22 elokuuta 2014

Maleficent - Pahatar (Maleficent)

Kaikki tietävät Prinsessa Ruususen, tämä vuoden 2014 näytelty elokuva on uusi Disney-versio sadusta, tällä kertaa Pahattaren näkökulmasta.

Itse asiassa Maleficent-Pahatar on ollut tänä vuonna niin suuri menestys, että jos googlaa kuvahaussa sanan "maleficent" - saa tulokseksi enemmän kuvia Angelina Joliesta kuin alkuperäisestä piirretystä Pahattaresta, jopa oikeutetusti niin.

Robert Strombergin ohjaama elokuvaa valottaa Pahattaren (Angelina Jolie) lapsuutta ja taustaa ja antaa hänen pahuudelleen motiivit. Ehkä ei voi enää puhua edes roistosta tai pahiksesta, sillä tässä elokuvassa pahis on kyllä ihan joku toinen kuin Pahatar. Tietenkin mukana on myös Prinsessa Ruusunen, Elle Fanningin pirteästi tulkitsien.

Rakastin sitä! Pidin paljon kaikista ratkaisuista esimerkiksi rakentaa elokuva täysin kronologisesti, klassisesti käyttäen kertojaa, lisäten elokuvan visuaalisuutta, häikäisevillä erikoistehoisteilla. Erityisesti sydämeni valloitti pienet, mutaa heittelevät kärsämäiset oliot. Maleficent - Pahatar on siis Disneya puhtaimmillaan, piirettyjen taika on onnistuttu siirtämään loistavasti näyteltyyn versioon, jopa niin hyvin, että tämä versio päihittää piirretyt mennen tullen - toki tämä on vain minun subjektiivinen näkemykseni, sillä en ole mikään suuri piirrettyjen ystävä, sillä minusta elokuvista tekee juuri hyvät näyttelijät. Joten siksi Maleficent ylitti kaikki odotukseni. Pidin erityisesti Pahattaren ja Prinsessa Ruususen - Elle Fanningin ja Angelina Jolien - suhteesta ja miten se oli kuvattu. Sydämeni suli erityisesti vauva Ruususelle, joka jo tuolloin oli huoleton unelmoija ja pirteä auringonsäde.

Huoh, kuuntele nyt minua. Tätä nämä lastenelokuvat teettävät... Siitä muuten puheen ollen, onko tämä lasten elokuva? Osittain kohtaukset äityvät pelottaviksi ja väkivalta on yllättävän graafista, ei se nyt aikuisille missään tunnu, mutta pistää vain ihmettelemään elokuvan kohdeyleisöä... Siitä huolimatta, en voi kuin ylistää elokuvaa.

"Ketään ei varmaan arvannut, että Disney-leffa saa onnellisen lopun!"

Kuten sanottu, huomasi pitäväni elokuvan tiukasta kronologisuudesta. Elokuva etenee järkevästi, luontevasti, klassisen varmasti. Ehkä jossain vaiheessa siitä tuli liian kliseistä ja sen jälkeen mikään elokuva ei enää edennyt lapsuudesta aikuisuuteen järjestyksessä, vaan tulivat erilaiset takaumien tyylikeinot, joita on, suoraan sanottuna ajoittain raskasta seurata. Siksi Maleficent - Pahatar on kuin tuulahdus raikasta ilmaa. Kerrankin käsikirjoittajat eivät ole pelänneet käyttää perinteistä juoniarkkia, jossa ensin esitellään hahmot, sitten tulee alkusysäys, joka saa asiat liikkeelle ja lopussa suuri kliimaksi, jonka jälkeen oi, ihana onnellinen loppu! Voi Apua! Spoilasin nyt täysin elokuvan lopun! Ketään ei varmaan arvannut, että Disney-leffa saa onnellisen lopun! OMG! Mutta huomauttaisin kuitenkin, että Maleficent - Pahatar ei ole mikään suora versio Prinsessa Ruususesta, vaan ehkä, hmmm.. miten sanoisin, muunneltu (omasta mielestäni paranneltu versio) alkuperäisestä kertomuksesta, eli juonenkäänteitäkin siis riittää, toisin kuin itse luulin elokuvaa katsoessani!

Tietenkin loogisesti ajateltuna, elokuva on siksi niin klassinen, koska se on lapsille suunnattu, mutta kuten huomata saattaa toimii myös aikuisille. Kerrankin elokuva, jossa ei tarvitse pelätä kliseitä ja kuorruttuneisuutta, sillä mitä muuta odottaa?

Niin, elokuvan jälkeen, voin luvata, että sinulla ei ole kuin lämpimiä tunteita Pahatarta kohtaan. ...ja Angelina Jolieta. Hän on upea, häikäisevä, lahjakas, aito näyttelijä ja ainutlaatuinen, unohtumaton karisma, persoona ja legenda. Hän on lahjojensa huipulla näytellessään Pahatarta sujuvammin, kuin olen ehkä nähnyt ketään missään roolissa. Hän suorastaa leikittelee hahmossaan ja saa hänet heräämään henkiin, hän täydentää tämän persoonan ja ei sorru niin yhteenkään kliseeseen, ylinäyttelemiseen tai ennalta-arvattavuuteen. Hän tuo raakaa tunnetta, aitoa tulkintaa ja koskettavaa läsnäolevuutta.

Pahatar on siis visuaalisuuden, klassisuuden, taianomaisuuden ja Angelina Jolien juhlaa. Eikö tässä ole jo syitä riittämiin nähdä tämä elokuva? Yllättäen löysin myös paljon Harry Pottermaisuutta elokuvasta. Ei tietenkään mikään elokuva tule koskaan pääsemään lähellekään Harry Potterin maailmaa, mutta tässä on jo yritystä. Ehkä tästä tekee vielä hämäävämpää, että Imelda Staunton, joka esitti läpensä pahaa Harry Potterissa, onkin nyt hyvä haltija Pahattaressa, sanonpahan vain, että eipä ole uskottava roolivalinta! Näin hänessä vain pahan Punurmion. Voi Imelda-parka, hän on varmasti kokon elämänsä vain Punurmio.


Jolie oman tyttärensä vastanäytteljänä,
joka esittää elokuvassa nuorta Prinsessa Ruususta











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...