30 toukokuuta 2016

Lozenge Awards 2015 by: Cinema Lozenge


Tämä on nyt neljäs vuosi, kun jaan blogini omia palkintoja. Viime vuonna katsoin poikkeuksellisen paljon elokuvia, verrattuna aikaisempiin vuosiin ja se on muuttanut myös palkintojen rakennetta. Aikaisemmin pystyin juuri ja juuri nimittämään vain vuoden parhaimman roolisuorituksen. Nyt minun piti jakaa näytteljäsuoritukset neljään kategoriaan. Ennen olen pärjännyt myös vain kolmella ehdokkaalla per kategoria, nyt kaikissa (yhtä lukuunottamatta) on viisi ehdokasta. Muutenkin Lozenge -palkinnot ovat saaneet kasvojenkohotuksen ja muutamia uusia kategorioita ja muutama vanha kategoria jää nyt ainakin tilapäisesti eläkkeelle.

Retired categories:
Best Performance, 
Best Message of a Movie, 
Cool Award, 
Best Showcase Moment of Truly Great Acting, 
The One That You Want to Like, 
The Most Sympathetic Actor, 
The Most Interesting Movie of the Year, 
Best Dialogue 

...

 lukijapalautteemme analysoituamme, saimme selville, että 99% lukijoistamme piti näitä nyt sivuunjääviä kategorioita "liian sekavina" tai eivät täysin ymmärtäneet kategorioiden ideaa. Cinema Lozenge on aktiivisesti yhteydessä lukijoihinsa ja pyrkii muokautumaan vastatakseen mahdollisimman hyvin lukijaystävällistä blogia.


Olen myös aikaisemmin liikkeellä, kuin viime vuonna, mutta väliäkös sillä, vuosi 2015 on päättynyt jo ajat sitten, joten nyt on jo korkea aika niin sanotusti sitoa elokuvavuotta pakettiin ja taas odottaa innolla seuraavaa palkintokautta.

Pidemmittä puheitta: kategoriat ja ehdokkaat (voittajat julkistetaan viime vuosien tapaan, erillisessä postauksessa)



Best Movie (of the Year)

-Spotlight

Kutsukaa tyhmäksi, mutta ennen tämän elokuvan näkemistä, en ollut tajunnut aivan kaikkea kirkosta. Tiesin, että en täysin uskonut kristilliseen näkemykseen, enkä pitänyt heidän tavastaan harjoittaa uskontoa, mutta silti näin, että kirkko oli positiivinen voima yhteiskunnassa - Spotlight todisti, että näin ei välttämättä ole.






-Room

En kutsu tätä elokuvaa yhdeksi parhaimmista koskaan tai koskettavimmaksi elokuviksi aikoihin. Se olisi nimittäin vähättelyä. Room on kokemus. Se on puhdasta tunnetta, äärimmillään.








-I'll See You in My Dreams
Palautti uskoni elokuvantekemiseen. Äärettömän kaunis, harkittu, älykäs ja syvällinen elokuva ja tämän kaiken se tekee alleviivaamatta lauseitaan tai huutamatta olevansa paras. Yksinkertaisesti katsojan askel tämän yhden hienosti tulkitun naisen maailmaan on tehty mahdollisimman helpoksi.



-Carol
Voisiko Carolia kutsua jopa vähän liian täydelliseksi? Täydellisesti näytelty, ohjattu, käsikirjoitettu, kuvattu, lavastettu, puvustettu yms. Puhtaasti sellaisenaan se olisikin vähän liikaa katsojalle, mutta niin hienosti tarinan kohtalokkuus ja kahden ihmisen herkkä suhde valottuu katsojalle, että sitä ihan liikuttuu kyyneliin. Tälläistä elokuvaa ei toista vastaan tule.







-Tumbledown

Oscar-kuvissa on geneeristä se, että ne kaikki maalaavat vähän liian raskailla vedoilla. Tumbledown on virkistävää elokuvantekemistä kaikin puolin. Rakentuu elokuvallisistä elementeistä kyllä, mutta aiheeltaan erittäin inhimillinen.








Best Costume Design


-The Dressmaker


-Brooklyn




-The Danish Girl



-Carol




-Ricki and the Flash







Best Villain

-Ryan Guzman "The Boy Next Door"

Vaarallisen aliarvostettu Guzman tekee loistavan roolisuorituksen tässä muuten vähän keskinkertaisessa, vaikkakin viihdyttävässä jännärissä. Muutenkin yleensä sosiopaatin roolissa näyttelijällä on kyllä kaikki mahdollisuudet loistaa. Guzman kyllä ottaa roolistaan kaikki irti.



-James Spader "Avengers: Age of Ultron"

En tiedä onko Avengersin Ultron paras elokuvapahis koskaan tai edes paras sarjakuvapahis, mutta jokin James Spaderissa ja hänen äänessään uppoaa minuun kuin veitsi sulaan voihin.









-Alicia Vikander "Ex Machina"

Alicia Vikander on hyvä näyttelijä. Ei sitä yksinkertaisemmin voi sanoa. Hän oli hyvä The Danish Girlissä, mutta todellisen vaikutuksen hän tekee Ex Machinassa, ja tässä on vain rooliero, sillä hänen tasonsa on kerta kerran jälkeen yhtä tarkkaa. En tiedä kuinka sielukas näyttelijä hän on, mutta hiottu kyllä. Tässä pahiksessa parasta on sen yllättävyys ja ennalta-arvaamattomuus. Koko elokuva on yhtä psykologista peliä.




-Idris Elba "Beasts of No Nation"

En edes tajunnut, että Elban hahmo on elokuvan antagonisti ennen kuin vasta hyvän aikaa elokuvaa on kulunut ja olemme täysin sisällä tämän sotaherran maailmassa. Mutta niinhän se oikeastikin on, sudet on lampaiden vaatteissa ja saattavat näyttäytyä hädissään olevalle pienelle pojalle (Abraham Attah) suurenakin auttajana, eikä pahaa tekevänä kapinallisterroristina.




-Hugh Keays-Byrne "Mad Max: Fury Road"

Inhosin koko elokuvaa, ainoa valopilkku oli mielestäni toimiva pahis. Ja tässä on nyt pahis klassisessa mielessä, hänet tunnistaa pahikseksi ensimmäisestä millisekunnista kun häneen katseen laskee.







The Biggest Disappointment

-Mad Max: Fury Road








-James White








-Trumbo








-Woman in Gold








-Brooklyn









Most Underrated Performance

-Anthony Mackie "Our Brand is Crisis"
Mackie oli varsin alikirjoitetusta roolistaan huolimatta todella hyvä tässä elokuvassa. Hän löysi hahmostaan huomattavaa syvyyttä ja hänen hahmonsa puhui jopa syvempää kieltä elokuvan arvoista, kuin mitä saattaisi uskoa. Etenkin säälittävää on hänen vähälle huomiolle jäänyt roolityö, sillä tässä nyt olisi ollut vaikka yksi mahdollisuus välttää koko #OscarsSoWhite -kohu...


-Tom Courtenay "45 Years"
Yhteydet vuoden 2012 Rakkauteen (Haneke) ovat selvät. Siitäkin Emmanuel Riva sai suurimman huomion Hollywoodissa ja Jean-Louis Trintingant jäi puille paljaille. En sinänsä edes pidä elokuvien miehiä parempina, mutta tälläisistä töistä kun puhutaan, niin pitäisi ottaa huomioon, että valtaosa näyttelemisestä tapahtuu heiltä yhdessä. En ymmärrä, miten joku pystyy erittelemään tässä, että Charlotte Rampling oli osassaan parempi kuin Courtenay.


-Harvey Keitel "Youth"
Jane Fonda sentään sai jonkinlaista huomiota ja jonkun Golden Globe-ehdokkudenkin, samoin Michael Caine, mutta elokuvan "unsung hero" on ehdottomasti Harvey Keitel, joka on kolmikosta ehkä paras, jos niin voi eritellä (siis tässä elokuvassa). En edes ajatellut pitäväni hänestä, sillä näyttelijänä hän ei ole kovinkaan miellyttävä, vaan usein esittää ällöjä paskiaisia, mutta tässä hän hurmasi sydämeni elämänsä eläneenä miehenä, joka ei itse kuitenkaan niin koe.


-Diane Lane "Trumbo"
Trumbo oli valtaisa pettymys, mutta ilokseni silti yksi suurista tulkitsijoista omissa silmissäni, Diane Lane ei ollut kadottanut kultaista otettaan. Tällä naisella on syvyyttä ja karismaa, josta ammentaa.


-Joan Allen "Room"
Ymmärrän hyvin, miksi Allenin roolityö on jäänyt niinkin vähälle huomiolle, mitä se on jäänyt. Hänen roolinsa ei ole iso ja huomattava ja vaikea, kuten Larsonin ja Tremblayn samaisessa elokuvassa ja heidän jalkoihin Allen jääkin elokuvaa katsoessa. Mutta hänen vaikutusta tarinankulkuun ei tule kuitenkaan vähätellä. Itsekin tajusin vasta jälkeenpäin elokuvaa miettiessäni, että se on Allenin roolityö rakastavana, ihmisläheisenä ja kuitenkin jalat-maassa-tyyppisenä matriarkkana, joka luo turvallisen pohjan elokuvalle, jota vasten juonen kauheudet peilautuvat.



Best Performance by an Actor in a Leading Role


-Leonardo DiCaprio "The Revenant"













-Jason Segel "The End of the Tour"













-Eddie Redmayne "The Danish Girl"













-Michael Keaton "Spotlight"













-Karl Glusman "Love"















Best Performance by an Actor in a Supporting Role

-Jacob Tremblay "Room"












-Ryan Guzman "The Boy Next Door"












-Idris Elba "Beasts of No Nation"












-Mark Ruffalo "Spotlight"












-Emory Cohen "Brooklyn"















Best Performances by an Actress in a Leading Role

-Cate Blanchett "Carol"
-Cate Blanchett "Truth"













-Sarah Silverman "I Smile Back"













-Blythe Danner "I'll See You in My Dreams"













-Brie Larson "Room"
















Best Performance by an Actress in a Supporting Role

-Rooney Mara "Carol"












-Rachel McAdams "Spotlight"













-Kate Winslet "Steve Jobs"












-Kristen Stewart "Clouds of Sils Maria"












-Alicia Vikander "Ex Machina"


















Oscar Snub
-Blythe Danner "I'll See You in My Dreams"
-Jane Fonda "Youth"
-Ryan Guzman "The Boy Next Door"
-Karl Glusman "Love"
-Idris Elba "Beasts of No Nation"

Best Script (formerly "Best Dialogue")

-Clouds of Sils Maria

-The End of the Tour












-Inside Out












-Ex Machina












-Spotlight














Inspiration Award (Domhnall Gleeson)
Lisätietoa voittajien julkistus-postauksessa...

Career Sidestep
Tämän palkinnonhan voitti ensimmäiset kolme vuotta putkeen Scarlett Johansson lukuisilla sivuprojekteillaan kuten ääninäyttelemisellä tai laulamisella. Palkinnon idea on siis antaa tunnustusta näyttelijöille, jotka poikkeavat kaavastaan joten kuten...


-Drew Barrymore (huonosta näyttelemisestä hyvään elokuvassa Miss You Already) 
-Olivia Wilde (huonosta näyttelemisestä hyvään elokuvassa Meadowland)
-Rick Springfield (musiikista näyttelemiseen elokuvassa Ricki and the Flash)
-Jason Segel (huonosta koomikosta, syvälliseksi draamantulkitsijaksi elokuvassa The End of the Tour)
-Robert De Niro (pahiksista hyviksiin elokuvassa The Intern)

Actually Funny
Tämän palkinnon tarkoitus on antaa kunniaa myös komedian taitajille, sillä heitä on kyllä vaikea verrata loppupeleissä dramaatikkoihin. Siksi haluaisinkin, että Oscareissa olisi myös Golden Globe-tyylisesti näyttelijäkategoriat, että ne olisi jaoteltu genren mukaan.


-Jennifer Aniston --- She's Funny That Way
-Steele Stebbins --- Vacation
-Mindy Kaling --- Inside Out
-Melissa McCarthy --- Spy
-Ed Helms --- Vacation

Best Cinematography
-Masanobu Takayanagi --- Spotlight

Yksi vuoden pysäyttävimmistä kuvista oli nähdä The Boston Globen reporttereden haastattelevan katolisen kirkon pappien seksuaalisen hyväksikäytön uhreja ja nähdä taustalla konkreettisen kirkon varjo. Se puhui niin hienoa kuvallista vertauskuvaa katolisen kirkon läsnäolosta näiden ihmisten jokapäiväisessä elämässä - siitä miten tälläisellä instituutiolla on valta tehdä hyvää ja näin ollen valta tehdä pahaa. Muistan myös kiinnittäneeni huomiota mielenkiintoiseen kameratyöskentelyyn kohtauksessa, jossa Mark Ruffalon hahmo siirtyy kaupungin toiselta laidalta toiselle laidalle. Sen sijaan, että kuvaus olisi keskittynyt Ruffaloon taksin sisällä, näimmekin liikkuvaa taksia ulkopuolelta. Kamera liikkui auton mukana Bostonin kaduilla ja se mielestäni loi hyytävän vaikutelman. Lisäksi, jos saa tälläisen pölyisen toimistomaailman oikeasti heräämään eloon, on kuvaajan täytynyt olla täysi nero.




-Mandy Walker --- Truth

Tässä kuvaaja Mandy Walker leikkii valon pehmeydellä. Truthin kuva on lumoavaa ja se puhuu todella voimakkaalla kaiulla elokuvan tarinaa. Mielenkiintoista on myös vaihtelut elokuvan sisällä. Yhdessä kohtauksessa kuva on eteeristä, todella utuista - mikä mielestäni puhuu luotosta tulevaisuuteen, toivosta ja innostuneisuudesta omaa tulevaisuudenkuvaa kohtaan. Tämä on jotain mikä on tärkeää ihmisen psyykeelle, tuntea olevansa merkityksellinen myös huomenna. Sitten yht'äkkiä kuva muuttuu karuksi, kylmäksi ja kliiniseksi. Kun hahmojen alta on viety matto, on heidän maailmansa romahtanut ja Walker nappaa loistavasti kiinni tästä olotilasta.








-Ed Lachmann --- Carol

Carolin visuaalinen maailma on ehdottomasti viime vuoden yksi vaikuttavimpia. Se on melkein jopa vanhanaikainen, kuva on vähän rakeista ja siinä on virheitä. Kuvaaja Ed Lachmann on mestarillinen leikkiessään valolla ja väreillä. Hän luo sädekehää elokuvan rakkaustarinan ympärille. Koin myös mielenkiintoisena otokset, jossa hahmoja kuvattiin usein jonkun ikkunan tai lasipinnan takaa. Mutta kyllä se on elokuvan viimeinen kohtaus, joka on visuaalisesti henkeä salpaava. Se on kuvattu tärisevällä käsivarakameralla ja se sysää meidät aivan Rooney Maran esittämän Theren silmien taakse. Se loistavasti puhuu siitä rakkauden tunteesta, joka saa sinun olosi huimaavaksi ja saa sydämesi tykyttämään.






-Emmanuel Lubezki --- The Revenant

The Revenant on visuaalinen elokuva. Kyllä täytyisi sokea olla, jos jättäisi sen kuvamaailman omaan huomioonsa. Itse asiassa se on niin vaikuttava, että itse elokuvaa on kutsuttu jopa ontoksi. Oli niin tai näin, Emmanuel Lubezki on aikansa paras kuvaaja.





-Rob C. Givens --- I'll See You In My Dreams

Tämä on ehkä henkilökohtaisimpia suosikkejani, sillä en ole hirveästi kuullut tätä elokuvaa kehuttavan, ainakaan tarpeeksi. Jokin siinä vaan koskettaa omaa makuhermoani. Oikeastihan tässä on elokuvaus juuri sellaista kuin sen tulisikin olla - melkein huomaamatonta. Kohtaukset tässä ovat todella naturalistisia ja väriltään todella neutraaleja. Kohtaukset rakennetaan mahdollisimman vähäeleisiksi ja se on oikeastaan vaikuttavampaa kuin päällleliimattu näyttävyys. Myös sana "lämmin" tulee mieleen...






Best Score (vain kolme ehdokasta)
"Miksi tässä on vain kolme ehdokasta?", kuulen jonkun sieltä takariviltä kysyvän... Totuus on se, että mielestäni viime vuonna oli vain neljä hyvää soundtrackia ja yhden karsisin pois, koska kolme tuntui jäsennetymmältä luvulta. (jos kiinnostaa, niin se neljäs oli Alexandre Desplat ja elokuva The Danish Girl). Mielestäni Sicarion paljon kehuttu soundtrack oli ihan hirveän olematon, Brooklynin kliseinen vilumusiikki oli ällöttävää ja Vakoojien siltaa, Star Warsia tai The H8teful Eightia en ole nähnyt, enkä varmaan vähään aikaan tulekaan näkemään.
-Carter Burwell "Carol"

-Howard Shore "Spotlight"

-Danny Elfman "The End of the Tour"




Best Ensemble
Noin yhdeksän kuukautta sitten tein ihan tietoisen päätöksen olla käyttämättä lausetta "kaikki tässä elokuvassa ovat hyviä" arvosteluissani. Koska liian usein tämä lause ei vain pidä paikkansa. 40 % han näyttelijäntyöstä on hyvän ohjaajan ansiota ja toiset 40 % tulee käsikirjoitukselta. Joskus hyvät ohjaajat saavat elokuvansa uskottelemaan, että kaikki näyttelijät jotenkin tekisivät yhtälailla hyvää työtä. Joskus myös käsikirjoitukset ovat täynnä niin herkullisia rooleja, että sitä helposti erehtyy luulemaan, että kaikki näyttelijät tekevät yhtä suuren vaikutuksen. Siksi olen nimenomaan keskittynytkin bongaamaan elokuvista ne mädät omenat, etten vain erehtyisi hyväuskoisena antamaan tyhjiä kehuja (koska se on elokuva-arvostelijan kyllä pahin painajainen) - ja pakko myöntää, että kun keskittää huomionsa ja ennakkoasenteensa elokuvaa katsoessa siten, että ajattelee, että kaikki ei varmasti tässä elokuvassa ole tasavertaisesti hyviä, niin paikkaansahan se pitää. Usein tarvitaan elokuvissa vain se yksi roolisuoritus, joka on hyvä, niin se jo saa jonkinlaisen psykologisen harhan päähän, että sama attribuutti koskisi kaikkia muitakin elokuvan näyttelijöitä. Esimerkiksi Tom Hardy ei mielestäni ollut hirveän hyvä The Revenantissa (mutta häntä helposti erehtyy luulemaan hyväksi, sillä Leo tekee suurimman työn siinä leffassa) tai Julie Walters ei saanut rooliaan kovinkaan moniulotteiseksi Brooklynissa (siinä valloittava pääkaksikko Saoirse Ronan ja Emory Cohen olivat niin valovoimaisia, että samaa karismaa erehtyy liittämään myös muiden näyttelijöiden harteille, vaikka sitä ei siellä ole). Nämä seuraavat ehdokkaat kuitenkin ovat mielestäni näyttelijäroolituksiltaan täydellisiä:

-The Cast of Spotlight
-The Cast of Ex Machina
-The Cast of Truth
-The Cast of Room
-The Cast of Grandma


...=)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...