05 heinäkuuta 2016

Hello, My Name Is Doris (Hello, My Name Is Doris)

Tässä maailmassa on aika vaikea olla haavoittumaton.

Doris Miller (Sally Field) on kuusikymppinen toimistotyöntekijä, joka menettää äitinsä, josta on pitänyt pitkään huolta. Kun hänen työpaikalleen palkataan uusi taiteellinen johtaja John Fremont (Max Greenfield), alkaa Doris hänen kauttaa nähdä uuden, mahdollisen tulevaisuuden itselleen.

Olin erittäin liikuttunut elokuvan hienovaraisuudesta. Tässä meillä on päähenkilönä kuusikymppinen, elämänsä tietyllä tavalla elänyt, ei ehkä sankarillisin nainen, joka ottaa määrätietoisen askeleen kohti epävarmempaa, mutta mahdollisesti onnellisempaa tulevaisuutta. Elokuvan viesti on mielestäni täydellinen: tässä maailmassa saa siipiinsä teki mitä tahansa, joten riskinotto kannattaa aina. Kannattaa tavoitella sitä, mitä itse haluaa. Jos tyydyt johonkin, vaikka sitten turvallisempaan, huomaat eläneesi elämäsi kuitenkin vaarallisesti - nimittäin kaikkein suurin riski on elää oikeasti päivääkään elämättä.

Elokuva ei voi olla huono, jos voi sanoa, että sekä nauroi, itki ja eli täysillä mukana näiden sympaattisten hahmojen elämänmakuisessa todellisuudessa. Toki elokuvan ote on letkeä ja tämän voisi helposti luokitella sentimentaalisten komediadraamojen laariin, mutta itse satun pitämään sen laarin leffoista. Ja toki tätä arvostellessa tekee mieli käyttää kliseisiä mietelauseita hyvästä elämästä ja ehkä tässä saammekin oikeasti vain jotain puolitotuuksia, mutta elokuvakokemuksena tämä on silti erittäin nautinnollinen, eskapistinen hyvän mielen kasvutarina.

Sally Field ajoittain ampuu vähän yli tulkinnassaan, mutta osoittaa myös todella syvällistä tunnetta. Loppu näyttelijäkastista on kuin jostain tv-sarjojen kokoontumisajoista: New Girlin Max Greenfield, OITNB:in Natasha Lyonne, 2 Broke Girlsin Beth Bers, OC:n Peter Gallagher ja Judging Amyn Tyne Daly.



...=)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...