10 huhtikuuta 2016

Chronicle (Chronicle)

Chroniclella on haaste pitää katsoja otteessaan, sillä sen found-footage-kuvaustyyli testaa kyllä katsojan eläytymiskykyä. Elokuva kuitenkin tarjoaa jotain kättä pidempää katsojalleen varsin mielenkiintoisella pohdinnalla, jossa kolme eri lähtökohdista tulevaa nuortamiestä löytävät supervoimat ja käyttävät niitä omiin viihteellisiin tarkoituksiin.

Tästä johdetaan mielenkiintoisia kysymyksiä elämän mielekkyydestä sen jälkeen. Sitä voisi kai verrata kuuluisaksi tulemiseen tai lottovoittoon. Mistä tietää, mikä on enää aitoa? Pyörivätkö ihmiset ympärilläsi sinun itsesi takia vai siistien voimiesi? Ja jos edes maailma ei ole rajoituksena, pystyykö asettamaan itselleen ja voimilleen tarpeeksi estoja?

Kuten sanottu, elokuva on kuvattu niin sanotulla found footage-tyylillä, eli kuvaus tapahtuu hahmojen itsensä kuvaamana tai valvontakameran välityksellä tai milloin minkäkin tallennuslaitteen kautta. Suurin osa elokuvaa taltioituu katsojan silmien eteen, koska yksi kolmesta nuorestamiehestä pitää mukanaan koko ajan kameraa. Siitä huolimatta supervoimat on toteutettu ihan hyvin elokuvassa ja varsinkin kun hahmot oppivat lentämään, on toteutus varsin lennokasta, heh heh. Kyllä niiden vaijerien läsnäolon kohtauksessa sun toisessa havaitsi, mutta silti pidin elokuvan mielikuvituksellisuudesta ja siitä, kun kuvattiin hahmojen ensi kertaa havaitsevan voimiaan. Supersankarielokuvat eivät läheskään hyödynnä tarpeeksi tätä ekstaattista hurmosta, jota hahmoilla varmasti olisi siinä tilanteessa.

Pidin myös hauskana elokuvan juonenkaaren. Pidin siitä, että nämä teini-ikäiset tulivat vähän eri oloista ja siksi kaikki suhtautuivat voimiinsa myös vähän eri lailla. Kolmikon välinen dynamiikka oli tulkittu hyvin ja teini-ikäisten emotionaalinen raakuus ja tietty tunnemaailman kehittymättömyys oli yksi elokuvan kantavista voimista. Tietty kateus, tietty angsti lopulta ajaa hahmot varsin epätoivoisiin tekoihin ja lopulta pystymme jopa kyseenalaistamaan elämän mielekkyyden. Näitäkään kysymyksiä ei mielestäni esitetä läheskään tarpeeksi supersankarileffoissa, sillä se on varsin oleellinen kysymys: jos voit tehdä kaiken, mitä teet?

Kuitenkin... Hieman jouduin turhautumaan juonen äkkinäisiin ratkaisuihin ja tiettyyn karskiin ajattelemattomuuteen. Mielestäni kypsä ratkaisu ei ole yht'äkkiä tappaa yhtä avainhahmoista, vain jotta muiden hahmojen kehitykselle (parempaan tai huonompaan) saataisiin enemmän tilaa tarkastella. Ja välillä hahmojen motivaatio oli vähän tuulesta temmattu ja oli epäuskottavuudessaan vähän ylitseampuvaa. Ei kukaan nyt tuhoa kokonaista kaupunginkeskustaa, koska isäpappa sanoi vähän tuhmasti.


Dane DeHaan ja Michael B. Jordan (vas.) ylsivät paikoin
aika vaikuttavaankin näyttelemiseen ja tulkintaan. Alex Russell (oik.)
ei puolestaan ollut kummoinenkaan roolissaan.





2 kommenttia:

  1. Käsikirjoittaja Max Landis on persoonanakin hieman ylitseampuva, joten en toisaalta ihmettele tuota kaupungin tuhoamista yhtään.

    Samainen kaveri kirjoitti aikoinaan 400 sivuisen käsiksen Super Mario Bros. leffaan, joten sekin kertoo jo överiksi vedosta jotakin se... heh. Leffaa ei koskaan tehty, eikä liioin tulla tekemäänkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! No sinänsä kun järkeilee, niin elokuvan dokumentaarinen kuvaustyyli sinänsä sopii vähän tuomaan Landisin kuuhun tähtäävää käsikirjoitusta hippasen lähemmäs maata...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...