28 maaliskuuta 2016

Movie Monday #50 - "They're called breasts, and every woman has them."

"Kauhuelokuvissa naiset ovat useimmiten esiintyneet uhreina, helppoina maalitauluina jotka peloissaan tekevät typeriä valintoja kuten juoksevat yläkertaan tai lamaantuvat kiljuen. Poikkeuksia on löydyttävä, ehkä listaksi asti? Nyt etsimme siis kauhuelokuvien vahvoja ja väkeviä naisia. Elokuvan lopputuloksella ei ole väliä, kunhan neito pistää hanttiin kunnolla. "

Nykyään on niin vaikea löytää enää kunnolla pelottavia kauhuelokuvia. Aikani kauhuelovien parissa on ollut hedelmällistä. Kuka voisikaan unohtaa ensimmäistä kertaa kun näki alkuperäisen The Texas Chainsaw Massacren? Selkäpiitä vain karmi, kun ajattelikin sitä elokuvaa. Sittemmin, tuhannennen katselukerran jälkeen on siitä teho vähän laskenut. Samoin on käynyt kaikkien klassikon aseman ansaitsevien kohdalla. Siksi katse on pitänyt siirtää uusiin kauhuelokuviin, mutta eipä niistä yksikään ole antanut minulle samanlaista kokemusta kuin Friday the 13th. Ollaanpas meinaan rehellisiä: Hilary Swank The Residentissä ei ole sama asia kuin Sissy Spacek Carriessa. Älkääkä edes antako minun päästä vauhtiin Carrien uudelleenfilmatisoinnista. Ainoa elokuva 2000-luvulla, mikä on päässyt lähellekään kunnon kasarikauhua, on Silent Hill!

Mitä? Eikö ironiaa noin käytetäkään? Ai jaa. Joo, en tiedä, mistä puhun, mutta puhua pälpätin kuitenkin.


4 kommenttia:

  1. Kuinkahan hyvin tuo Manaaja mahtaa upota nykynuoriin? Tylsänä taitavat tätä kauhun merkkiteosta valitettavasti pitää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole nähnyt, mutta kauhua aiheuttaa yhä tänä päivänä sen monta vuosikymmentä sitten nähneille, kuulemani mukaan, joten veikkaisin, että nykynuoret... Pitävät ihan nössönä leffana... Lol...

      No ei. Ensin pitäisi määritellä nykynuoret. Itsehän olen ollut 18 monen monta vuotta jo tässä xD

      Poista
    2. Henkinen ikä meikällä taitaa olla edelleenkin se neljätoista, oikean ollessa tällä hetkellä kengänumeroani vastaava, heh.

      Ironia ja sarkasmi. Siinä kaksi juttua, jotka eivät välttämäti välity netissä kovinkaan hyvin.

      Poista
    3. Henkinen ikä oli minulla lapsena jo yhdeksänkympin tienoilla xD

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...