06 lokakuuta 2016

Movie Monday #78 - Unelmien lomakohde

Movie Monday-haasteblogin 78. haaste.

Geisha-aikainen Japani, vaaleanpunaisine kirsikkapuineen. 1900-luvun alun Pariisi, mukulakivikatuineen ja koristeellisine katulamppuineen. Keskiaikainen fantasiamaailma Uuden-Seelannin tyyppisessä avarassa luonnossa. Englannin maaseudun lävistävä vanhanaikainen juna matkaten kohti taianomaista linnaa - take your pick...

En ole puhunut tästä aikaisemmin, enkä halua kuulostaa leuhkalta, mutta olen matkustellut vähän kaikkialla. Se on kuin toinen luontoni. Here we go, dim the lights...

Ruotsi, Viro, Latvia, Tanska, Saksa, Irlanti, Iso-Britannia, Ranska, Belgia, Bulgaria, Itävalta, Puola, Sveitsi, Liechtenstein, Luxemburg, Italia, Kreikka, Turkki, Espanja, Portugali, Yhdysvallat, Unkari. 

Olen siis jo ollut aikamonessa paikkaa, mikä on sinänsä hienoa. Olen erittäin etuoikeutettu. Mutta en voi sanoa haaveilevani enää kauhean monesta matkakohteesta. Olen ollut Eiffel-tornin huipulla ja syönyt ranskalaista croissantia hotellin aamiaisella, nähnyt Mona Lisan ja Versaillesin puutarhat. Olen ollut London Eyen kyydissä ja ottanut kuvan Mademe Tussaud'sin vahakabinetissa Angelina Jolien vieressä. Olen nukkunut Bed & Breakfast hotellissa Irlannin maaseudulla ja juossut pitkin Dublinin katuja kaatosateella. Olen ottanut aurinkoa Kreikassa ja istunut gondolin kyydissä Venetsiassa. Olen jopa kiivennyt vapaudenpatsaan sisään ja nähnyt New Yorkin siluetin.

Ja nyt kuulostin leuhkalta, vaikka ei ollut tarkoitus...

Matkustaminen on todella silmiä avaavaa ja suosittelen sitä kaikille. Ei voi sanoa eläneensä, jos ei ole koskaan poistunut kotimaastaan ja uskon tätä väittämää tosissani. Sinulla ei ole oikeastaan mitää hajua mistään, jos et ole nähnyt maailmaa. Mutta siinä on se tietty ongelma, että kun käyt tarpeeksi monessa paikkaa, tajuat yhden perustavanlaatuisen asian. Sama elämä se silti on, elit sitä missä vain.

Vastatakseni jotain, niin olen aina haaveillut Kuala Lumpurista (Malesiassa) nähtyäni elokuvan Ansa viritetty (1998).


...=)





8 kommenttia:

  1. Vouu, no jooh pikkaisen leuhkalta, mutta mitä sitä peittelemään toisaalta :D Itse vasta muutama hassu matka takana ja toivoisin kyllä miljoona lisää, mutta mahdollisuuksia ei ihan semmoiseen ole x) ehkä vielä joskus, mutta nuo muutamatkin olleet varsin kokemusrikkaita :D Sen kerran kun on päässyt, niin kaikki on kyllä irti otettu. Mie oon näitä, jotka jää ihastelee jo hotellihuoneen kaakeleita tai erikoisen näköistä kasvia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkustamisessa parasta onkin se irtiotto ja että saa jätettyä omat kuviot ja kulmat vähäksi aikaa taakse. Mutta aina on myös kiva palata takaisin matkoilta.

      Toivoisin kyllä, että olisi rahaa matkustella vaikka kaiken aikaa loppuelämä...

      Poista
  2. Itsellä tullut käytyä muutamissakin maissa ja kaupungeissa, niiden luetteleminen jääköön. En ole koskaan pitänyt matkailemista minään maailman mahtavimpana hommana erinäisistä syistä. Pääsyynä se että matkailu avartaa vähän liikaa tuota lompakkoa. Varsinkin perheellisellä. Mutta oikeinkin mukavaa touhua se parhaimmillaan on. Toinen homma mikä saa meikäläiseltä vähän samanlaisen "tuomion" on tuo ruuanlaittaminen. Sekin on parhaimmillaan myöskin mukavaa puuhaa, mutta enimmäkseen peruspuurtamista. Mitään viime vuosien mainostamaa trendikkyyttä en ole koskaan omista kokkaushommistani löytänyt. Ehkä onneksenikin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän inhoan ruuanlaittoa. Olen siinä auttamattoman huono. Mutta vaikka osaisinkin tehdä jotain, niin en koskaan tahdo jaksaa - eikä siihen löydy oikein aikaakaan.

      Poista
    2. Täytyy myöntää, että itsellä oikea sana on myös inho, ja täysin samasta syystä kuin sinulla. Olen siinä täysi tumpelo. Ymmärrän hyvin ihmisiä jotka osaavat homman ja nauttivat kovasti, joko yksin tai yhdessä, ruuanlaittamisesta pidemmän kaavan mukaan.. Toisaalta, itseäni ajatellen, en voisi kuvitellakaan että väsäisin ja värkkäisin keittiössä tuntikausia ja saisin aikasiseksi - ruuan. Enkä kovinkaan kummoisen. No, näin perheellisenä tietenkin teen joka päivä ruokaa pakostakin. Ja se on nimenomaan pakollista peruspuurtamista, perusruokaa. Mutta kyllähän sitä nyt lapsille mielellään peruspöperöitä valmistelee. Eivätkä ole kumma kyllä valittaneet. :-)

      Poista
    3. Hyvä. Eipä lapset juuri muuta kaipaakaan kuin ruokaa, suojaa ja rakkautta (tai mistäs minä tiedän)

      Poista
  3. Minäkin matkustelen paljon, Euroopan isoimmat kaupungit ja Yhdysvaltoja sieltä täältä on koluttu läpi. Muihin suuntiin ei ole ollut mielenkiintoa lähteä, silloin kun on ollut tarpeeksi aikaa ja rahaa, olen valinnut aina jonkun USA:n kaupungin.

    Vaikka itse ilolla käytänkin (kaikki) säästöni matkailuun, ymmärrän niitäkin, jotka eivät niin tee. Kaikkia ei vain kiinnosta, eikä heidän elämä sen "vähäpätöisempää" ole. He saavat kiksinsä sitten mahdollisesti jostakin muusta asiasta. Kuten penkkiurheilusta, jonka päälle minä en taas ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa. Täysin samoilla linjoilla. Minulla ei ole juuri mitään yhteistä penkkiurheilijoiden kanssa. Matkustuksessa usein tulee vastaan rahan lisäksi myös aika. Ei tule hirveästi tehtyä mitään kaukomatkoja kun johonkin Gdanskiin pääsee niin näppärästi.

      Mutta olen silti sitä mieltä että edes kerran elämästään ihmisen pitäisi viettää vähintään muutama viikko jossain muussa kulttuurissa. Ihmiset jotka juurtuvat kiinni kuplaansa, ovat pelottavia...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...