21 tammikuuta 2016

Our Brand Is Crisis (Our Brand Is Crisis)

Vaikka en noin lähtökohtaisesti pidä kokopitkää fiktioelokuvaa automaattisesti parempana kuin dokumenttielokuvaa, on kai se aika selvää, että niitä pääosin katson. Syy on yksinkertainen, nimittäin en pidä siitä, miten dokumenttielokuvat on sidottu kaavaan. Fiktiossa sinä voit tehdä käytännössä mitä vain ja heittää kaikki säännöt romukoppaan. Dokumentin täytyy sen sijaan kertoa jotain jostain, esitellä jokin asia ja perustaa havaintonsa joko empiiriseen aineistoon tai perusteltaviin päätöksiin. Vaikka pidinkin Our Brand Is Crisis -elokuvasta, ei minulla ole mitään halua nähdä vuoden 2005 samannimistä dokumenttia, johon elokuva perustuu.

Our Brand Is Crisis on loistava elokuva. Pidän paljon ohjaajan tyylistä, näennäisiä virheitä ei ole. Käsikirjoitus ja elokuvan tarina on erittäin mielenkiintoinen ja pidin paljon näistä henkilöhahmoista. Bullockin päähenkilö on helposti yksi parhaista rooleista, mitä naisnäyttelijöiltä on nähty, ehkä yksinkertaisimmin siksi, että alunperin se olikin kirjoitettu miehelle. Pidin elokuvan herättämistä teemoista, poliiittisesta korruptiosta ja siihen liittyvästä kyynisyydestä.

Lyhyesti siis: Bullock on Scandal-sarjan Olivia Pope (Kerry Washington) tyyppinen poliittinen konsultti, Jane Bodine, joka palkataan voittamaan vaaleja. Nyt hänet lähetetään Bolivian presidentinvaaleihin ja kukapas muukaan vastapuolella kuin arkkivihollinen Pat Candy (Billy Bob Thornton).

Pidän myös Anthony Mackiesta, mielestäni hän on ihan Oscar-ehdokkuuden arvoinen tässä sivuroolissaan kyynisenä kapitalistina, joka ymmärtää politiikkaa ihan toisesta näkökulmasta, kuin naiivi bolivialainen työläinen. Myös herkullista elokuvassa on Janen ja Patin välinen kränä, joka ottaa taisteluareenakseen pienen Etelä-Amerikan maan tulevaisuuden. Mutta tarinankerronta on silti vähän liian aukkoinen. Miellyttävä tämä pätkä on, liekö Bullockin komeedisten lahjojen ja kieltämättömän karisman (hänhän voitti tästä roolista People's Choice Award-palkinnon), mutta silti elokuva ennemmin unohtuu mielestä sen nähtyään, kuin vaikuttaisi teemoillaan sen syvemmin.

Nyt elokuva jää vähän pinnalliseksi, muun muassa esittelee joukon turhia sivuhahmoja kuten Zoe Kazanin oikea käsi Bullockin Jane Bodinelle tai Ann Dowdin turhaakin turhemman sivuhahmon hyörimässä kuvioissa mukana tai tuntuu olevan enemmän keskittynyt elokuvan viestin muuttamiseksi ihan tavalliseksi moraalitaruksi, joka antaa mieltäylentävän opetuksen elokuvan lopussa. Harmi sinänsä, sillä näen, mihin ohjaaja halusi pyrkiä elokuvallaan ja elokuva onkin hieno gladiaattoriottelu poliittisen taustan edessä, tarttuen moniin yhteiskunnallisiin teemoihin ja kaiken lisäksi tarjoten hienon psykologisen kerronnan naispäähenkilön uhrauksista miesvaltaisella kentällä. Kuitenkin elokuva vähän vesittää fiktiivisen tarinankerronnan volyyminsa, tunteen, kun myykin itsensä dokumenttielokuvan tapaiselle perinteiselle viestille ihmisen mahdollisuuksista ja tulevaisuuden optimismille siitä, että "jonkun pitäisi tehdä jotain". Nyt olisikin varmaan ihan sama katsooko sen dokumentin vai ei.




...=)


2 kommenttia:

  1. Minä puolestani joutuisin varmastikin sen dokkarinkin elokuvan lisäksi katsomaan, utelias kun olen ja niin ja pois ja päin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...