27 helmikuuta 2016

Room (Room)

Jos sinun pitäisi kuvailla maailmamme sitä koskaan kokemattomalle, mistä edes alottaisit? Niin paljon siitä, mitä pidämme omanamme, on kuviteltua. Mielikuvitus on maailman voimakkain ase. Värejä ei ole olemassa, se on aivojemme tuote. Mikä on toiselle ihmiselle rakasta, on toiselle vierasta. Onnellisuus on eri asia jokaiselle sen kokevalle. 
Miltä tuntuu, kun ei pysty hengittämään? Vaikka kynnys tuntea asioita on jokaiselle ihmiselle eri, pystymme silti samaistumaan tuskaan yhtä määrin. Pieni lapsi erotettuna turvallisesta todellisuudestaan on niin yleisinhimillistä, että vain kaikkein kylmimmät ja kivisydämisimmät eivät tuntisi mitään. Room -nimistä elokuvaa määrittää vahvasti sen universaalius. Jokainen ihminen ansaitsee ihmisarvon.

Pääosassa on Joy (Brie Larson) ja Jack (Jacob Tremblay) Newsome, jotka on lukittu pieneen puutarhavajaan. Tästä yhdestä huoneesta on muodostunut 5-vuotiaan pojan todellisuus. Hänen äitinsä yrittää suojella tätä Old Nick-nimiseltä kidnappaajalta. Kun pako huoneesta kuitenkin viimein onnistuu, oikeaksi kysymykseksi muodostuukin turvan käsite. Kipua on myös neljän seinän ulkopuolella.

Tremblay on loistava. Hän on nuori ja tuntuu kuin hän ei edes näyttelisi. Silti häneltä on vaadittu todella ankariakin kohtauksia, jossa hänellä on kyllä mahdollisuudet esittää suuri määrä tunnetta ja hän astuu tälle vaatimustasolle ja todellakin täyttää lupauksensa enemmän kuin uskaltaisi lapsinäyttelijältä toivoakaan. Brie Larson on näyttelijänä erittäin aito ja jopa arkinen, minkä takia hän on loistava roolissaan. Sen lisäksi Larson saa rikottua sen tyynen realistisuuden joka hänessä on, elokuvan tunteikkaimmisa kohtauksissa, joissa hän todella vie hahmonsa ihmisyyden syvimmille reunoille.

Eniten tarinaan on saatu syvyyttä keskittymälä äidin ja pojan suhteeseen tasapainoisesti sekä heidän ollessa kidnapattuina, että kokemuksen jälkeen, huoneen ulkopuolella. Koemme menetystä, Jackin tavoin, siitä huoneen fyysisestä turvasta että sen tarjoamasta viattomuudesta. Koska koemme elokuvan tapahtumat Jackin silmin, joudumme mekin totuttelemaan hänen kanssaan uudenlaiseen elämään. Elämä, jossa on mahdollista haavoittua, tuntea kipua, olla peloissaan - mutta juuri siksi nähdä toiset ihmiset silmästä silmään, hengittää samaa ilmaa, nähdä tähdet yötaivaalla ja kuulla heinäsirkkojen sirittävän kesäyössä. Vapaus on vain vapautta, jos tuntee oman vastuunsa.

Pelottavinta kauhua on mielestäni aina ollut avata silmät omaan todellisuuteensa ja todeta senkin olevan kylmä, välinpitämätön, iso ja meluisa - pelottava paikka, jossa oma hyvinvointi täytyy luoda itse. Asiat eivät aina mene niin kuin haluamme ja se on osa ihmisyyttä - yhtä lailla kuin kivun kokeminen tai sydämen särkyminen. Vaikka Room tarjoaa elokuvallisesti ihan konkreettisesti monta täydellisen koskettavaa, jännittävää, pelottavaa, hauskaa hetkeä, on minusta elokuvan suurin saavutus sen kokonaisvaltainen ote elämän monipuoliseen syvällisyyteen. Kipukin on osa elämäämme, yhtä lailla kuin vapaus, onnellisuus tai pienet lapset ja koirat hymyilemässä toisilleen...




#elokuvahaaste2016 (45. Kauhuelokuva, jolla on mielestäsi hieno elokuvajuliste)



*arvostelu päivitetty 15.07.2016

...=)



6 kommenttia:

  1. Tuntuu siltä, että jos mikään ei liikahda sisällä kun tätä katsoo, niin täytyy olla psykopaatti! :D Tämä lause: "Koemme menetystä, Jackin tavoin, siitä menetyksestä, sekä huoneen fyysisestä turvasta että sen tarjoamasta viattomuudesta" kiteytti hyvin sen yhden niistä syistä miksi elokuva on niin monitahoinen. Vaikka huone oli vankila, niin silti Jack koki sinne kaipuuta juurikin noista syistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tälläinen elokuva on olemassa ja että olemme sen nähneet, koska itse ainakin olen niin sen vaikuttavuuden lumossa! (silti esim. Turun sanomat antoi tälle VAIN kaksi tähteä!)

      Ja kyllä. Elokuva olisi voinut olla 12 Years A Slave-tyyppistä paatoksellista mässäilyä näiden hahmojen kohtaloilla, mutta huoneessa ei oltu loppujen lopuksi niin kauaa, vaan aika aikaisin elokuvassa se pako sieltä tapahtuu ja loppu elokuva onkin enemmän seurauksien tulkitsemista. Täydellinen elokuva!

      Se kohtaus, jossa Jack tapaa sen koiran sai minut myös itkemään, mutta puolestaan ilosta. Eli sinänsä hyvin "monitahoinen" kuten sanoit!

      Poista
    2. Samoilla linjoilla, oli ihan mieletön kokemus! En kans käistä noita joitakin arvosteluja tästä, hesarin juttua en suosittele edes lukemaan :<

      ja nimenomaan Cilo, tässä olisi voitu näyttää paljon enemmän kurjuutta vain kurjuuden vuoksi ja tehdä kunnon kärsimysnäytelmä. Onneksi ei, vaan tuotiin ihan uutta näkökulmaa koko aiheeseen. Ilman tätä elokuvaa, en myöskään osaisi edes ajatella, mitä kaikkea tuollainen kokemus voi ihmiselle tehdä.

      Poista
    3. Uskottavuus on avainsana tämän elokuvan tulkitsemiseen. Harva elokuva on ollut niin vangitseva, että koko huomiosi on ollut siinä kohtauksessa ja niissä hahmoissa - mitä he tuntevat ja ajattelevat ja kokevat. Koska roolisuoritukset ovat vielä niin täydellisiä, niin huomasin välittäväni näistä hahmoista kuin ne olisivat oikeita ihmisiä elämässäni. Kun Joy ja Jack lähtevät sairaalasta kotiin ja huomaamme, että heitä on vastassa iso joukko ihmisiä, minä oikeasti hädissäni hätisitin heitä pois ja melkein huusin elokuvalle, että "menkää nyt ihmiset pois, jättäkää heidät rauhaan" - olin niin eläytynyt!

      Twitterissä, oli itse asiaa aika hauskaa, että elokuvan ohjaaja Lenny Abrahamson oli itsekin törmännyt yhteen arvosteluun joka sitten (valtavirrasta poiketen, koska ainakin kuvittelen että suurin osa rakastaa tätä elokuvaa) oli juuri takertunut elokuvassa siihen, että sen alku ja loppu on niin erilaiset, niin Abrahamson oli uudelleentwiitannut tämän ja vitsaili sitten sillä, että mikä on oikea tulkitsemistapa. Minä vielä intouduin vastaamaan, että elokuva oli niin täydellinen (monesta syystä) mutta myös juuri siksi, että siinä oli nämä kaksi puolta. Ehkä vähän voin kehuskella, että sitten LENNY ABRAHAMSON TYKKÄSI TWIITISTÄNI! xD

      Poista
    4. Oho! Cool! :D Komppaan myös tuota, että en kokenut että elokuva mässäilee näiden ihmisten kurjuudella. Näin vain hesarin arvostelun otsikon "sieppauspornosta" ja arvasin mistä kulmasta se asiaa lähestyy. En allekirjoita. Minäkin muuten kyynelehdin kun Jack näki sen koiran! :)

      Poista
    5. Jos ehdotetaan näille julkaisuille että ulkoistaisivat elokuva-arvostelunsa bloggaajille. Täällä selvästi jo kolme asiantuntevampaa kandidaattia!! ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...