17 elokuuta 2014

Lovestruck: The Musical (Lovestruck: The Musical)

En ehkä ole hölmömpää tarinaa eläessäni nähnyt, mutta harvinaisesti kyllä juuri teoksen musikaalinumerot pitivät ottessaan.

Lovestruck: The Musical on hölmö elokuva. Tämä tv-elokuvaksi valmistunut "jukebox-musikaali" julkaistiin vuonna 2013 pääosissaan Drew Seeley, Sara Paxton, Jane Seymour ja Chelsea Kane. Sara Paxtonin esittämä Mirabella Hutton on menossa naimisiin rikkaan italialaisen railakkaan poikamiehen Marcon kanssa. Hänen legendaarinen tanssijaäiti ei hyväksy tyttärensä päätöstä jättää hänen tuleva tähteys vain mennäkseen naimisiin ja päättää estää häät - tätä edesauttaa juoma, jonka hän huomaa nuorentavan itseään.
    Niin, se juoma. Nämä käsikirjoittajat eivät ole mitään järjen jättiläisiä. Juonikuviot muistuttavat auttamatta lastenelokuvaa ja kokoperheen elokuvana tämä roina varmasti hyvin toimiikin. Yhdessä vaiheessa huomasin katsovani kohtausta ja kiinnittävän huomioni sen valaistukseen. Tuhahdin itsekseni tajutessani kuinka epärealistinen se oikein onkaan. Valaistus, juonikuviot - kaikki puhuu yhden sekamelskan puolesta. Mutta...
    Olen jo kauan sitten hyväksynyt sen, että en pidä musikaaleista. Monta kertaa täysin turhat ja sitäkin pahemmin - tylsät musikaali numerot keskeyttävät täysin hyvän draaman kulun ja saavat katsojan irtautumaan elokuvasta. Kuitenkin Lovestruck: The Musicalin kohdalla tilanne oli melkein päin vastainen. Kun musiikki pärähti soimaan, en voinut olla ajattelematta, että: "Luojan kiitos! Saammepahan taukoa tuosta karmeasta, sokeroidusta juonenkulusta." Miksi näin? No, voi olla, että kyse on siitä, että Lovestruck: The Musical on niin sanottu jukeboksi-musikaali. Mikä on jukeboksi-musikaali? Se on musikaali, joka käyttää nykymusiikkia, vielä paremmin nykypop-musiikia musikaalinumeroissaan. Pidän tästä. En oikein pidä siitä tyypillisestä pianoriffi-musikaalimelodiasta, joka tekee tyypillisestä musikaalista niin puisen. Pidän siitä, että sellaisiin pop-biiseihin kuten Just Dance (Lady Gaga) tai DJ Got Us Falling in Love (Usher) istutaan koreografia. Jotenkin erityisesti tämän elokuvan koreografiat tyköistyivät minuun. Pidin niistä. Pidän muutenkin kun yhdistetään perinteistä "ballroom dancingia" ja hip hop-tyylistä jammailua -erityisesti tanssiparin välillä. Tämä huipentuu Drew Seeleyn ja Chelsea Kanen yhteiseen tanssiohjelmaan kappaleeseen Dj Got Us Falling in Love. En voinut kuin hymyillä.
    Tietenkin, kuten jokaisessa kliseisessä elokuvassa ja varsinkin musikaalissa, löytyy tästäkin Madonnan "Like A Virgin" - mikä on sääli, sillä muuten elokuvaa kannattelee juuri sen musiikkinumerot. Kuten todettu muuta kehumista elokuvassa ei olekaan. Se on äärimmäisen kliseistä, kornia, korvia raastavaa, kuorrutettua hömppää, johon vain kaikkein untuvikoin naiivi lankeaa. Toisin sanoen, kyseessä on satu. Inhoan Sara Paxtonin näyttelemistä, hänellä ei ole eläessään ollut mitään muuta roolia kuin kiltti naapurintyttö, hölmitynyt, tyhmä sinisilmäinen naapurin tyttö. Ei hän muuhun oikein pystykään, ei edes laulamiseen. Jane Seymour tekee kunnioitettavaa työtä tanssinumeronsa parissa ja Chelsea Kane on myös energinen, laulutaidosta en nyt niin tiedä. Elokuvan onnistujaksi voi ehkä kutsua Drew Seeleytä, sillä hänessä on tiettyä läsnäolevuutta ja varmuutta, jolla hän saa elokuvayleisön puolelleen. Me automaattisesti tunnemme tämän henkilön ja ymmärrämme hänen käytöstään. Tämä on sulavaa tulkintaa ja kaiken lisäksi hän yhdistää näyttelemisen ja laulamaisen sulavalla charmilla ja luontevalla tahdikkuudella.
   Kuten saattaa huomata oikeiden käsitteiden puutteesta tekstistäni, en ole mikään tanssin erikoisosaaja tai asiantuntija, en niinkään myöskään musikaalien. Mutta osaan kuitenkin suositella elokuvaa ja kaikki jotka joskus ovat löytäneet itsensä esimerkiksi Disney Channelin elokuvien parista - tämä on luontaista jatkoa niille. Myös ne, jotka ehkä eivät pidä tyypillisistä musikaaleista, kuten minä, saattavat löytää tästä kappaleesta jotain uutta kyseiseen genreen, joten koska lähtöolettamuksista onnistuttiin nousemaan tänne, en voi kuin olla suosittelematta elokuvaa. Ei ainakaan kyseessä ole mikään ylitaiteellinen, "tarvitsen yliopistotutkinnon, jotta ymmärrän mistä elokuvassa on kyse" - tyyppinen syvällinen tylsä draama ja tämä on minulle elokuvakokemuksissa elintärkeää.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...