25 maaliskuuta 2015

Väkivallan vuosi (A Most Violent Year)

2014
Ohjaaja. J.C. Chandor
Käsikirjoitus: J.C.Chandor
Tapahtumapaikka: New York, 80-luku

Olin silminnähden pettynyt, kun Jessica Chastain, joka on noussut suureksi näyttelijäsuosikikseni, ei saanut tänä vuonna Oscar-ehdokkuutta A Most Violent Year-elokuvasta, sillä siitä sitä hänelle uumoiltiin. A Most Violent Yearin lisäksi Chastain tähditti kolmea muuta elokuvaa viime vuonna (2014); Miss Julie, Interstellar ja The Disappearence of Eleanor Rigby ja käsittääkseni kaikista kolmesta roolisuorituksesta sai Criticis' Choice Award-palkinnon. No kun Oscar-ehdokkuudet ilmoitettiin, päätinkin sitten katsastaa tämän leffan, eikö hän tosiaan ole sitten ehdokkuuden arvoinen?
Voin kertoa; on.
Paljastan heti alkuun, että ei ole epäilystäkään, etteikö A Most Violent Year olisi täysin viiden tähden leffa. Ja sivuhuomautuksena; otin juoniselosteen toisesta lähteestä. Jos haluaa tietää juonen niin senkun googlaa elokuvan tiedot, ei arvostelua. Ne ovat eri asia ja tässä samalla voisin sanoa myös, että inhoan elokuva-arvostelijoita, jotka keskittyvät vain juonen eri vaiheiden analysoimiseen. Mitä se kertoo henkilölle, joka ei ole nähnyt elokuvaa?

[Juoni siis elokuva.org-sivuston ansiota]:
"Rikosdraama tapahtuu New York Cityn kaupungissa talven 1981 aikana, tilastollisesti yhden kaupungin historian väkivaltaisimmin vuoden aikana.
Filmin tarina kertoo maahanmuuttajan ja tämän perheen elämästä, heidän yrittäessään laajentaa yritystoimintaansa, samalla kun he ajautuvat valloillaan olevan väkivaltaisuuden, turmeltuneisuuden, ja korruption maailmaan, uhaten tuhota kaiken sen, mitä he ovat rakentaneet."

Itse en kyllä edes nimittäisi elokuvaa rikosdraamaksi, vaan rikostrilleriksi. Sen verran tykyttäväksi vauhti käy elokuvan kliimaksia kohden, että ihan sai henkeänsä pidättää. Rakastan tälläisiä trillereitä! Sen lisäksi kyseessä on todella ansiokas -syvällinen draama. Oletin saavani eteeni jonkun tylsän rikosjuonikuvion, josta ei pääsisi erkkikään sisälle, mutta sen sijaan sain älykkään hahmotutkielman, syvällisen teeman tulkinnan, joka pääsee käsiksi jopa filosofisiin ongelmiin! Elokuvallisesti kaikki on aivan huippuluokkaa, musiikista, kuvaukseen, lavastukseen, puvustukseen jne. Ohjaaja J.C. Chandor on nero, nero!

Pohjimmiltaan minulle elokuva oli kysymys oikeasta ja väärästä. Oikein ansiokkaasta tulkinnasta tästä iänkaikkisen vanhasta kysymyksestä, moraalista toisin sanoen. Tässä paljastuu myös Chandorin käsikirjoituksen nerokkuus. Siinä vaiheessa kun katsoja (lue: minä) huudan täysillä ruudulle ja Oscar Isaacin esittämälle päähenkilölle, että tappaisit nyt vain ton ärsyttävän äijän, joka varastaa hänen yhtiönsä öljyä, niin Isaacin Abel valitseekin hyvän, oikean tien ja päättää hoitaa asiat laillisesti. Ja voin kertoa tämä on tuskallista kaupungissa, jossa poliisitkin ovat turha keino. Elokuva siis tavallaan huijaa katsojan (lue: taas minut) pohtimaan oikean ja väärän käsitettä. Elokuvassa on siis puolensa kaikille. Se on hyytävä rikostrilleri, syvällinen ja filosofinen draama, tuotanto-arvoltaan upea ja hieno sekä näyttelijäsuorituksiltaan huippuluokkaa. Ainakin nämä piirteet yhdistettynä elokuvassa toimivat minulle ja siksi en voi lakata ylistämästä A Most Violent Year-elokuvaa!

Chastainin upein hetki, niitä on monta, mutta hetki, jolloin hän joutuu nöyrästi pyytämään tyttärensä syntymäpäivävieraita poistumaan hienosta talostaan, koska poliisit haluavat tutkia sen, on henkeäsalpaava. Chastain yhdellä silmänliikkeellä ilmaisee niin paljon. Kun hän on ovella ohjaamassa vieraita pois hän yrittää pitää päätänsä pystyssä, hänen äänensä on ryhdikäs ja omistava, mutta hetkeksi hän laskee silmänsä lattiaan, joka viestittää että hän on hahmo, joka pystyy valehtelemaan muille, mutta ei itselleen. Nerokasta, hienovaraista näyttelemistä. Saman kohtauksen jälkeen hän kohtaa poliisien johtajan ja kaupungin syyttäjän pihallaan ja pitää tälle puhuttelun niistä seurauksista, joita hänelle tästä hyvästä koituu. Ja tätä olen aina ihaillut Chastainissa; hän tietää miten ilmaista äärimmäisetkin tunteet kuten viha ja kostonhimo hallitusti, hän ei huuda kurkku suorana, hän ei ammu kaikkia ammuksiaan samalla nuotilla, vaan rakentaa kohtauksen, rakentaa monologin, joka kokonaisuudessaan ilmentää hahmon tunteita, ei vain ääritunteista toiseen menevää pelkistettyä näyttelemistä, vaan sulavaa ja älykästä. Hän etsii hahmolleen ominaisen tavan ilmentää tunteita keskustelussa.

Oscar Isaac olisi myös Oscar-ehdokkuuden arvoinen ja nyt akatemia on jättänyt hänet huomiotta jo kahdesti, ensimmäisen kerran Coenin veljesten elokuvasta Inside Llewyn Davis, mutta jo nämä työt omassa CV:ssä takaavat kelle tahansa valoisan tulevaisuuden ja uskon, että Oscar Isaac on nimi, jota tulemme kuulemaan useammin kuin kerran tulevaisuudessa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...