25 helmikuuta 2016

Carol (Carol)

1950-luvun talvinen New York. Therese Belivet (Rooney Mara) on nuori myyjä suuressa tavaratalossa. Carol Aird (Cate Blanchett) on varakas kotiäiti ja edustusvaimo avioeron partaalla etsimässä tyttärelleen joululahjaa. Heidän katseet kohtaavat. Yksi asia seuraa toista, mutta mikä lopulta ratkaisee on rakastavaisten kyky nähdä toisensa.

Hyvin aikaisessa vaiheessa käy selväksi, että tämä on tarina haavoittuvaisesta rakkaudesta. Jokaista kohtausta, kun Carol ja Therese ovat yhdessä, vainoaa tietty herkkyys. Lumoavalla tavalla heidän rakkaustarinansa peilautuu siinä yhteiskunnassa, jossa heidät on sidottu hengittämään sitä suvaitsematonta, ahdistavaa, kaavamaista ilmaa. Koska heidän välillään on esteitä, joutuvat he turvautumaan toisiinsa, mikä tekee heidän suhteestaan niin haavoittuvaisen. Tämä tekee siitä myös inhimillisen aidon. Ihmisolento pystyy vetämään ylleen maskeja, pystyy näyttelemään tiettyjä rooleja, mutta tietäessään mitä haluaa ja tavoitellessaan sitä, syvästi rakastaessaan, täytyy olla haavoittuvaisessa, herkässä tilassa ja sen tämän elokuva vangitsee mitä kauneimmalla, intiimillä tavalla.

Phyllis Nagy on kirjoittanut käsikirjoituksen, joka tulee uhmaamaan ajan kestävyyttä. Yhtäkään ylimääräistä sanaa emme kuule yhdenkään hahmon suusta. Jokainen vuorosana on loistavasti tauotettu, kokonaisuuteen istuva helmi. Hänellä on kypsä tapa käsitellä hahmoja, mutta myös sitä aikakautta johon heidät on sijoitettu. Tämä ei ole vain kuvaus 50-luvun yhteiskunnasta ja kielletystä rakkaudesta. Korurasiassa on niin paljon muutakin, on melkein hämäävää kuinka kypsästi näiden kahden naishahmojen valinnat esitetään. He tiedostavat oman rakkautensa, he tiedostavat toisensa, mutta he tiedostavat myös tekojensa seuraukset. Vasta kun Therese ja Carol joutuvat uhraamaan jotain rakkautensa hyväksi, ymmärtää katsojakin heidän merkityksensä toisilleen - ei vain sinä naisena, jota he rakastavat, vaan sielunkumppanina, joka on uhrauksen arvoinen.

Tarina on kaunis. Todd Haynes on koristanut sen mitä henkeäsalpaavimmalla tavalla. Kuvakulmat ovat mielenkiintoiset. Emme juuri saa lähikuvia muista kuin Carolista ja Theresestä. Muita hahmoja katsomme usein ikkunan takaa, tai oviaukosta tai auton sisältä. Tämä luo sädekehään rakkaustarinalle. Erityisen tunnelmallista on kuvaaja Ed Lachmannin tapa leikitellä valolla, joka eritoten herättää hahmojen kasvot eloon.

Mitkä kasvot ne ovatkaan. Cate Blanchett ja Rooney Mara ovat taitelijoita roolisuorituksillaan, mikä on paljon sanottu. Myös Sarah Paulson on loistava sivuosassaan Carolin ystävättärenä, joka toimii tukipaaluna, kuin kolmantena jalkana tälle parin rakkaudelle, jonka kaikki muut vain pyrkivät kaatamaan. Ainoa kritiikki lankeaa valitettavasti Kyle Chandlerin harteille. Hänen tulkintansa jää inhottavan yksipuoliseksi, hänen esittäessään rakkaudesta äkäiseksi sortunutta miestä.

Ensimmäinen versio käsikirjoituksesta kirjoitettiin melkein kaksi vuosikymmentä sitten. Elokuva oli odotuksen arvoinen. Elokuva on hyvä, mutta mikä tekee siitä täydellisen? Kun kaikki elokuvalliset ansiot ovat täydessä arvossaan ja sen lisäksi saamme kokea rakkauden kuvattuna niin puhtaasti, että se on tunteellista - kaunista, surullista, iloista - voin luvata, että tässä on yksi elokuva, joka tulee ansaitsemaan klassikon maineensa.




...=)






2 kommenttia:

  1. Loistava arvostelu! Olen itsekin ajatellut Carolin näkemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämän kanssa piti nähdä kyllä vaivaa. Halusin miettiä tarkkaan jokaista sanaa, että voisin tekstin kautta tuoda ilmi, kuinka kaunis elokuva on kyseessä. Jos arvostaa hienoa ohjausta ja erityisesti nauttii kun elokuva on rakennettu mielenkiintoisesti, suosittelen kyllä tätä!!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...