02 marraskuuta 2016

Milk (Milk)

Pidän Gus Van Santia yhtenä parhaista dramaattisista ohjaajista. Teokset kuten My Own Private Idaho (1991) ja Good Will Hunting (1997) todistavat, että hän hallitsee draaman kaaren. Hän osaa tehdä mielenkiintoisia elokuvia, tyylilajin ajoittaisesta hidastempoisuudesta huolimatta. Milk ei ole poikkeus.

Tarina kertoo poliittisen aktivistin, Harvey Milkin (Sean Penn) elämänkerran. 40-vuotiaana hänen elämänsä lähtee kulkemaan eri suuntaan hänen tavattuaan Scott Smith (James Franco) nimisen nuoren miehen, joka uskoo Harveyn potentiaaliin ja on päättänyt tukea häntä tavoitteissaan. Milk nousee muutamassa vuodessa San Fransiscon johtavaksi poliittiseksi nimeksi ja käynnistää koko maanlaajuisen ihmisoikeusliikkeen.

Elokuvan olisi voinut tehdä hyvin monella eri tapaa. Siitä olisi hyvin helposti saanut kliseisen, saarnaavan ehkä jopa puisen idealistisen kertomuksen, mutta kiitos Van Santin, tarinankerronta pysyy inhimillisenä. Huomio on koko ajan Harvey Milkin päähahmossa ja tämän elämässä, ei niinkään hänen marttyyrin omaisissa teoissaan. Tässä tuodaan toki hyvin pistävästi ilmi hänen elämänsä merkitys isommassa kontekstissa, mutta elokuva rakentuu pienempien hetkien varaan - hetkiin Harveyn läheisten, ystävien ja elämänkumppaneiden välillä. Isompaa kuvaa sen sijaan saamme tarkastella lähinnä vanhojen, aitojen filmiklippien tai ääniaudioiden kautta - mikä oli tekijöiltä loistava valinta, sillä täten nämä tapahtuma pysyvät etäämpänä ja katsojaa lähellä on juurikin hyvin kuvatut henkilöhahmot.

Lähes kaikki näyttelijäkaartista ovat todella vahvoilla. Kärjessä tietysti loistaa Sean Pennin vahva pääosa, johon hän käytännössä katoaakin. Alussa hänen hyvin vahvat maneerinsa häiritsevät hieman, mutta elokuvan kuluessa hän pystyy pitämään hahmonsa kehityksen yhtenäisenä ja hahmon persoonan hyvin mielenkiintoisena. James Franco on loistava - aito ja läsnäoleva, ilman suurta teatraalisuutta. Diego Luna uhkaa varastaa shown ja Emile Hirsch on täysi kameleontti. Ainoa häiritsevä tekijä on Josh Brolin, mikä on sääli, sillä olen pitänyt hänestä muissa rooleissaan (kuten loistavasta roolisuorituksestaan vuoden 2015 Sicariossa). Hän ei tee täysin selväksi kuka tämä hänen hahmonsa on ja roolisuoritus jää valitettavan yksipuoliseksi.

Elokuvalla on tärkeä viesti ja se on yleensä vaara tämän lajityypin elokuvissa. Uhrataanko tarinankerronnasta liikaa jonkin agendan saarnaamiseen, oli se agenda kuinka hyvä tahansa. Uskon, että tässä on onnistuttu harvinaisessa tempussa, että ollaan saatu yleisö välittämään tästä tärkeästä hetkestä historiassa, ilman, että sitä on pitänyt maalata katsojan kasvoille ja samalla tehty aidosti kiinnostava draama.





...=)



3 kommenttia:

  1. Psykon uudenlämmittelyä Van Sant ei varmaakaan muistele lämmöllä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi en ole nähnyt Van Santilta näitä huonoimpia töitään. Mutta... kukapa ei joskus palloa lyödessä ohi huitaisisikaan?

      Poista
    2. Totta... ja virheistä oppii nääs.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...