02 lokakuuta 2016

Movie Monday #77 - Poikkeus sääntöön

"Hän on todella lahjakas ohjaaja. Innostut aina kun kuulet, että häneltä on tulossa uusi elokuva. Kunnes...Tässä Movie Monday-haasteessa etsitään suosikkiohjaajasi floppia/floppeja. Mikä elokuva on sellainen, jonka mielelläsi poistaisit suosikkisi tuotoksista? Mikäli ohjaajat eivät sytytä, niin voit kertoa myös esimerkiksi lempinäyttelijäsi surkeimmista esityksistä."

Tästä olen puhunut ennenkin, mutta järkytykseni oli suuri kun Amour-elokuvan lumon jälkeen minut palautti maan pinnalle The Piano Teacher (2001) -niminen elokuva. Michel Haneke on ohjaajan nimi ja siinä missä Amour on täydellisyyttä hipova elokuva, The Piano Teacher on sellaista raivostuttavaa tekotaiteellista soopaa, että ei pahempaa tiedä. Tämä jälkeen minulla on ollut aika konkreettinen pelko että sama käy myös muille ohjaajille. Hence: en ole vieläkään katsonut Xavier Dolanilta (Mommy) tai Jacques Audiardilta (Rust & Bone) mitään muita elokuvia.

Näyttelijöiden puolelta erityisen pettymyksen aiheutti Oscar Isaac, jonka uraa olin seurannut intohimoisesti aina Robin Hoodista (2010) ja Drivestä (2011) asti aina A Most Violent Yeariin (2014) ja Ex Machinaan (2015) ja sitten hän menee ja tekee Star Warsin, jossa on niin korni, niin korni - että sai minut epäilemään hänen lahjakkuuttaan jopa aikaisemmissa roolisuorituksissaan.

Sidenote: vasta nyt tätä tekstiä kirjoittaessani hokasin, että eihänhän Isaacin roolihahmon nimi olekaan Poe Cameron vaan Poe Dameron! Eikä kukaan ole sanonut mitään...

...=)


3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Aattelin, jotta huomaat varmaan ite tuon nimisekoilun, joten en raskinna siihen sen kummemmin puuttua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja yhden kirjoitusvirheen bongasin jo tästäkin tekstistä - ei siis mitään uutta auringon alla :DD

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...