09 elokuuta 2016

Win Win (Win Win)

Olen hiljattain päässyt taas kiinni lakiviihteen pariin. Aloitin seuraamaan The Good Wife sarjaa, lähinnä siksi, että kyllästyin odottamaan kaikilta uusilta sarjoilta seuraavia tuotantokausia, joten hyppäsin vähän vanhemman sarjan selkään ja odotan, että sillä ratsastan viimeisen tuotantokauden loppuun asti, joten iltapuhtini on valmiiksi jo määrätty muutamalle seuraavalle kuukaudelle (nyt vasta ensimmäinen tuotantokausi takana). Tämä olkoon kätevä aasinsilta Tom McCarthyn ohjaaman vuoden 2011 draamakomedian suurimpaan ongelmaan, joka on lopulta sen upottava tekijä. Nimittäin en juuri näe järkeä kertoa elokuva päähenkilön tarinasta, joka on kylläkin lakimies, mutta juonella itsellään on hyvin vähän tekemistä lakimaailman kanssa. Kaikkihan me tiedämme, että lakisarjat ja -leffat toimivat. Ne ovat mielenkiintoisia. Ne kertovat jostain. Win Winin päähenkiö (Paul Giamatti) on lakimies, mutta sen sijaan, että elokuva keskittyisi tämän mielenkiintoiseen työhön, seuraammekin täysin irrationaalisiksi jääviä yksityiskohtia hänen elämästään.

Mike Flaherty (Giamatti) on pienen pitäjän yksityinen lakimies, jolla on kotivaimo (Amy Ryan) ja pari mukulaa. Ja eikös tämä kotielämän autuus sitten muutaman pennosenkin miehen käppänän taskusta nappaa, kun talosta pitäisi pitää huolta, etupihan puu kaataa, lapsille saada ruokaa ja hammastukia ja ynnä muuta sellaista kaikkea elämään kuuluvaa hauskaa. Jostain kumman syystä Miken ammatiksi on käsikirjoittajat kuitenkin valinneet lakimiehen, enpä tiedä, vaikka sellaisen ammatin sijaan josta oikeasti jonkun uskoisi olevankin työtä ja rahaa vailla, kuten raksamies tai Nokian tehdastyöläinen. Täten jo heti ensimmäisestä alkuasetelmasta alkaen uskottavuus livistää piippua pitkin savuna ilmaan, kun katsojan pitäisi samaistua lakimiehen rahaongelmiin. Koska tästä ei vielä kovin pitkää elokuvaa saa väännettyä, mukaan heitetään painia harrastava ongelmanuori, joka yht'äkkiä onkin Flahertyn perheen taakkana, enpä tiedä, vaikka sosiaalitoimen sijaan.

Katsottuani elokuvan en vieläkään tiedä mistä se kertoi. Turhanpäivästä paskaa, toisin sanottuna. Tom McCarthyn ohjaus pelastaa paljon ja yhtäläisyydet Spotlightin hiottuun, vangitsevaan tyyliin löytyy. Siksi kai tämän elokuvan kelkassa pysyinkin, kun jollain tapaa sen näki hyvin tehdyksi, kuitenkin. Onneksi hra McCarthy onkin sitten löytänyt vähän jotain hedelmällisempää maaperää elokuvanaiheilleen (a la Spotlight), josta oikeasti jaksaa kahden tunnin teoksen katsoakin. Sellaiseen hänen kiistattoman hyvät ohjauslahjansa suokin uhrattavan. Iso kysymysmerkki silti leijailee tämän elokuvan päällä, ja miten helkutissa kukaan ensinnäkään on antanut rahoituksen tälläiselle tarinalle?



...=)


2 kommenttia:

  1. Voi ei, tämä odottaa minulla vielä lipastossa katsomistaan...kovinkaan suuret odotukset ei enää tämän arvostelun jälkeen siihen ole! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ja niin kuin yleensä yritän innostaa ihmisiä minkä tahansa elokuvan pariin, mutta sitten taas en voi kyllä valehdellakaan. Sinuna pitäisin odotukset aika matalalla.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...