21 joulukuuta 2016

The Crown

Netflixin The Crown-sarjaa on sanottu kaikkien aikojen kalleimmaksi tv-produktioksi. Tämän laadun kyllä huomaa. Suuria laajoja yleisötapahtumia 1950-luvulta kuvataan joskus vain lyhyitäkin hetkiä ja en voi olla kuin ajattelematta, että onpa sääli kaataa noin paljon rahaa noin lyhyeen kohtaukseen. Mutta ajankuva on tehty erittäin pieteetillä ja hienovaraisesti. Jokainen yksityiskohta on tarkkaan mietitty ja tämä on mukavaa pakoa tämänpäivän ihmiselle omasta nykyaikaisesta arjestaan.

The Crown sijoittuu ajallisesti Kuninkaan puhe- ja The Queen elokuvan väliin. Kuninkaan puhe kertoi Queen Elizabeth II:n isästä, änkyttävästä Kuningas Georgesta. The Queen puolestaan nappasi kiinni Kuningatar Elizabethin elämästä 90-luvun lopusta. The Crown sarjaa alkaa 1940-luvun lopusta ja toivottavasti jatkuu vaikka sinne 90-luvulle asti. Niin paljon olen tykännyt tämän sarjan seuraamisesta. Salainen toiveeni on, että myöhemmillä kausilla roolitettaisiin Meryl Streep Margaret Thatcerin rooliin ja Helen Mirren Kuningattareksi.

Vaikka sarjan tekemiseen on käytetty paljon rahaa, se omaa myös sellaista laatua, jota ei pysty rahalla ostamaan. Jokainen yksityiskohta toimii ja lopputuloksena on erittäin hieno draama. Rakenteellisesti hienoin jakso on numero 5, "Smoke and Mirrors". Se kuvastaa hienosti sitä, miten sarja toimii koko ajan kuin kolmella tasolla. Ensimmäinen taso on perus narratiivinen taso, jossa juoni liikkuu. Sen lisäksi sarja kulkee koko ajan sillä temaattisella tasolla, jossa pohditaan monarkian ja kuningasperheen asemaa nyt ja tulevaisuudessa sekä niitä arvoja, jotka ylläpitävät monarkiaa. Kolmas taso kuvaa Kuningatar Elizabethin henkilökohtaista kamppailua tullakseen kansan arvoiseksi hallitsijaksi ja samalla pitää monarkia elinvoimaisena ja perheensä ja ystävänsä tyytyväisinä. Tältä kolmannelta tasolta useimmat sarjan ristiriidoista haetaankin. Elizabeth on koko ajan ristitulessa, kun hän joutuu tekemään päätöksiä, jotka hyödyttävät monarkiaa, mutta vahingoittavat hänen puolisoaan Prinssi Philipiä, sisartaan Prinsessa Margaretia tai ystäviään, lapsiaan tai henkilökuntaansa.

The Crown on tavallaan kuin uuden sukupolven Downton Abbey, mutta parempi. Siinä, missä Downton Abbey keskittyi yläluokkaisen perheen joskus triviaalisiinkin ongelmiin, The Crown tuntuu ottaneen aiheekseen paljon syvemmät teemat. Vaikka tiedämme, miten monarkia on pysynyt Britanniassa elinvoimaisena tähän päivään asti, jännittää sitä silti, miten näiden henkilöiden teot vaikuttavat Ison-Britannian tulevaisuuteen. Mielenkiintoisinta on kuitenkin silti tarkastella näiden hahmojen psykologisia vaikutuksia - millaista on elää julkisuuden henkilönä ja koko ajan uhrata omat toiveet, haaveet ja halut oman maansa puolesta. Erityisesti Kuningatar Elizabeth tuntuu joissain jaksoissa olevan kuin joku uhrilammas, joka on aina suuren haasteen edessä, josta ei ole ylipääsemistä kuin vain hammasta puremalla ja kärsimällä. Jos haluaa löytää uutta kunnioitusta tätä kuningasperhettä kohtaan, niin suosittelen ainakin katsomaan tämän sarjan.

Suosittelisin myös monarkian vastustajille katsomaan tätä sarjaa, sillä niin hyvin tätä katsoessa oppii ymmärtämään kuningattaren/kuninkaan merkitystä demokratiallekin sekä hyvin toimivalle valtiolle. Mutta suosittelen ennen kaikkea loistavan draaman ystäville. Kuten sanoin, niin tämä temaattisesti ja rakenteellisesti yksi hienoimmista sarjoista, joita olen nähnyt.

Roolisuoritukset ovat loistavia. Parhaiten mielestäni pärjää pääosan Claire Foy. Puolessavälissä sarjaa huomasin unohtaneeni, että katson näyttelijää näyttelemässä tätä kuningatarta. Muutenkin hän on täydellisesti omaksunut kuningattaren puhetavan ja jopa kävelytyylin. Matt Smith näyttää mielestäni paljon paremmalta vaaleissa hiuksissa ja hienon roolisuorituksen hänkin tekee. Hän nappaa hyvin kiinni Prinssi Philipille ominaisista luonteenpiirteistä. Shown uhkaa varastaa Vanessa Kirby, joka tulkitsee roolisuorituksensa lomassa mielenkiintoisia sävyjä, kuten sisarkateutta, epätoivoista rakastumista, surua isänsä poismenosta sekä halua hallita oma tulevaisuutensa. John Lithgow (joka tuntuu olevan miljoonassa roolissa tänä vuonna) on jo voittanut osastaan Critics' Choice-palkinnon, enkä ihmettele valintaa voittajaksi pätkän vertaa. Koska hän on l-o-i-s-t-a-v-a! Yksi parhaimpia dramaattisia näyttelijöitä, jonka veteraanin kokemuksen kyllä huomaa. Hänen tekniikkansa on veitsen terävä ja erittäin hiottu. On tajuttoman mielenkiintoista seurata, miten hän luo tätä hahmoa ja näyttelee häntä kohtauksesta toiseen. Erityisen hienona pidän, miten hän tulkitsee hahmon sävyjä. Yhdessä hetkessä hän on tämä suuri historiallinen merkkihenkilö, jolla on auktoriteettiä ja vaikutusvaltaa. Toisessa hetkessä hän on kuin maansa myynyt, sureva isä ja kolmannessa hetkessä hän on pahanteosta kiinni jäänyt pikkupoika. Toisin sanoen, hän ei tyydy imitoimaan tämän kuuluisan miehen eleitä tai edes tyydy tekemään johtopäätöksiä, vaan hän täyttää roolisuorituksensa tunteella - näyttää, miten tämäkin hahmon on ihminen.

Yleensä en pidä Hans Zimmerin mahtipontisesta musiikista, mutta tähän se sopii. Sarjan pääsäveltäjä Rupert Gregson-Williams tuntuu selvästi myös ottaneen vaikutusta Zimmeriltä ja käyttää samalla lailla voimakasta musiikkia läpi sarjan ja se tuntuu vain vahvistavan näitä draaman kerroksia, joita sarjassa käydään läpi. Mutta minun täytyy loppuun paljastaa oma puolueellisuuteni: itse koen olevani jokseenkin monarkisti ja tykkään hirveästi katsoa elokuvia kaikista kuninkaallisista Keski-Ajalta tähän päivään.



...=)





9 kommenttia:

  1. Ihan totta? Olen itse aina niin pettynyt näihin tv-sarja arvosteluihini. Jotenkin en saa samanlaista flowta päälle kun lähden kirjoittamaan sarjoista. Mutta ihana kuulla että yritys oli sentään hyvä. Koska oikeasti olen todella innoissani tästä sarjasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jooo! Tosin tässä valmiiksi jo mielenkiintoista, mutta vastaavanlaisia historiallisia, "pukudraamaisia"-sarjoja on niin paljon, että mahdotonta erottaa ne parhaimmat joukosta. Onnistuit avaamaan sarjan muistakin puolista lisää, enkä tiennyt esimerkiksi, että tässä on Matt Smith!

      Poista
    2. Siis ihana kuulla - kiitos.

      Itsekin myönnyin sarjan pariin vasta, kun tämä nappasi niitä ensimmäistiä pystejään. Onpahan sarjaa feministiseksikin kuvattu, mikä kyllä pitää ihan paikkaansa. Niin paljon kaikesta joutuu tämä Kuningattaren päähenkilö selviämään sarjan varrella ja tekemään suuria, epäitsekkäitä uhrauksia. Mielenkiintoisinta tämä onkin nimenomaan psykologisesta näkökulmasta, kun nämä näyttelijät niin hienosti tulkitsevat, miten hahmonsa reagoivat tälläiseen painetilaan, kuin hallitsijana oleminen.

      Matt Smith -faneille on kyllä luvassa paljon Matt Smithiä, yksityiskohtaisesti, mitään peittelemättä, if you catch my drift - joten sitä suuremmalla syyllä!

      Poista
    3. Katsoin tämän ekan kauden ! :) tykkäsin tykkäsin tykkäsin!

      Claire Foy oli muuten käsittämättömän erinäköinen kuin roolihahmonsa, mitä katsoin kuvia esimerkiksi sieltä SAG awardsista postauksesi innoittamana

      Poista
    4. Ajattelinkin että tykkäisit!

      Foy on kyllä kameleontti.

      Poista
  2. Itsekin tykkään kovasti tästä sarjasta! Saas nähdä mitä kuninkaalliset itse tykkäävät että saadaanko lainkaan toista kautta...

    Hyvin kirjoitettu arvostelu! Minusta ainakin sarjoista on tosi vaikeaa kirjoittaa, elokuva kun on kokonaisuus sellaisenaan mutta sarjasta kirjottaessa tulisi huomioida jaksojen muodstama suurempi kokonaisuus.

    Olen samaa mieltä kirjoittamistasi roolisuorituksista, erityisesti Claire Foyn suoritus on erinomainen! Minun oli ekojen jaksojen aikana hirmu vaikea nähdä Matt Smith muussa kuin Tohtorin roolissa :,D En hirveästi pidä hänen roolihahmostaan, vaikka hyvin näytteleekin.

    Sarjassa mielenkiintoisinta on kyllä päästä näkemään kuninkaallisten motiiveja ja ns tirkistelemään heidän yksityiselämäänsä, maailmanpolitiikan käänteitä unohtamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, ihanaa! Joku kuka ymmärtää!

      Sarjasta on niin vaikea tiivistetysti sanoa jotain tyhjentävää, miten pystyisi analysoimaan parhaiten, mikä siinä kolahti itselle. The Crownkin on niin hämmästyttävän moniulotteinen sarja, että siitä riittäisi arvosteltavaa roppa kaupalla...

      Varsinkin kun katsoo Claire Foyta jossain haastattelussaan, on jopa pettymys kun hän tuntuukin niin tavalliselta. Hämmästyttävästi kyllä katoaa rooliinsa.

      Poista
    2. Niimpä! Oon just samaa mieltä molemmista jutuista.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...