15 toukokuuta 2017

Gloating

Blogiin en ole ehtinyt nyt vähään aikaan ihan niin paljon panostamaan, kun olen aloittanut uudessa työssä ja on vienyt oman aikansa opiskella sekä käytännöt että teoriat tarvittavalle tasolle. En edes aio valehdella, että tulevaisuudessa yrittäisin panostaa näihin elokuvajutskiin yhtään enempää. Tällä hetkellä elämässä vain on parempi fiilis pitää blogia vähän taustammalla ja pitää tätä vain epäsäännöllisenä projektina. Olen vankka uskoja siihen, että on hyvä kuunnella intuitiotaan ja tehdä asioita, joita vaisto kertoo hyviksi aina kullakin hetkellä. Lisäksi olen astunut jonkin sortin harmaalle zonelle elokuvataiteellisessa mielessä - tarkoittaen, että syvempiasteinen himo elokuviin on hiipunut hieman - eikä minulla ole mitään tavoitteita katsoa oikeastaan yhtään elokuvaa - mikä on hyväkin asia, sillä nyt elokuvat toimivat minulle vain viihteenä. Huoli kuitenkin pois, olen vuorenvarma, että jossain kohtaa taas liekit syttyvät kovemmalle asteelle ja elokuvat alkavatkin taas kiinnostamaan uudella lailla. Ja sen lupaan, että blogia en laiminlyö - vaikka vähän iisimmin suhtaudunkin tällä hetkellä näihin jutskiin. Kuulostaapas vakavalta... ilmaistakseni nyt yksinkertaisen asian yksinkertaisemmin: blogissa yhä häärin, mutta en hiki hatussa. Ja se on ihan fine.

Asia, mistä kuitenkin tulin nyt jutskaamaan on uusi elokuva nimeltä King Arthur: Legend of the Sword. En ole kyseistä elokuvaa ollut katsomassa. Mutta näyttää siltä, että elokuvasta on muotoutumassa suuremman asteinen floppi. Ja ollakseni mahdollisimman omahyväinen, ilkeä, itsekeskeinen - minusta se on aivan loistava asia! Voin tietenkin puhua vain omasta puolestani sanoessani, että minua ei kiinnostanut kyseinen elokuva sitten yhtään. Ylipäänsäkin aiheena ihan tylsä - jotain keskiaikaista äijäilyä, mutta sen lisäksi jollain käynyt oikein kunnon älyväläys tehdä muutenkin kämäisestä ajankuvata vielä pimeämpi. En edes katsonut elokuvan traileria, kun ne promokuvat, mitä jossain netissä pyöri näyttivät niin pimeiltä, niin pimeiltä. Elokuviin mielestäni saisi ihan palkata valaistusmiehet ja ihan maksaakin heille. Mistä pääsemmekin itse asiaan. Elokuvan budjetti oli siis 175 miljoonaa dollaria. Tiedän, ettei se kuulosta elokuvascenessä paljolta - tehdäänhän elokuvia isoimmillakin summilla aina jopa 300 miljoonaan dollariin asti. Mutta oikeasti, kun ajattelee kuinka suuri summa tuollainen 175 miljoonan könttikin on, niin on se ihan liikaa. Etenkin tämän aiheen elokuvalle. En tiedä, kuka studiopomo on antanut vihreää valoa tälle projektille tuollaisella budjetilla. Ainakin se heppu, kuka on tehnyt mielipidemittaukset, että löytyykö tuhannelle Arthur-filmatisoinnille kysyntää, ansaitsisi saada potkut. Ne vähäiset ihmiset, joita aihe ehkä kiinnostaa, ovat varmasti tylsistyneet aiheeseen jo sadannella remake-kerralla, eikä sekään porukka luultavasti iso ole. 

Mutta en aio teeskennellä, etten tietäisi miksi, leffa on saanut niinkin paljon rahaa kuin se on saanut. Se johtuu siitä, että se niin mies-dominoitu leffa. Ukot taistelemassa miekkojensa kanssa ei kyllä perinteisemmäksi juoniterritorioksi voisi leffa muuttua. Jos pääosassa olisi ollut nainen (ja minua inhottaa olla Se Tyyppi, joka aina marmattaa tälläiseen feminazi -sävyyn näistä asioista, mutta) leffa ei olisi saanut puoliakaan näistä rahoista. Faktahan tämä ei ole, mutta vuosia elokuvamaailmaa seuranneena, uskaltaisin tehdä tälläisen analyysin. 

Sitten, luin elokuvan wikipedia-sivulta, että elokuvan markkinointiin käytettiin ainakin 135 miljoonaa dollaria. Jos ette pidä elokuvan 175 miljoona budjettia suurena, niin kaikkien on pakko myöntää, että 135 miljoonaa dollaria markkinointiin on aivan käsittämätön summa rahaa. Ja se meni nyt sitten kankkulan kaivoon se summa. Mikä on täysin ansaittua. Ymmärrettkö, että 135 miljoonalla dollarilla olisi saanut tehtyä 135 hyvää elokuvaa!? Sen sijaa se käytettiin tälläisen leffan promoamiseen. Lähtökohtaisesti minua ärsyttää todella paljon, että surkeat leffat saavat ihan törkeän summan rahaa, vain koska. Ja sitten oikeasti hyvät indie-elokuvat joutuvat taistelemaan viimeisen asti saadakaseen muutaman roposen studioiden ylijäämäbudjeteista. 

Toivottavasti tästä on jotain opittu ja tulevaisuudessa rahat keskitetään elokuville, jotka oikeasti generoivat kysyntää ja kiinnostusta yleisöstä - eikä vain räiskitä rahaa johonkin suuntaan, koska paperilla joku leffa tuntuu jonkun keski-ikäisen studiopomoäijän mielestä hyvältä. Erityisen paljon nautin nyt tästä flopista, että ehkä tänne Suomenkin levitykseen oikeasti harkittaisiin, että mitä lähetetään. Tälläiset surkut pääsevät yleensä automaattisesti ja oikeasti hyviä leffoja joudutaan vinkumaan jostain Finnkinon Face-sivuilta aina kuukausi tolkulla.


...=)

2 kommenttia:

  1. Ensimmäisessä kappaleessa on paljon sellaista juttua, joka voisi olla munkin suusta :D En tiedä onko kukaan huomannut, mutta hiljaisella vaihteella mennään täälläkin ja syy on ihan muun elämän painaessa päälle. Olen karsinut suosiolla tästä osa-alueesta :D Tunnistan myös tuon, että se "palo" ei nyt vaan roihua. Mihkään hyllylle ei silti olla menossa ja varmasti jossain kohtaa on taas hullu turbovaihe! Pitäisi ehkä tekaista postaus aiheesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä huomannut ja sinänsä itselle helpottavaa, että ei tule niin syyllinen olo, kun muillakin liekit vähän sammuksissa. Ja taas toisaalta tarvitseeko siitä niin syyllisyyttä tunteakaan. Ei elämän tilanteita pysty ennakoimaan. Ja kun tätä kuitenkin tehdään pääasiassa omasta mielenkiinnosta, niin jossei inspis vaan onnaa, niin turha sitä väkisinkään pakottaa johonkin, mikä ei kiinnosta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...