20 helmikuuta 2017

Oscar veikkaukset 2017

Viime vuonna panostin kaikkeni ja luin jokaisen mahdollisen analyysin ja odotin ihan viime sekunneille asti, että löin lukkoon veikkaukseni ja ajattelin, että näkisin siten kuinka hyvin Oscareita voi analyyttisesti lähestyä. Tulos: ei kovin hyvin. Tänä vuonna siis toteutan hybridistrategiaani eli kuuntelen puolella korvalla, mitä mistäkin kategoriasta höpistään, mutta kuitenkin jos oma tunne on vahva, niin menen sillä. Kaikista kategorioista ei sentään minullakaan ole mitään ennakkosuosikkia, joten niissä yritän käyttää tietolähteitäni veikatakseni todennäköisimmän voittajan. Ja muutenkin tämä on paljon hauskempaa kun voi vähän kannattaa suosikkejaan tässä samassa ja olla välittämättä sen suuremmin pelistä. Koska kuitenkin oma mielipiteeni on oikea ja Akatemian väärä, jos ne ristiin sattuvat menemään.

Nähdyt elokuvat (tyyli a la Sinin leffablogi) punaisella
Veikkaamani voittaja vihreällä


Best picture
Arrival
Fences
Hacksaw Ridge
Hell or High Water
Hidden Figures
La La Land
Lion
Manchester By the Sea
Moonlight

{Moonlight ~ päässäni vain kuvittelen samanlaista tilannetta, mitä pari vuotta sitten 12 Years A Slave ja Gravity kävivät, eli 12 Years A Slave nappasi parhaan elokuvan Oscarin ja Gravity parhaan ohjaajan Oscarin. Voi olla, että ohjaajan ja leffan pystit menee molemmat La La Landille, mutta kunhan yritän pitää peliä mielenkiintoisena. Lisäksi Moonlight tavallaan särki sydämeni eli jos minä saisin päättää, niin Moonlight olisi voittaja.}


Best cinematography
Arrival
La La Land
Lion
Moonlight
Silence

{Arrival ~ Olisi tosi kiva nähdä Bradford Youngin murtavan lasikaton ja olevan ensimmäinen mustaihoinen parhaan kuvaajan Oscar-voittaja}


Best supporting actor
Mahershala Ali (Moonlight)
Jeff Bridges (Hell or High Water)
Lucas Hedges (Manchester By the Sea)
Dev Patel (Lion)
Michael Shannon (Nocturnal Animals)

{Mahershala Ali ~ en myöskään suuttuisi Lucas Hedgesin voitosta, mutta kenen tahansa muun voitto kyllä ärsyttäisi kun on kaksi näin hyvää ehdokasta, jotka siten jäisivät ilman}

Best documentary
Fire at Sea
I Am Not Your Negro
Life, Animated
OJ: Made in America
13th

{I Am Not Your Negro ~ 13th ei mielestäni ollut tarpeeksi hyvä ja en usko kuitenkaan, että turhan monella Akatemian jäsenellä on aikaa tai energiaa (tai mielenkiintoa!) katsoa viiden jakson OJ-dokkaria}

Best foreign language film
Land of Mine
A Man Called Ove
The Salesman
Tanna
Toni Erdmann

{The Salesman ~ Toni Erdmann on ennakkosuosikki. Mutta sitten tuli Trumpin aikakausi, matkustuskiellot ja erittäin huomattavat mielenosoitukset, kampanjat ja protestit. Luulenpa, että Akatemia haluaa ottaa kantaa ajankohtaisuuksiin palkitsemalla tämän Iranilaisen elokuvan, jonka tekijät eivät edes pääse osallistumaan gaalaan}


Best actor
Casey Affleck (Manchester By the Sea)
Andrew Garfield (Hacksaw Ridge)
Ryan Gosling (La La Land)
Viggo Mortensen (Captain Fantastic)
Denzel Washington (Fences)

{Casey Affleck - en itse asiassa usko henkilökohtaisesti, että Denzelillä on mitään mahdollisuuksia voittoon, vaikka häntä mustana hevosena pidetäänkin. Washington voitti SAG-palkinnon, mutta rohkeasti väitän, että vain siksi, että hänellä ei sitä palkintoa aikaisemmin ollut, joten se oli ns. lohdutuspalkinto. Oscareissa Washington on jo noteerattu. Itse voisin itse asiassa nähdä jopa Andrew Garfieldin nousevan yllätysvoittoon.}


Best costume design
Allied
Fantastic Beasts and Where to Find Them
Florence Foster Jenkins
Jackie
La La Land

{La La Land - mielenkiintoisesti tässä kategoriassa olen kaikista varmin La La Landin voitosta, vaikka Oscar-expertit sanovat tässä leffan olevan heikoimmillaan. Mutta itse en vain näen sille kovinkaan vahvaa kilpailua. Oliko muka Alliedin puvut niin paljon parempia?}

Best score
Jackie
La La Land
Lion
Moonlight
Passengers

{La La Land - no tässä kategoriassa ei voi kukaan kieltää La La Landin ennakkosuosikin asemaa. Voittaja on käytännössä jo sinetöity.}

Best song
Audition (La La Land)
Can’t Stop the Feeling! (Trolls)
City of Stars (La La Land)
The Empty Chair (Jim: The James Foley Story)
How Far I’ll Go (Moana)

{The Empty Chair ~ Ihan vain omaksi huvikseni haluan pientä hiljaista vastarintaa yleiselle konsensukselle. Tiedän, että tästä on realistisuus kaukana, mutta jos minulla on hauskaa, niin hällä väliä. Voisin myös perustella valintaani sillä, että joka tapauksessa La La Landin äänet menevät puoliksi kahden ehdokkaansa kesken, joten jos The Empty Chairilla on vähänkään kannatusta, se voisi riittää ylittämään La La Landin kahteen jakautuneet äänet. Ja kamoon... Sting! Olisin myös toivonut ehdokkuutta Pharrellille (Hidden Figures), jota Stingin tapaan, kunnioitan hirveästi taiteilijana.}


Best sound editing
Arrival
Deepwater Horizon
Hacksaw Ridge
La La Land
Sully

{Hacksaw Ridge ~ eikös nämä sotaleffat aina kävele Oscareista kotiin jokunen pysti kainalossaan? Tässä nyt olisi yksi kategoria, missä luulisi voittamisen olevan suhteellisen helppoa}

Best sound mixing
Arrival
Hacksaw Ridge
La La Land
Rogue One: A Star Wars Story
13 Hours

{La La Land - historiallisesti sound mixing-kategoriassa musikaalit ovat pärjänneet hyvin. Vain  muutama vuosi sitten Whiplash voitti (vaikka ei olekaan varsinaisesti musikaali), joten tässäkin La La Land on vastustamaton}

Best documentary short
4.1 Miles
Extremis
Joe’s Violin
Watani: My Homeland
The White Helmets

{Extremis ~ dokkari on tosiaan Netflixissä ja se on vain kymmisen minuuttia pitkä, mutta sitäkin hyytävämpi. Suosittelen katsomaan ainakin siihen pisteeseen asti ettei enää pysty, sillä kuvaus on varsin realistinen jokaisen meidän todennäköisestä kohtalosta / päätepisteestä, jossa meidät konkreettisesti sidotaan sänkyyn kiinni kitumaan kuoliaaksi. Ellei Akatemia halua tälläkin kategorialla lähettää poliittista viestiä ajankohtaisempien elokuvien (The White Helmets, joka ei mielestäni ollut erityisen hyvä tai esim. 4.1 Milesin) avulla.}

Best production design
Arrival
Fantastic Beasts and Where to Find Them
Hail, Caesar!
La La Land
Passengers

{La La Land - tässä kohtaa uskon, että voittaja on edellä mainittu (en jaksa kirjoittaa nimeä viidettä miljoonatta kertaa), ihan vain siksi, että kategoria on niin helppo luovuttaa ennakkosuosikille. Kuinka moni Akatemian jäsen on oikeasti kiinnostunut parhaan lavastuksen voittajasta? Pete Hammond kuvailee omissa veikkauksissaan teoriaa, jonka mukaan Akatemian jäsenet (enemmistö) vain rastittaisi ruutuja La La Landille, sen suuremmin välittämättä yksittäisistä kategorioista, ihan vain sen takia, että pitivät (*kröhöm) siitä, vaikka se ei esim. juuri lavastuksen palkintoa ansaitsisi. Jos itse mietin parhaan lavastuksen kategoriaa ja käyn mielessäni nämä ehdokkaat, niin ehkä saattaisin päätyä jopa äänestämään Passengersia.}

Best original screenplay
Hell or High Water
La La Land
The Lobster
Manchester By the Sea
20th Century Women

{Manchester by the Sea ~ ei minua edes niin paljon härnää La La Landin muut kategoriakuninkuudet, mutta jos se parhaan kässärin pystin nappaa, niin minä syön hattuni. Ymmärrän kyllä miksi ihmiset rakastuvat tähän leffaan, mutta sen käsikirjoitusta ei voi kyllä kukaan omaperäisyyden helmeksi haukkua}

Best adapted screenplay
Arrival
Fences
Hidden Figures
Lion
Moonlight

{Moonlight ~ Yksi harvoista kategorioista, joissa en kadehdi Oscar-äänestäjiä. Rakastuin tulisesti sekä Arrivaliin että Moonlightiin ja vaikka näiden käsikirjoitukset ovat perustavanlaatuisesti erilaisia, ne molemmat ansaitsisivat mielestäni voiton. Moonlightille veikkaan pystin kuitenkin menevän, sillä La La Land ei ole tässä kategoriassa ehdolla, joten kuvittelisin, että Moonlightille halutaan antaa kaikki pystit, mitä vain pystyy, sillä kuka tietää, jos La La Landia ei olisi, Moonlight saattaisi olla kovin veto tänä vuonna... P.s. jos et ymmärrä Moonlightin käsikirjoituksen hienovaraisuutta, klikkaa tänne (jopa hiljaisuudet leffassa on käsikirjoitettu)}

Best animated feature
Kubo and the Two Strings
Moana
My Life As a Zucchini
The Red Turtle
Zootopia

{Zootopia ~ vaikka olisi kiva nähdä jonkun Kubo and the Two Stringisn tai The Red Turtlenkin voittavan. Nämä animaatioiden kategoriat ovat aina niin pliisuja. Voittajasuosikki tunnutaan tietävän aina hyvissä ajoin ks. esim. Inside Out, Frozen etc.}

Best animated short
Blind Vaysha
Borrowed Time
Pear Cider and Cigarettes
Pearl
Piper

{Piper ~ Dorya etsimässä ei saanut pitkän animaatioelokuvan ehdokkuutta, joten sitä edeltäneen lyhärin voitto olisi varmaan jonkunlainen kompensaatio. Lisäksi olen tutustunut kyseisen animaation toteutusprosessiin ja ilmeisesti siinä sovellettiin jotain täysin uutta teknologiaa, jossa jokainen hiekanjyväkin pääsee oikeuksiinsa. Piper on kyllä todella hienon näköinen lyhytanimaatio. Jostain luin kuitenkin lyhytanimaation sarjassa olevan kirjoittamaton sääntö, jossa voittaja on yleensä eläinleffa. Viime vuonna voiton vei karhuleffa ja sitä edellisenä koiraleffa jne. Tänä vuonna vuorossa olisi siis lintu (Piper)}


Best supporting actress
Viola Davis (Fences)
Naomie Harris (Moonlight)
Nicole Kidman (Lion)
Octavia Spencer (Hidden Figures)
Michelle Williams (Manchester By the Sea)

{Viola Davis}

Best film editing
Arrival
Hacksaw Ridge
Hell or High Water
La La Land
Moonlight

{Moonlight - yleensä parhaan leikkauksen ja parhaan elokuvan Oscarit annetaan samalle leffalle. Siksi siis veikkaan Moonlightia, koska haluan sen voittavan. Lisäksi, minusta se oli ihan törkeän hyvin kokoonpistetty teos, jossa leikkausjälkikin kertoi tarinaa.}

Best live-action short
Ennemis Interieurs
La Femme et le TGV
Silent Nights
Sing
Timecode

{Silent Nights - oman kokemuksen mukaan Akatemia rakastaa tälläisiä elämää suurempia tarinoita. Lyhärissä tanskalainen nainen rakastuu ghanalaiseen maahanmuuttajaan}

Best actress
Isabelle Huppert (Elle)
Ruth Negga (Loving)
Emma Stone (La La Land)
Natalie Portman (Jackie)
Meryl Streep (Florence Foster Jenkins)

{Emma Stone ~ pitkään olin vakuuttunut, että Isabelle Huppertin roolityö olisi Ellessä vain jotain, mitä ei voisi ohittaa ja en pistäisi ollenkaan pahakseni, jos veikkaukseni osoittautuisikin vääräksi. Mutta sitten taas Emma Stone nappasi Golden Globen, SAGin ja BAFTAn ja on kampanjoinut ihan törkeän paljon.}

Best director
Denis Villeneuve (Arrival)
Mel Gibson (Hacksaw Ridge)
Damien Chazelle (La La Land)
Kenneth Lonergan (Manchester By the Sea)
Barry Jenkins (Moonlight)

{Damien Chazelle - uskon, että tämä toiminee jonkinsortin korvikkeena myös Whiplashista, joka loppupeleissä jäi vähän aliarvostetuksi elokuvaksi pari vuotta sitten Akatemian tasolta. Taisi napata vain kaksi pystiä ja sen jälkeen leffa tuntuu saaneen jonkinsortin kulttilegendan maineen - ainakin Chazelle}

Best visual effects
Deepwater Horizon
Doctor Strange
The Jungle Book
Kubo and the Two Strings
Rogue One: A Star Wars Story

{The Jungle Book - jotkut tuntuvat rakastuneen täysin Viidakkokirjaan ja monet valitsivat sen jopa vuoden kymmenen parhaan elokuvan joukkoon. Ainakin sen erikoistehosteet ovat kiistatta huomionarvoiset.}

Best makeup and hairstyling
A Man Called Ove
Star Trek Beyond
Suicide Squad

{Star Trek Beyond - tämä on kyllä vuoden heikoin kategoria. Viime vuonna olisin halunnut The Revenantin voittavan, mutta se hävisi, joten kilpailua oli ainakin jossain määrin. Tänä vuonna en usko, että ketään kiinnostaa kuka kategorian voittaa. Yleinen konsensus tuntuu olevan Star Trek Beyondin puolella, mutta ihan vain siksi, että Suicide Squad on läpeensä piip ja A Man Called Ove nyt joku ulkomaalainen nobody! ;) }

2 kommenttia:

  1. Aina yhtä mielenkiintoisia lukea :) palaan omien kanssa vielä ennen koitosten päivää!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...