25 marraskuuta 2015

Guardians of the Galaxy (Guardians of the Galaxy)

James Gunnin vuoden 2014 ohjaus Guardians of the Galaxy alkaa hyvin perinteisesti. Näemme tarinan sankarin, protagonistin, Chris Prattin näyttelemän Peter Quillin äitinsä kuolinvuoteella. Pieni poika, niin viaton ja vielä kokematon on surullinen ja samalla raivoissaan elämän kovuudesta. Siirrymme joku muutaman vuosikymmen tulevaisuuteen, kun Peter on kidnapattu avaruusolioiden toimesta galaksin toisille laidoille. Peterista on tullut kapinallinen, pieni rikollinen, joka hamuaa rahaa ja huvinpitoa. Ja täten on luotu reunaehdot mitä tyypillisimmälle avaruuskohellukselle. Arvata saattaa, että meno ei luonnu sen luovemmaksi. Peter tapaa tulevat kumppaninsa aina Zoe Saldanan koviskaunottaresta, Vin Dieselin ääninäyttelemään puuhun. Yhdessä he pelastavat universumin ja sitä rataa.

Uskalsin toivoa jo jotain enemmän kun sain oikein nauraa elokuvan parhaimmassa kohtauksessa, jossa kaikki nämä elokuvan päävaljakosta juoksevat pitkin yhden planeetan kaupungin katuja jahdaten samaa palloa. Ja leikkimielinen taistelukahakkahan siitä syntyy. Mutta sitten valitettavasti elokuva regressoituu tyypilliseksi laservalosekamelskaksi. Laser-säde sitä, laser-säde tätä. En edes jaksanut kiinnostua juonesta. Ja jos pelkää, että elokuvan kliimaksi ei ole tarpeeksi kliimaksinen, on se turhaa. On se.

Siinä kohdassa kun tajuaa, että nyt uidaan niin syvässä sci-fi-kliseiden valtameressä, että ei edes elokuvaan istutettu paikoin toimivakin huumori onnistu sitä pelastamaan, käy se hyvin turruttavaksi. Erikoistehoisteita on oksennettu vähän liikaa ja pahikset ovat vähän liian pelkistettyjä pahoja antagonisteja. Guardians of the Galaxy tuntuu kuin paluulta sellaiseen aikaan, jolloin meillä ei ollut Nolaneita tai Burtoneita luomassa jotain eloa muuten niin äklöön genreen. 

En ole suurin Chris Prattin fani, mutta hän on hyväsieluinen ihminen ja en halua olla epäreilu häntä kohtaan joten jätän hänestä valittamisen tähän ja sanon, että he ketkä hänestä pitävät, pitävät hänestä takuuvarmasti tässä. Glenn Close sen sijaan, josta voisi kuvitellakin tykkäävänikin, oli yllättävän jäykkä. Bradley Cooperin ääntä en olisi koskaan tunnistanut tuon pesukarhun ääneksi. Vin Dieselille ei ole annettu niinkään paljon tehtävää.

Yhteenvetona, jos pidät sci-fi-rymistelystä, päänsärkyä aiheuttavista valoefekteistä ja Chris Prattista, tämä on elokuva juuri sinulle. Siksi ihmettelenkin, että miksi minä tätä katsoin?






...=)

8 kommenttia:

  1. Ei tästä leffasta mitään vikaa puuttunut, heh.

    VastaaPoista
  2. No ei puuttunut. Kaikki viat oli selvästi havaittavissa sitä katsoessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ehkä tavallaan antanut Avengersien kohdalla vähän anteeksi sitä, että ne juhlistavat supersankarigenren tusinatuotemaisuutta, koska itse olen viihtynyt niin hyvin kyseisten elokuvien parissa ja ajatellut lähinnä vain, että mitä vikaa on tehdä elokuvia, jotka ovat viihdyttäviä, mutta nyt tämän erikoistehostepläjäyksen katsottuani ymmärrän ehkä vielä syvemmin, mistä supersankarielokuvia jatkuvasti kritisoidaan. Guardians of the Galaxy on jo tuhat kertaa nähty elokuva ja sekin tehty uudelleen huonosti ja mielikuvituksettomasti. Harmittaa, totta puhuen, että tälläiisin jaksetaan kaataa rahaa ja vielä enemmän, että elokuvayleisöistä on tullut niin ennalta-arvattavia, että ei muita elokuvia edes kannata tehdä kuin joku Jurassic Parkin neljännesmiljoonas uudelleenfilmatisointi tai supersankarielokuvaskaalan vieminen taas avaruuteen tai jälleen kerran sen Harrison Fordin repiminen sieltä naftaliinistaan irti palaamaan sitä ruoskaansa heiluttamaan. Niinkuin: Oikeastiko? Nämäkö elokuvat enää tekee rahaa?

      Poista
  3. Itse rakastan tätä leffaa :D Sen huumori ja hahmot, etenkin Rocket ja Groot♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, mitä tarkoitat. Mutta minulle itselle, oli Rocket ja Groot kuinka sympaattisia tahansa, kävivät he väsyttäväksi sitten sen neljänentuhannen söpön one-linerin jälkeen. Vähän kulunut dialogi ja ylipäätänsä käsikirjoitus. Tai ehkä olen vain liian kypsä ( *köh as if ) katsomaan enää tälläistä ennalta-arvattavaa viihdettä. En tiedä.

      Poista
  4. Jaa, eikös tämä kuitenkin ole yleisesti yksi eniten kehutuista Marvel-leffoista? Mikä voi kyllä johtua myös vain siitä, ettei se ole niin ennalta tunnettu kuin muut Marvelin sankaritarinat, jolloin normaali tasalaatuisuus riittää uusien hahmojen kanssa luomaan illuusion positiivisesta yllätyksestä.
    Tämä siis vielä puhdasta arvailua, koska en itse ole vielä tätä ehtinyt katsomaan ja ostinkin sen vain osaksi jossain tulevaisuudessa häämöttävää sarjakuvaleffaputkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. [*muminaa] Näin olen ymmärtänyt, että tämä on ihan kehuttu ja siksi pettymykseni olikin vielä suurempi, koska odotinkin tältä ehkä vähän liikaa. Uskon, että tuo sinun selityksesi (perkele) on ihan hyvä! Taas veit sanat suustani! Etkä ole edes nähnyt elokuvaa ja tiivistät paremmin mistä oli kyse kuin minä kokonaisessa arvostelussa... Syy saattaa (avainsana: saattaa) olla myös siinä, että en ole suurin sci-fi-fanaatikko. En esimerkiksi Thor-elokuvista hirveästi lämmennyt, joten koen, että jos tätäkin olisi tuotu lähemmäs tavallista planeetta maata, niin pitäisin tätä varmasti jopa loistoteoksena, sillä kyllä elokuvan huumori ihan toimii ja Miiaun sanoin hahmotkin ovat kyllä katsottavia.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...