01 joulukuuta 2015

Love (Love)

No niin, perheenäidit! Viimeinkin löytyi elokuva, jonka voi katsoa oikein koko perheen voimin. Ottakaa pienoiset pikkuruiset sylkkyyn ja katsokaa tätä satumaista seikkailua. Ööö... ei. Voiko tätä enää kutsua edes pornografiaksi? Oletteko koskaan nähnyt kun miehen sukupuolielin penetroituu naisen vaginaan kuvattuna naisesta sisältäpäin? Koska minä olen.

Ilmeisesti ohjaaja Gaspar Noé haluaisi kaksitoista-vuotiaiden lasten näkevän tämän elokuvansa! Kutsuisin tätä miestä häiriintyneeksi, jos en itse asiassa ymmärtäisi miksi. Vaikka koenkin, että Love on ärsyttävänkin "graafinen" (vähättelyä, ei tätä voi graafiseksi latistaa, kyllä tämä on eksploitaatiota alusta loppuun asti (no pun intended)), näen silti, että tässä käsitellään mielenkiintoista aihetta. Yhteiskunnassa kuitenkin aina vallitsee jonkinlaisia näkymättömiä sääntöjä, normeja, jotka kahlitsevat meitä, tekevät meistä tietynlaisia. Sitten on tapauksia, jotka eivät voisi vähempää välittää mistään konventioista ja nimenomaan pyrkivätkin rikkomaan kaavaa ja murtamaan ihmiset lasikopeistaan havaitsemaan laajempaa todellisuutta. Uskon, että tämä on elintärkeää, jotta pystymme ymmärtämään ensinnäkin itseämme ja sitä kautta toisiamme. Seksi, seksuaalisuus sekä -identiteetti ovat jollain lailla tabu modernissa, länsimaisessa yhteiskunnassa, puhumattakaan esimerkiksi Lähi-Idän syvästi uskonnollisista yhteisöistä. Emmekö me kuitenkin ihannoi sanan- ja yksilönvapautta. Miksi se meitä liikauttaa, että joku haluaa kuvata realistisesti ihmistä hänen syvässä rakkaudessaan toiseen ihmiseen? Emmekö me juuri luomalla kahleita ja salaisuuksia ihmisten välille, käyttäydy juuri niinkuin emme haluaisi käyttäytyä. Kaikkihan haluavat olla vapaita. Ehkä tälläisen taidemuodon kautta, saavutammekin suurimman mahdollisen vapauden? Älkää silti ottako kaksitoista-vuotiaitanne mukaan tätä elokuvaa katsomaan...

Puhtaasti elokuvateknisestä näkökulmasta Noen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Love on rohkea, mielenkiintoinen sekä vangitseva ...minun mielestäni. Elokuva ei kulje kronologisesti, vaan kerronta alkaa ikään kuin lopusta ja takaumien käyttä päädymme eteenpäin. Aika sekalaisista palasista saa elokuvan koota yhteen, mutta kokonaisuus toimii. Elokuvan päähenkilö on amerikkalainen Murphy (Karl Glusman), joka asuu Pariisissa ja on rakastunut Electraan (Aomi Muyock), mutta saakin raskaaksi naapurin tytön Omin (Klara Kristin).

Murphy on päähenkilönä yksi hienoimmista elokuvallisista hahmoista, joita olen kohdannut vähään aikaan. Rakastan Noén ratkaisua kirjoittaa hänestä jopa ärsyttävä, kaikessa rakkauden pilvessään. Tätä vain vahvistaa Noén tapa kuvata elokuvaa. Amerikkalaisissa elokuvissa olemme tottuneet sympaattisiin hahmoihin, sankareihin, joiden puolelle asettua ja nähdä kuvaa, joka koko ajan kertoo ja osoittaa meille, mitä pitää katsoa. Noé ikään kuin antaa laajemman kuvan, jota hän ei juuri liikuta. Hän antaa tapahtumien kulkea painollaan tietyssä ruudussa ja välillä hän mielenkiintoisesti esimerkiksi pätkäisee kohtauksen keskeltä, vain jatkaakseen sitä seuraavassa otossa. Havaitsin myös, että aina kun oltiin takaumassa, kuva oli jotenkin rajatumpi, kuin nykyhetkessä, loppua lukuunottamatta, jolloin asetelma kääntyykin toisinpäin.

Käsikirjoitus etenkin hohkasi sitä perään kuulutettua rohkeutta. Vaatii ehdottomasti näyttelijöiltä kaikkensa, että he pystyvät heittäytymään noin emotionaalisesti raakoihin kohtauksiin, jossa he kirjaimellisesti itkevät toistensa perään, raivoavat ja rakastelevat keskenään, kaikki lyhyessä aikajanassa. Välillä dialogi menee aavistuksen paksuksi, kuten silloin kun Murphy kysyy juuri tapaamaltaan naiselta, mikä on elämän tarkoitus, tai kun Murphy päättää nimetä lapsensa Gaspariksi (ohjaajan nimi), jota minä en ainakaan tajunnut yhtään, että miksi Gaspar Noé kirjoittaa hahmonsa nimeämään lapsensa itsensä mukaan, mutta nämä ovat pieniä seikkoja, ja varoitan vain sen verran, että nämä nimenomaiset triviaaliset huomiot, eivät todellakaan tule olemaan päällimmäisiä ihmetyksen tunteita elokuvan katsottuaan ja hyvä niin.




...=)


6 kommenttia:

  1. vouuuuu, kävit katsomassa tämän !! :D on aika vahvasti jakanut mielipiteet, itse en siis ole nähnyt. Sait kyllä kys. leffan kuulostamaan mielenkiintoiselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan olla juuri se tyyppi, ketä painaa napista, jossa lukee "älä paina" xD

      Muutama vuosi sitten olin ihan tavalliseen tapaan ruokakaupassa. Seisoin kassajonossa ja kaupassa oli suhteellisen paljon porukkaa, että jonoa oli ihan kaikilla kassoilla ja nopeasti sieltä ei kukaan päässyt ulos. Viereiselle kassajonolle sitten käveli eräs nainen. No, ei mitään, mutta tämä nainen lauloi. Niinkin yksinkertainen asia kuin laulu, mutta hän teki sen ihan kuuluvaan ääneen ja niinkin oudossa paikassa kun ruokakaupan kassajono. Tämä laulava nainen ei ollut moksiskaan ja selvästi vähät välitti mitä ihmiset hänestä ajattelivat. Hetken aikaa siinä ihmetyksissäni katselin ensin sitä naista ja sitten kaikkia muita ihmisiä siinä ruokakaupassa. Vaikka koinkin outona sen, että nainen lauloi, koin vielä oudonpana, että joka ikinen muu kaupassa olija käyttäyti kuin ei edes kuulisi laulua. Kaikki välttivät viimeiseen asti katsomasta laulavaan naiseen päin ja jatkoivat omien rutiinien ja sosiaalisten normiensa parissa. "Älä vain katsoa outoa naista joka laulaa". "Minä keskityn nyt omiin asioihini ja kaupassa käyntiini" "En alistu antamaan huomiota jollekin, ketä rikkoo yhteistä kaavaa ja sääntöjä, että ruokakaupassa kuuluisi olla hiljaa". Se oli tavallaan jonkinlainen herätys tähän maailmaan ja ihmisten tietynlaiseen ajattelutapaan, jossa valkoinen taulu on valkoinen taulu eikä mitään muuta. Jos ymmärrät mitä tarkoitan...?

      Poista
  2. Kuulostaapas mielenkiintoiselta ja erilaiselta leffalta! Hienosti kirjoitettu analyysi, sai todellakin herätettyä kiinnostuksen elokuvan katsomiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, mutta täytyy sanoa: voi eiiii! Tarkoitukseni ei ihan ollut yllyttää näin montaa tätä leffaa katsomaan, sillä aika lähellä ollaan, että voiko tätä leffaksi edes kutsua.... Vai joksikin ihan muuksi...

      Mutta kiitos kuitenkin, kai minä jotenkuten hyvin sitten kai kirjoitankin... xD

      Mielestäni hyvä nimi elokuvalle kuitenkin olisi myös End of Love, sillä niin hienosti elokuva mielestäni kuvaa, miten tämä yksi hahmo käsittelee rakkautta ja etenkin sen loppua. Mielenkiintoista on nimenomaan se, miten Murphy suhtautuu rakkauteen. On jotenkin ajatuksia herättävää, miten mustasukkainen Murphy loppujen lopuksi on... No kuitenkin - tämä ei kerro kauheasti mitään, jos ei ole leffaa nähnyt...

      Poista
    2. Eihän tuo varsinaista yllyttämistä ollut, vaan rehellinen arvio leffasta ja sen sanomasta :D Ehkä se ei sitten ole leffa sanan varsinaisessa merkityksesä, mutta hienolta, erikoisesti kuvatulta kertomukselta tuo kuulostaa. Jospa saisin Loven vielä käsiini ja katsottavaksi :)

      Poista
    3. Kiitos, kiitos xD
      Sitä vain yritin söngerrellä, että ymmärrän kyllä, miksi elokuva jakaa mielipiteet. Mutta henkilökohtaisesta kokemuksesta johdettuna, voin suositella kyllä. Mielestäni erittäin älykkäästi tehty elokuva.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...