15 tammikuuta 2017

Yön eläimet (Nocturnal Animals)

Tom Ford on mies, joka tuntuu ymmärtävän elämää. Liikutun syvästi tarkkaillessani hänen työn hienovaraisuutta. Kuinka hän niin hellästi heijastaa elämän pintaväreilyt elokuvan kieleksi. Hänelle tarinankerronta on mahdollisuus tulkita syvällisyyttä, viestiä siitä, mikä on oikeasti tärkeää. Hän antaa hahmojensa toimia shakkinappuloina, joita hän liikuttaa mestarillisella päättelykyvyllä, luoden kuvion, joka kertoo katsojalle jotain oleellista.

Lukuisassa kohtauksessa elokuvan aikana, katsomme päähenkilömme Susanin (Amy Adams) hetkiä, joissa hän katoaa ajatustensa virtaan. Minkälaisen ihmisen sanoisitte olevan hyvin poissaoleva? Ne, jotka nauttivat elämästään ja kokevat sen kiinnostavana, ovat läsnä hetkissä. Ne, jotka kokevat elämänsä tyhjäksi, tarkoituksettomaksi, haahuilevat ajatuksissaan. Jopa Susanin äänensävy on monotonisen lakoninen.

19 vuotta sitten Susan erosi ensimmäisestä aviomiehestään Edwardista (Jake Gyllenhaal). Edward on taitelijasielu, jota Susan rakasti, mutta valitsi silti käytännönläheisemmän ja tulevaisuuden kannalta realistisemman vaihtoehdon (Armie Hammer). Nyt, 19 vuotta myöhemmin, Edward lähettää Susanille kirjoittamansa kirjan. Kirjassa Ray (Aaron Taylor-Johnson) raiskaa ja murhaa Tonyn (Gyllenhaal) vaimon ja tyttären, jonka takia alkaa armoton kostokierre.

Avatakseni juonen ihan suomeksi: Kirja edustaa oikeaa elämää. Raiskaus- ja murhaskenaario edustaa Edwardin tuntemuksia siitä, kun toinen mies (Hammer) varasti elämänsä rakkauden (Adams). Tulkinnanvaraiseksi jää minkälainen Edwardin kosto oikeassa elämässä on. Itse tulkitsin elokuvan lopun siten, että sekä Edward että Susan saivat jonkinlaisen sulkeuman. Edward sai Susanin tajuamaan kuinka tyhjää Susanin elämä on ilman häntä ja Susan sai helpotusta siitä, että Edward sai kalavelat maksettua.

Voisin kuolla tämän näyttelijäkaartin puolesta. Amy Adams, Jake Gyllenhaal, Karl Glusman ja jopa Andrea Riseborough roolissa, jossa en häntä taaskaan tunnistanut ja järkytyksekseni äkkäsin vasta jälkikäteen tekijäluettelosta. Siinä on näyttelijä, jota voi sanalla sanoen sanoa kameleontiksi. Gyllenhaal on aina vaarallisen aliarvostettu ja antaa taas sydäntäsärkevää roolityötä kaksoisroolissaan. Hän on niin hemmetin kosketuksissa roolihahmoonsa ja osaa ilmentää hahmonsa asemaa tarinankerronnan elementtinä. Taylor-Johnson tekee mieleenpainuvan roolin ällöttävänä antagonistina. Yllätys, yllätys kuitenkin suurimman vaikutuksen tekee Amy Adams.

Finaalikohtauksessa hänellä on pivotaalinen rooli ilmentääkseen elokuvan viestin. En ymmärrä kuinka Tom Ford on uskaltanut jättää koko elokuvan makaamaan yksittäisen eleen varaan, mutta aivan viimeisillä sekunneilla hän ottaa lähikuvaa Adamsin silmistä. Se sekunnin murto-osan välähdys, minkä hän silmillään näyttää kertoo enemmän kuin tuhat riviä dialogia olisi voinut.

En ole uskonnollinen, mutta uskoakseni sanat, jotka kiekuivat ulos suustani olivat "Herrajumala" elokuvan ilkikurisessa jump-scare kohdassa. Koen velvollisuudekseni varoittaa, että sellainen elokuvassa on, sillä en pitänyt kokemusta mitenkään miellyttävänä. Sitä kohtausta lukuunottamatta, pidän Nocturnal Animalsia täydellisenä elokuvana.

Jotkut ihmiset ovat lahjakkaita. Tom Ford on tehnyt vain kaksi elokuvaa, aikaisemman elokuvan ollessa vuoden 2009, aivan yhtälailla täydellinen elokuva, A Single Man. Tapa, jolla Ford rakentaa elokuvaa. Kuinka jokainen solu hänen elokuvastaan on tarkkaan mietytty osa kokonaisutta. Yksittäisen kohtauksen valot ja värit jopa kertovat tarinaa. Olen aina yhtä imaistu hänen elokuvansa sisään ja minusta se on suurin komplimentti, jota elokuva-arvostelija voi antaa - minä en edes ollut erityisen innoissani tästä Teksasin pölyiselle aavikolle sijoittuvasta rikosjännäristä, joten minun suositustani voisi pitää suurena.




...=)







2 kommenttia:

  1. Ohhoh! No ei nähtävästi olisi tarvinnut sanoa mitään siitä, että katsoo pienellä varauksella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin leffabloggariksi kun itseni määritän niin hullaannun tietenkin aina myös elokuvista, mutta myös todella paljon elokuva-arvosteluista. Nyt Nocturnal Animalsin nähtyäni olen lukenut lukemattoman kasan elokuva-arvosteluja ja nyt synteesini on se, että mielipiteet elokuvasta olivat todella vaihtelevia. Harvoin kuitenkaan samalle elokuvalle annetaan sekä kahta tähteä että viittä tähteä. Veikkaan että Nocturnal Animals uppoaa samaan leiriin kuin The Neon Demon (näissä kahdessa elokuvassa onkin tosi paljon samaa) eli jakaa vähän mielipiteitä kahtia. Toiset eivät löydä tai pidä elokuvan symbolisia tasoja niin kiehtovina kuin toiset. Löysin kuitenkin yhden arvostelun, joka oli kanssani samoilla linjoilla ja jopa mielestäni pystyi paremman ilmentämään sen, mikä elokuvassa oli niin kaunista:

      "Nocturnal Animalsista ei välttämättä jää kovin iloinen mieli, mutta se herättää paljon hyviä ja tärkeitä ajatuksia, ja sisältää myös aitoja kauneuden ja hiljentäviä kunnian hetkiä. Se kunnia on kaukana kaikista patrioottisista tai poliittisista lauma-aatteista; se syntyy muun muassa siitä, että hahmot joutuvat kohtaamaan itsensä ja hyväksymään tuskansa, sillä he ovat kaikki enemmän tai vähemmän traagisia."

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...