26 helmikuuta 2016

Brooklyn (Brooklyn)

Eilis Lacey (Saoirse Ronan) on irlantilainen tyttö, joka muuttaa Amerikan Brooklyniin työn perässä. Taakseen kotiin hän jättää siskonsa, Rosen ja vanhan äitinsä. Koti-ikävä alkaa helpottaa viimeistään siinä vaiheessa, kun hän tutustuu amerikan-italialaiseen nuoreen mieheen, Tonyyn (Emory Cohen). Suru-uutinen kotirintamalta pakottaa kuitenkin Eilisin puntaroimaan arvojaan ja tulevaisuuttaan.

Odotin erittäin mielenkiinnolla täyttäisikö Brooklyn odotukseni. Olin kuullut taivaallisia kehuja lukemattomista lähteistä. Saihan elokuva kolme Oscar-ehdokkuuttakin. Koin kiehtovaksi, että elokuvaa kutsuttiin omaperäiseksi. Minun korviini tarina nimittäin kuulosti todella vanhalta, koetulta, nähdyltä ja kuullulta. En ymmärtänyt miten elokuva, joka kertoo nuoren naisen uudesta elämästä Amerikassa, hänen jättäen taakseen kotinsa ja hänen pallotellessa mielessään kumman rakkauden valitsee: taaksejättämänsä paikallisen miehen vai tapaamansa uuden, mielenkiintoisen ja sympaattisen miehen, olisi millään lailla uutta tai ennalta-arvaamatonta. Enkä ymmärrä vieläkään.

Elokuvahan on ihan kamala. Joka vuosi Oscarit tekevät sen, he laittavat ehdolle mitä surkeimman käsikirjoituksen, mitä maa päällään kantaa. Viime vuonna se oli Boyhoodin olematon käsikirjoitus, tänä vuonna se on kliseisin, imelin, tylsin käsikirjoitus, jonka olen nähnyt elokuvaksi toteutettavan vähään aikaan. Nuorta rakkautta on vaikeaa olla kuvaamatta kornisti ja tässä siitä laatuesimerkki. Loppua kohden omat korvani olivat niin täynnä sitä raastavan siirappista viulumusiikkia, että mieleni teki oksentaa. Tämän lisäksi hahmojen vuorosanat olivat suoraan jostain ystävänpäivä-korteista ja lukuisat, turhat sivuhahmot jätettiinkin juuri sellaisiksi. Kaikkein pahimmat olivat ärsyttävät, kikattavat tytöt päähenkilömme Eilisin rakennuksesta, joiden kanssa hän ystävystyy.

50-luvun kulttuuriin saamme tujun katsauksen, mistä täytyy antaa hieman kunniaa, mutta en edes tiedä tulisiko se olla elokuvan suurin ansio. Sitä varten voimme lukea aiheesta artikkeleja tai katsoa dokumentteja tai kuunnella sitä aikaa eläneitä ihmisiä. Elokuvan pitäisi pystyä seisomaan omillaan. Tämän lisäksi elokuvan juonenkulku on järjetön. Se toimii epäuskottavasti vain esitelläkseen meille jonkin ristiriidan. Kun päähenkilö Eilis sitten palaa jossain vaiheessa Irlantiin asiat kuin maagisesti järjestyvät itsestään, kuin pedattuna, jotta hänen päätöksestään kahden mantereen ja kahden rakkauden välillä tulisi mahdollisimman vaikeaa. Asiat eivät oikeasti ikinä toimisi niin ja siitä vaan paistaa läpi se, että katsomme käsikirjoitettua draamaa. Sen lisäksi joudumme monesti uppoamaan syvään tylsyyteen monen monen suvantovaiheen aikana, kun tarpeettomasti päähenkilö pistetään jahkailemaan asioiden perään, joita ei koskaan selitetä katsojalle, että miksi ne olisivat sen kaiken pohdinnan arvoisia.

Luojan kiitos, onneksi kahta pääosaa esittää älyttömän lahjakkaat nuoret lupaukset nimiltään Saoirse Ronan ja Emory Cohen. Jos ei muuta, niin tämä elokuva on heidän estradinsa. He saavat tehtyä taidetta vuorosanoistaan, mikä kertoo paljon, sillä ilman heidän sulavaa eläytymistä rooleihinsa, olisi silmiemme edes taas vain yksi tuhansista tälläisistä rakkaustarinoista, joka ei tarjoa mitään uutta, teeman tai tulkinnan saralta. Heidän takiaan elokuvan romantiikalle voi jopa hymyillä, taisin jopa nauraa kuinka suloista heidän nuori rakkautensa oli. Cohenista ja Ronanista näkee, että tässä he vieläpä vain lämmitelevät. Heidän kemiansa on saumatonta ja he saavat taiottua dialogiinsa syvää tunnetta. Mutta mitäpä heistä saisikaan irti kunnon materiaalin kanssa? Sitä odotan innolla.

p.s. puvustuksesta sentään pidin









...=)


2 kommenttia:

  1. Ohhoh! Mie taas tykkäilin tästä, oli ihanan sympaattinen :D (tosin myönnän olleeni superherkässä tilassa Roomin jäljiltä). Tykkäsin kans juuri niistä kaakattaja tytöistä ja siitä sosiaalisesta pelistä niissä naispiireissä. Ja irkkumusa ja irkkuaksentti ah <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa!
      Tämä on kuin tilanne Mad Maxin kanssa aina vaan uudelleen! Olen täysin pudonnut nyt pulkasta miksi näitä elokuvia kehutaan ja kehutaan.
      Okei, kyllä minä molempien kanssa ymmärrän, ja minusta tämä oli todella sympaattinen, mutta sen lasken täysin Ronanin ja Cohenin ansioksi. Elokuvallisista meriiteistä tässä en pitänyt yhtään!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...