14 tammikuuta 2017

Leslie Caron, tähti vasten tahtoaan (Leslie Caron: The Reluctant Star)

Yle Teemalta tuli Leslie Caron-teemalauantai. Ensin he näyttivät tämän tunnin mittaisen dokumentin 50- ja 60-luvun musikaalitähdestä, jonka perään näytettiin yksi Caronin tunnetuimmista elokuvista, Oscar-palkittu musikaali Gigi (1958). Jatkoin kyllä Giginkin katsomista, mutta kesken jäi, joten sehän siitä.

Olen aina ihan pähkinöinä kaikkiin näyttelijöiden elämäkertoihin ja behind-the-scenes-katsalmuksiin. Tällä hetkelläkin on kesken Maggie Smithin elämäkerta. Tämä dokkari antoi todella pikaisen vilauksen Leslie Caronin elämään ja uraan. Hän on hurmaava nainen, joka selittää itse valtaosan dokumentin tapahtumista. Koska se on vain tunnin mittainen, ei siinä ole läheskään riittävästi aikaa paneutuakseen tarpeeksi yhteenkään Caronin uran vaiheeseen ja kaikki jää valitettavan pintapuoliseksi. En kuitenkaan tiennyt, että Caron oli Warren Beattyn kanssa yhdessä Beattyn uran alkuvaiheilla.

Jotain tietysti kertoo sekin, että minulta sitten jäi kesken se Gigi. Se oli kammottavan huonosti tehty. Kaikki äänet oli nauhoitettu jälkikäteen kuvan päälle ja jostain syystä siitä oli unohdettu kaikki taustaäänet. Eli kuulimme vain kohtauksessa olevien näyttelijöiden audion, joka kuulosti kuin olisi kuunnellut jotain äänikirjaa. Lisäksi en ihan ymmärtänyt elokuvan törkeän seksististä ja ajoittain jopa pedofiliaa lähentelevää teemaa. Se alun kohtaus, jossa se irstas vanha ukko lauleskelee siinä puistossa nuorten tyttöjen suloista sai minut vääntämään naamani asentoon, jossa se ei ole ennen ollut.

Samaistuin silti Leslie Caronin persoonaan. Oli surullista kuulla, miten hänet oli unohdettu vuosikausiksi jonnekin Pariisin ullakkoasuntoon eikä kukaan ollut tarjonnut hänelle rooleja, vaikka sitä hän janosi eniten. Minua kosketti myös uhraukset, joita hän oli tehnyt uransa eteen, kun avioliitosta ja perhe-elämästä luopuminen. Tietysti henkilökohtainen samaistumispinta löytyi myös siitä, että Caron ei löytänyt itseään juhlimasta ja jatkuvasti olemalla liikkeessä vaan pitää itseään enemmän rauhallisena henkilönä.

Haluaisin pitää vanhan ajan elokuvasta. Aina välillä sille pystynkin antamaan tilaisuuden, mutta olen kyllä valmis lähtemään väittelyyn kenen kanssa tahansa, kuka väittää, että ennen tehtiin parempia elokuvia ja kuinka nykyään elokuvat eivät ole enää hyviä (kyllä, puhun myös Scorsesesta ja Scottista, jotka suoraan sanoen ärsyttivät minua viimeaikaisilla kommenteillaan nykyelokuvan tilasta, jossa, ainakin kun viimeksi tarkistin, myös he vielä työskentelevät!)


...=)



3 kommenttia:

  1. "Haluaisin pitää vanhan ajan elokuvasta."

    Haluaisinpa nähdä, miten sulle uppoaa Ernst Lubitschin "Ninotchka" (1939). Vanhahko mustavalkoleffa, mutta edustaa kuitenkin tuota romanttisen komedian kansalaisuutta, mistä olet monesti julistanut pitäväsi.

    Ite kammoksuin edes koskea tuohon kirjastossa, vaikka tiesin, että klassikko se on. Ihan epäreilusti ajattelin pelkän nimen pohjalta, että kyseessä on periodidraama ja pompöösiä pukujen ihastelua. Anna Kareninan, Jane Eyren ja Perijättären sukua.

    No ei ollut. Ei ollut lainkaan sellaista itseään turhan tärkeänä pitävää draamaa - leffan sanomakin peräänkuuluttaa tätä - vaan ihan tarkoituksellista ja hyvällä maulla tehtyä komediaa. Ei siinä pukeuduta niin kuin tänä päivänä, eikä maailmanpoliittinen tilanne vastaa nykyistä, mutta ei ole väliä. Rakastuin siihen aivan odottamatta. En saman tien, mutta hiljalleen. Ekat 20 minuuttia melkein kadutti, mutta sitten tuli Greta Garbo ja lunasti kaiken hypen, mitä sitä kohtaan on elokuvan historiassa ehtinyt kasaantua.

    Mikä tähän postauksen aihe oli? Aaa, Leslie Caron.

    Mutta Ninotchka. Kannattaa pitää mielessä, jos koet, että olet joskus valmis katsomaan. Todisti mulla ennakkoluulot vääriksi.

    VastaaPoista
  2. P.s. Sullahan se voi olla ihan eri leffa, mikä avaa katsetta vanhoille leffoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa! Kiitos vinkistä, pistän korvan taakse.

      Hitchcockin tuotantoa lukuunottamatta, ehkä vanhin elokuva, mistä olen pitänyt on ollut 60-luvun matskut, kuten Kuka pelkää Virginia Woolfia? 50-luvun leffoja en ole vielä hiffannut, Alaston satama jäi kesken ja Kaikki Eevasta ja Sunset Boulevardin läpi jouduin hitaasti kärsimään...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...