25 huhtikuuta 2016

Movie Monday #55 - Back to school

"Tämän viikon aiheena on koulumaailmaan liittyvät elokuvat. Listat ovat enemmän kuin sallittuja.Mikä elokuva on suosikkisi? Entä mikä tuo parhaiten mieleesi omat muistosi koulusta? Millaista olisit toivonut kouluelämän olevan?"

 Mikä elokuva on suosikkini? Kouluun sijoittuvat elokuvat eivät ole suosikkejani
Mikä tuo parhaiten mieleesi omat muistosi koulusta? Perks of Being a Wallflower
Millaista olisit toivonut kouluelämän olevan? #noregrets!

Yhden asian lupasin itselleni silloin, synkimpinä aikoina, että en ainakaan katuisi mitään, mitä silloin tein. Enkä olekaan katunut. En muutenkaan usko katumukseen - what's done is done - mutta valehtelisin itselleni todella rajusti, jos väittäisin, että en olisi tänä päivänä se ihminen, kuka olen, jos en olisi käynyt läpi niitä asioita silloin.



Koska minua itseä ärsyttää lukea epämääräisiä kommentteja, jotka teeskentelee olevansa jotain enemmän, mitä ovat, eivätkä kerro mistään mitään, koen, että minun on tässä yhteydessä pakko kertoa jotain. Olin kolmetoistavuotias eli juuri yläasteikäinen. Kiusaaminen oli pahinta seiskaluokalla ja käytännössä sen yhden vuoden aikana kerätyt arvet olivat omiaan tuhoamaan käytännössä elämäni seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Oma selviytymiskeinoni oli teeskennellä näkymätöntä ja tehdä myös kiusaajistani näkymättömiä, mutta se teki minusta myös todella epävarman, eristäytyneen ja sulkeutuneen. Uskon, että vieläkin kannan sitä taakkaa harteillani, jonka silloin jouduin ottamaan vastaan.

Sanotaanko nyt niin, että sen se teki, että laittoi asiat perspektiiviin. Jokainen uusi kokemus, jonka nyt saan on minulla kallis ja tärkeä. Olen nykyään todella huono luopumaan tietyistä vaiheista elämääni, koska niin pitkään jouduin kestämään sitä yhtä, synkkää vaihetta. Mikä tahansa hetki sitä vasten tuntuu maailman tärkeimmältä. Ja siksi olenkin nykyään ihmisenä, mielestäni, todella vastaanottavainen, kiitollinen sekä anteeksiantavainen. En odota kuuta taivaalta, sillä olen jo joutunut kantamaan helvetin lieskoja selässäni.


--vähän surullisemmin tunnelmin tänään, Cilo ...=)


2 kommenttia:

  1. Rohkea postaus. Arvostan, että tässä yhteydessä kerrot taustoista ihan "oikeilla nimillä". Toivottavasti taakka kevenee (tai hellittää kokonaan) vielä entisestään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Tämä nyt oli yksi elämän koettelemus, ei ollut ainoa, ehkä kuitenkin yksi synkimmistä. Avaudutaan muista arvista sitten joskus toiste (jonkun toisen kivan elokuvan yhteydessä)

      Miksi halusin jakaa tämän tarinan nyt, oli koska inhoan sellaista ajattelua, että: "olisinpa silloin" tai "kunpa olisin nuorempana"...EI! Pointtini nimenomaan on, että koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa ELÄÄ!
      :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...