11 huhtikuuta 2016

Vettä elefanteille (Water for Elephants)

Reese Witherspoon ja Robert Pattinson tähdittävät tyylikästä 1930-luvun sirkuskuvaa, jonka ohjasi Nälkäpeli-ohjaaja Francis Lawrence. Elokuva perustuu Sara Gruenin samannimiseen menestysromaaniin. Christoph Waltz on ilkeä sirkuksenjohtaja August, jonka kanssa Witherspoonin Marlena on naimisissa. Pattinson on köyhä eläinlääkäri Jacob, joka Suuren laman ajamana löytää suojaa sirkusjunasta ja lopulta päätyy sinne töihin eläintenhoitajaksi. Jacob ja Marlena rakastuvat ja yrittävät pelastaa sekä itsensä, että Augustin kaltoinkohteleman elefantin Rosien hänen kynsistään.

Pattinsonin ujo, söpöileva, vieno hymy toimii ensimmäiset kymmenen kertaa kuvaamaan millainen sympaattinen pojankloppi kyseessä on, mutta viidenkymmenennen kerran se maneeri alkaa jo vähän ärsyttämään. Waltz on hyvä pahiksen rooleissaan, mutta toivoisin, että häntä käytettäisiin jo muuhunkin, kuten esimerkiksi Django Unchained-elokuvassa osoittaa pystyvänsä myös hyväntekijän rooleihin. Witherspoon on mielestäni parhaimmillaan esittäessään modernia, voimakasta ja arkisessa elämässä loistavaa naista. Hänen parhain roolisuoritus on elokuvassa The Good Lie, jossa hän esittää työvoimaneuvojaa. Ikäero tarinaan onkin tarkoitettu ja siksi ihmettelenkin, miksi hänen naamaansa on pitänyt kaataa niin paljon maskia, että hänet melkein uskoisikin Pattinsonin ikäiseksi.  Pidin kuitenkin hänen roolisuorituksestaan - hän on hyvä näyttelemään rakastunutta, sillä hänessä on tiettyä kylmäpäisyyttä ja pidättyneisyyttä, jolloin hän ei ammu yli.

1930-luvun laman läsnäolo on tuotu hyvin esille elokuvassa. Etenkin sirkus heijastettuna sitä vasten toimii erittäin mielenkiintoisesti. Elokuvan alussa onkin hienoa, millainen spektaakkeli tälläinen sirkus onkin ollut laman ruhjomassa kansakunnassa, tuomassa ihmisille valoa erittäin synkkään todellisuuteen. Ja hieno vastapaino syntyy elokuvan lopussa, kun sirkusesitys ei tunnukaan enää miltään, kun vastapainona, pelissä toisena osapuolena onkin ihmisen oma, henkilökohtainen onni. Olikin vavisuttavaa nähdä elokuvan alussa vaikuttavuudellaan mykistyttänyt entisen ajan hohdokas sirkusesitys ja elokuvan lopussa se oli vain teennäistä, turhaa ja yhdentekevää, jos sen takia pitäisi uhrata rakkaus, vapaus ja onnellisuus.

En yhtään ihmettele, miksi tämän jälkeen ohjaaja Lawrence palkattiinkin Nälkäpelin puikkoihin kuvaamaan nousevaa toivoa masentuneen ja latistetun kansakunnan riveistä. Olen lukenut Sara Gruenin toisen kirjan, Apinatalo, josta pidin oikein paljon. Ilmeisesti tällä kirjoittajalla on tarve kertoa tarinoita eläimistä. Mutta siinä, missä kirjassaan hän pystyy hyvin kuvailemaan sitä tasapainoa, joka ihmisten olisi säilytettävä eläinten ja oman maailman ongelmiensa välillä, tässä Vettä elefanteille-elokuvasovituksessa, ajoittain koin ainakin vaikeaksi eläytymisen eläinten ongelmiin. Myös elokuvan loppuratkaisu oli vähän teennäinen ylioptimistisuudessaan. Etenkin kun olemme käyttäneet hyvän ajan elokuvan alusta kuvaamaan sirkuksen taloudellisia vaikeuksia ja etenkin nälkää näkevien ihmisten hätää.

Sen sanottuani, elokuva on kuitenkin erittäin kaunis, koskettava aikahyppy menneeseen maailmaan. Kielletty romanssi toimii melkein minkä taustan kanssa tahansa ja on aina yhtä surullista. Vielä kun mukaan ympätään kaltoinkohdellut eläimet ja onnellinen loppu, niin kenempä sydän ei sulaisi.




...=)








2 kommenttia:

  1. Miten satutkin katsomaan juuri näitä elokuvia mitkä minulla on odottanut hyllyssä ikuisuuden katsomistaan :,D Tästä tykkäsin erittäin paljon kirjana♥ Ehkä siksi olen pitkittänyt katsomista ettei elokuva olisi niin suuri pettymys. Ehkä tämän nyt jo uskaltaisi katsoa kun lukemisesta varmaan jo kolme vuotta. Katsoin muuten eilen sen Lumikin ja metsästäjän vihdoin :,D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoh! :D
      Virheetön elokuva ei ole, mutta itse olen aina leffankatselijana antanut anteeksi paljonkin, jos vaan tunne välittyy valkokankaalta. Tämän kanssa kyllä jännitin sormet suussa, että miten rakastavaisten kohtalon kanssa käy. Se, jos tietää jo tapahtumat ja on vielä elänyt ne huomattavasti henkilökohtaisemmin (kirjan kautta), niin en tiedä tarkasteleeko sitten elokuvaa vähän tiukemman seulan lävitse... Mutta suosittelisin ehkä silti. Elokuva kuitenkin mielestäni herättää hyvin eloon tuon vanhan ajan sirkuksen maailman. Erityisesti kohtaus, kun Jacob ensi kerran tutustuu tuohon sirkusta kuljettavaan junaan ja matkaa läpi vaunujen, on elokuvallinen ja kerronnallinen ilmaisu huipussaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...