06 elokuuta 2016

Laggies (Laggies)

Kun Angelina Jolie ohjasi Brad Pittiä heidän yhteistyöprojektissa By The Sea (2015), he kertoivat, että se oli ensimmäinen kerta, kun Pittiä oli ohjannut naisohjaaja. Ja siihen mennessä Pittin elokuvakrediitit ulottuivat pitkälti yli neljänkymmenen tittelin. Ei siis tule mitenkään vähätellä naisohjaajien elokuvien tärkeyttä. Niitä täytyy tehdä ja niitä täytyy tukea. Knightleylle ei naisohjaajat ole mikään uutuus (katso vaikka Seeking a Friend for the End of the World, juuri arvostelemani).

Hän on Megan, elämässään jumiutunut kolmikymppinen, joka on vielä yhdessä lukioaikaisen poikaystävänsä kanssa, hengaa samojen kavereiden kanssa ja on samassa työpaikassa kuin kouluikäisenä. Kun ystävät ympäriltä alkavat mennä naimisiin ja omakin siippa alkaa painostaa virallista vakiintumista, alkaa Meganin hälytyskellot soimaan. Tähän asti hän on pärjännyt aallon päällä ratsastamisella, mutta nyt olisi aika uida. Ja ihan itse keksin kielikuvan. Apuun sukeltaa Chloe Grace Moretzin teini.

Laggies ei ole erityisen hyvä elokuva. Se ole tarpeeksi kevyt tai hauska ollakseen aivot narikkaan-hömppää, eikä se ota itseään liian vakavastikaan kertoakseen oikeasti teemastaan jotain syvällisempää. Päähenkilö etsii itseään ja päättää ottaa vastuuta teoistaan. Mikä muu on uutta?


...=)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...