30 marraskuuta 2015

Mission: Impossible - Rogue Nation (Mission: Impossible - Rogue Nation)

En todellakaan ole mikään Tom Cruisen fani. Mielestäni hän on hyvin häijy mies. Minulla on aina vähän epäilyksiä kun puhutaan pimeistä uskonnoista, joihin liitytään kuin kulttiin ja siitä muodostuu jotain ehdotonta. Sen lisäksi olen kuullut, että hän osaa olla aikamoinen diiva. Muun muassa ensimmäisen Mission: Impossible elokuvan kuvauksissa hän käyttäytyi kuin ohjaaja ja vaati muun muassa vastanäyttelijä Emmanuelle Beartia näyttelemään omaa roolia vaatimattomammin, jotta hänen oma roolinsa olisi enemmän keskiössä. Lisäksi, pakko myöntää, hän on aivan liian vanha enää näyttelemään uskottavaa tai puhumattakaan coolia toimintasankaria. Sana, joka tulee mieleen viisikymppisestä Cruisesta on kalkkis. Ja olenko ainoa, ketä häiritsee, että hänellä on vielä sama pottamainen kampaus kuin jollain kuusi -vuotiaalla pojalla?

No siinä tuli perustelua jos toistakin. Harmittaa, vain, että häntä vielä pyöritetään näissä mukana, sillä näen, että tämäkin elokuva olisi niin hyvä, jos roolissa olisi joku nuorempi, viehättävämpi ja siistimpi näyttelijä, mieleen tulee esimerkiksi Ryan Guzman, joka on kuin tehty jonkun blockbusterin pääosaa toimintasankariksi. Nimittäin Cruisesta huolimatta Mission: Impossible - Rogue Nationissa on ainesta todella hyväksi elokuvaksi.

Ensin minua vähän kummastutti kuinka elokuva oli alusta alkaen niin ennalta-arvattavaa. Kaikki toimintaelokuva kliseet saatu niin vahvasti ilmi jo lähtömetreiltä. Mutta sitten ne pikkuhiljaa iskoistuivat minuun ja sai ajattelemaan, että ehkä niitä on tarkoituksellakin haettu. Kun niitä osaa käyttää oikein, ne toimivat. Elokuvan juoni pyörii taas Ethan Huntin (Tom Cruise) ympärillä. Tällä kertaa hänen täytyy pelastaa maailma pahan terroristijärjestön Syndikaatin kynsistä. Apunaan hänellä on Britannian tiedustelupalvelun agentti Ilsa Faust (Rebecca Ferguson). Mukana häärii myös Simon Pegg, Jeremy Renner sekä Alec Baldwin, CIA:n pomona.

Syy, miksi elokuva toimii, on mielestäni se, että se on hyvin riisuttu. Siinä on keskitytty oleeelliseen ja kaikki turha ympäriltä on kuorittu pois. Keskitytään hyvään toimintaan ja annetaan hyvien keventävien sivuhahmojen viihdyttää taustalla.

Heti ensisekunneista, kun Rebecca Ferguson astui ruutuun, tuli automaattisesti mieleen Ingrid Bergman. On kuin he olisivat äiti ja tytär tai jotain. Tämä mielleyhtymä vain vahvistui kun hahmojen matka vei heidät Casablancaan, Marokkoon! Tämä toi oman lisäsävynsä elokuvaan.




...=)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...