28 joulukuuta 2015

The Way, Way Back (The Way, Way Back)

En yleensä katso tälläisiä elokuvia. En pidä siitä, millaiseksi teini-ikäiset kuvataan aina elokuvissa. Toki uskottavasti, mutta ei lainkaan samaistuttaviksi. En usko, että edes teini-ikäisenä samaistuin teini-ikäiseksi. Lisäksi kun astutaan coming-of-age-territorioon on vaikea välttyä ennalta-arvattavuudelta sekä imelyydeltä. Elämänmakuinen on ihan hyvä sana kuvaamaan koko genreä.

Liam James on Duncan, joka perheensä kanssa joutuu kesäksi matkustamaan rannikolle, jossa kokee itsensä ulkopuoliseksi. Turvaa tuo läheinen vesipuisto. Rooleissa voi nähdä, jos pitää silmänsä auki, Toni Colletten, Sam Rockwellin, Maya Rudolphin, Amanda Peetin, Allison Janneyn, AnnaSophia Robbin sekä Steve Carellin suurimpana kusipäänä, jota olen valkokankaalla vähän aikaan nähnyt.

Koska päähenkilön puolella elokuvissa yleensä ollaan, jonkin asteinen kanssaeläminen on pakonomainen reaktio, kun katsomme hänen sanalla sanoen noloja teini-iän kohtaamisia suosittujen tyttöjen kanssa tai mulkeron isäpuolen kynsissä kitumista. En lähtökohtaisesti etsi elokuviltani tälläistä - kävi se sitten viihteestä tai draamasta - en ole ainakaan koskaan pystynyt erittelemään kumpaa. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo, sillä pojan kloppi saa jonkinlaisen katharsis-kasvukokemuksen, samalla kun oppii seisomaan omilla jaloillaan. En tiedä, voiko hyväksi elokuvaksi laskea näin geneeristä tai ärsyttävää elokuvaa. Tylsäks homma ei sentään latistu, mutta kun niin hyvät näyttelijät kuten Toni Collette (joka on kyllä pistetty niin säälittävään, uhri-hiirulaisrooliin) tai Allison Janney eivät saa hommaa toimimaan, niin ei tässä kauhean kaukana sieltä kuuluisasta metsästä olla, jonne joillakin on vain niin pakonomainen tarve mennä.





...=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...