08 huhtikuuta 2016

The Blacklist, 1. tuotantokausi

En usko, että tiesin, mitä näytteleminen oli, ennen kuin näin James Spaderin roolityön The Blacklistin päähenkilönä, Raymond Reddingtonina. Hän on niin hyvä.

Sarja alkaa siitä, kun pahamaineinen suurrikollinen Raymond "Red" Reddington (Spader) antaa itsensä ilmi FBI:lle. Kun puhutaan tämän luokan rikollisesta, häntä ei vain heitetä selliin virumaan. Hänen kanssaan neuvotellaan, väännetään kättä, tullaan vastaan ja annetaan myöden. Reddingtonista tulee suuri voimavara FBI:lle, sillä hän tulee auttamaan heitä muiden rikollisten kiinnisaamisessa. Tätä rikollislistaa myös The Blacklistiksi kutsutaan. Niin ikään, Reddington ei joudu vankilaan, vaan saa vapautensa, mutta sillä ehdolla, että työskentelee FBI:lle. Reddingtonilla on myös omia ehtojaan. Hän haluaa hänen yhteyshenkilönään toimivan kokemattoman, uuden agentin Elizabeth Keenin (Megan Boone). Paljon jää myös kertomatta. Missään vaiheessa ei käy selväksi, mitä Reddington Keenilta oikeasti haluaa.

Olen rakastunut Spaderin esittämään Reddingtoniin. Eikä haittaa yhtään se, että hahmo on sosiopaatin piirteitä omaava, pelottava terroristi. Reddington on älykäs, vaikutusvaltainen, karismaattinen, osittain vaikeastikin luettava, omaa moraalikoodistoaan lukeva, monitahoinen, äärettömän syvällinen ihminen. Spaderin "One More Time"-monologi on muodostunut jo legendaariseksi. Henkilökohtaisesti haluaisin viettää tämän hahmon kanssa tuntikausia kuunnellen hänen tarinoitaan tai vaikka voisin ihan tuosta noin vain liittyä hänen posseensa ja matkustaa ympäri maailmaa hänen oikeana kätenään, ihan sama vaikka rikottaisiin mitä lakeja. Reddington ei menetä malttiaan mitään painostavimmissa tilanteissakaan. Aivan mahtava hahmo, upean näyttelijän tulkitsemana.

1. kaudella hieman päänsärkyä tuottaa yltiönaiivi ja hyvä oppilas-syndroomaa kärsivä sinisilmäinen agentti Elizabeth "Liz" Keen, joka oikein ärsyttävästi haluaa seurata lakia viimeiseen asti. Toisella kaudella onkin kiva huomata sitten jo, että Liz alkaa oppimaan Redin elämänasenteesta jotain ja alkaa soveltamaan oikeudenmukaisuuden, vääryyksien ja lain hienoa rajapintaa.

Jokainen jakso sarjassa kertoo siis aina yhdestä rikollisesta tällä Blacklistillä ja sen kiinniottamisesta. Samalla yritämme selvittää läpi salaisuuksien verhon, johon sekä Reddington, että Keen ovat pahasti takertuneet, emmekä oikein edes tiedä kuka salaa ja mitä. Mutta joka jakso tuo siis mukanaan omat pohdinnat oikeudesta ja moraalista, hyvästä elämästä ja onnellisuudesta.

Myös sarjan soundtrack on aivan mahtava. Loppupäätelmänä siis: hyvin toimiva sarja, tunnin jaksot kerrallaan toimivat erinomaisesti, tietty saippuasarjamaisuus loistaa siis poissaolollaan, kun joka jaksossa on jotain uutta. Mutta silti sarja ei uppoa esim. NCIS-sarjalle tyypilliseen suohon, jossa jokainen jakso toistaa vähän samaa kaavaa, jossa ratkotaan aina ne samanlaiset rikokset. Loppujen lopuksi sarja on kuitenkin taidonnäyte James Spaderille ja tämän mahtavalla hahmokuvaukselle.





^tuo monologi kiteyttää mestarin oppitunnin näyttelemisestä.


...=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...