! Minulla ainakin ykköseen mennessä odotukset olivat huomattavasti pienemmät kuin kakkoseen ja silti molemmat naurattivat ihan yhtä paljon. Tästä pitäisi ansaita Oscareita!

Jos yksi haittapuoli kakkososasta pitäisi keksiä on, että Charlie Dayn kimitys tässä jatko-osassa ajoittain saavuttaa ärsytyspisteen ja vetää vähän yli, mutta se on vähäistä. Chris Pine on loistava lisä hemmoteltuna poikana ja Christoph Waltz vetää elokuvassa kuin elokuvassa tämän ärsyttävän pahiksen roolin parempana kuin ketään toinen valkokankaalla. Jason Bateman saa entistä enemmän tilaa koomiselle ajoitukselleen, joka on yhtä osuvaa joka elokuvassa. Kaiken kaikkiaan Horrible Bosses 2 on komediana täydellinen; hyvät näyttelijät, hauskat naurut ja tylsistymättömyys elokuvaa seuratessa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...