21 maaliskuuta 2016

Clouds of Sils Maria (Clouds of Sils Maria)


"It's always the quiet ones"

Hienovaraisten draamojen kanssa pitää vähän aikaa painia, ennen kuin ymmärtää, että tälläisten elokuvien paino makaa juuri siinä, että ne eivät tee itsestään suurempaa numeroa. Clouds of Sils Maria on erittäin, erittäin yksinkertainen elokuva. Odotin koko ajan jonkinlaista punaista lankaa, jonkinlaista käännettä juonessa, joka sitoisi tapahtumat yhteen, kunnes ymmärsin, että eihän elämässäkään ole mitään rusettia kiedottovana kauniisti paketoidun lahjan ympärille. Asiat saadaan sellaisena kuin ne ovat.

Clouds of Sils Maria on äärettömän aito elokuva. Se kuvaa ihmissuhdetta; Juliette Binochen esittämän näyttelijälegendan suhdetta omaan henkilökohtaiseen assistenttiinsa. Lisäksi ohjaaja Olivier Assayans on niin nerokas, että antaa tälle hahmokuvalle todella paljon tilaa hengittää. Haemme kuvallista vertailua Svetsin Alppien pilvilaaksoista ja saamme mielenkiintoista pohdintaa nykykulttuurista, mikä vain korostaa elokuvan ajatonta luonnetta.

Etenkin elokuva leikkii vastapainoilla.

Jopa vanhanaikaisilla vuoristomaisemilla ja niinkin modernilla ammatilla kuin näyttelijätähden maailmalla. Sen lisäksi keskusteluilla: sosiaalisilla tilanteilla jotka ovat ailahtelevia, jotka ovat virheellisiä, jotka eivät tunnu käsikirjoitetuilta. Näillä hahmoilla ei ole vastauksia kaikkeen. He joutuat miettimään pitkiäkin aikoja saadakseen selville omat tuntemuksensa. Ja elokuvan kuvaamat hetket ovat satunnaisia, rikkonaisia ja siksi niin äärettömän mielenkiintoisia. Hahmot eivät ole yksinomaan kilttejä toisilleen tai pahoja toisilleen. Joku hahmo ei ole ainoastaan vihainen yhdessä kohtauksessa. Hän on anteeksiantava, kaunaa kantava sekä iloinen kaikkea samaan aikaan ja sen lisäksi hän yrittää peitellä tunteitaan.

Kun tähän yhdistetään vielä ne metatasot jotka syntyvät siitä, että Binoche ja Stewart ovat itsekin oikeassa elämässään elokuvatähtiä, varmasti henkilökohtaisine assistentteineen ja ikäkriiseineen ja se, että jopa absureja, fantasianomaisia keinoja otetaan käyttöön elokuvan kerronnassa, tekee se tästä teoksesta usvamaisen vangitsevan, monitahoisen - ehkä jopa vaikeasti tulkittavan draaman.

Tässä apua antaa loistava pääosakaksikko: Juliette Binochen ja Kristen Stewartin muodossa. Stewartin olen jo aikaisemmin todennut loistavaksi muun muassa osassaan elokuvassa Still Alice. Hänen näyttelemisensä on sananmukaisesti hiljaista, huomaamatonta, mutta siten hänellä onkin todella suuri vaikutus esiintyjänä. En enää yhtään ihmettele hänen saamaan Ranskan Oscar-palkintoa eli Cesar-palkintoa parhaasta naissivuosasta.

Elokuva on niin älykäs, että melkein menin jo leimaamaan sen huonoksi, kun en vain ymmärtänyt ensin. Vastan ajateltuani elokuvaa, kysyttyäni kysymyksiä, sen tasot avautuivat minulle. En ehkä suosittele alleviivaamista elokuviltaan etsiville. Todiste elokuvan nerokkaasta kauneudesta ja samalla sen älykkäästä vaikeudesta, on se, että olen nyt muuttanut tätä arvostelua kolmeen kertaan. Viimeisimmällä kerralla koin pakottavaksi tarpeeksi nostaa elokuvan pisteytys viiteen tähteen. Sillä jos joku, niin tälläinen elokuvantekeminen ansaitsee julistuksensa upeudestaan!



...=)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...