27 lokakuuta 2015

Mommy (Mommy)


Katsoessani ohjaaja Xavier Dolanin upeaa elokuvaa, Mommy, unohdan täysin, että pääosan Anne Dorval näyttelee. En edes muista, koska viimeksi näin olisi käynyt. Dorval on upea. Samaa voi sanoa myös muista näyttelijöistä sekä itse elokuvasta. Aika kauan saa etsiä ja aika monta elokuvaa katsoa, että löytää yhtä intiimin, aidon sekä raa'an kuvauksen kahdesta ihmisestä yhtä hienosti esitetyssä suhteessa.

Kyseessä on äitisuhde. Anne Dorval on Diane Deprés, muutama vuosi sitten aviomiehensä ja lapsensa isän menettänyt, ADHD-diagnosoidun, ajoittain vaarallisen pojan, Steven äiti. He tutustuvat naapuriinsa Kylaan (Suzanne Clément), joka on opettaja. Kyla on väliaikaisella vapaalla ja käyttää tätä aikaa Steven opettamiseen. Kolmikosta tulee erittäin läheinen ja välillä Steven tulevaisuus näyttää jopa valoisalta.

Vaikka elokuvan sydämessä makaa äiti-poika-suhde, Dolanin päätös tuoda tarinaan mukaan kolmas henkilö, naapurin Kyla, pelastaa paljon. Kylan kautta näemme, miten suhtautua näihin erikoiseen äitiin ja poikaan. Kylan kautta näemme, kuinka paljon iloa ja rakkautta näiden kahden välillä on ja kuinka paljon mekin pystymme loppukädessä välittämään Stevestä ja hänen kohtalostaan. Erittäin inhimillinen on myös elokuvan loppu, jossa Dianen pitää tehdä rankka päätös, mutta kaikista oikeista syistä.


Elokuva sai yhdeksän minuutin suosionosoitukset seisaaltaan
yleistöltään Cannesin elokuvafestivaalilla. Kyseessä on
Xavier Dolanin arvostetuin elokuva, joka on voittanut lukuisia
palkintoja ympäri maailmaa.

Toinen tärkeä seikka, mikä on hyvä huomata, että tällä kertaa äitiä ei ole kuvattu poloisena raukkana, vaan raudanlujana taistelijana, joka selviytyy. Hän ei todellakaan ole mikään uhri ja siksi tarinasta ja näiden henkilöiden asemasta tulee niin aito sekä intiimi. Tunnemme heidät. Ei kenelläkään oikeastaan ole varaa nostaa käsiä ilmaan ja piiloutua. Pitää kohdata myrsky, tehdä rankkoja päätöksiä ja elää.

Kovin usein, kun elokuvissa kuvataan aitoutta ja intiimiyttä, tulee elokuvasta todella ahdas ja ahdistava. Se, että Dolan käyttää hyväkseen 1:1-kuvasuhdetta ja ajoittain laajentaa tätä, antaen illuusion laajemmin hengittävästä, vapaammasta kuvasta, jossa kaikki on paremmin, vihjaa hän toivoon - ei pelkkään ankeuteen.

Uskon, että toin esille kaikki tärkeimmät pointit elokuvasta. Enempää en pysty vakuuttamaan itseäni enkä ketään muuta Dolanin ja tämä elokuvan paremmuudesta. Kehotan vain katsomaan, jos nyt sattuu pitämään sellaisesta hyvästä elokuvasta.












...=)




4 kommenttia:

  1. Okei, nyt haluan nähdä tämän! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in! Siis niin käsittämättömän hyvää draamaa, että harmittaa oikein kun kaikki elokuvat eivät ole yhtä hyviä kuin tämä!

      Itsellä toimi Adelen uusi musiikkivideo innostajana xD

      Ja kerro toki mitä mieltä olit lopusta, kun olet tämän katsonut!

      Poista
    2. Katsoin tämän ihan just äsken, kun sain C-moreen pari kokeiluviikkoa. Huh huh, mielettömän hyvä elokuva! Ensin kesti hetki sopeutua kuvasuhteeseen kylläkin, mutta elokuvaan päästessä sisään, se oli oikeastaan juuri, mitä tämä tarvikin. Ja se hetki, kun kuva ensimmäisen kerran laajenee<3 voi juku

      Tykkäsin kyllä tunnelmasta, musiikista, kaikesta. Myös siitä, että äiti ei ole mikään uhri. Olin muuten tulkinnut elokuvan kansikuvan, joka meilläkin esiintyi julisteessa leffan olessa ohjelmistossa, aivan pieleen. Eittämättä se on tarkoitettu monitulkintaiseksi. Odotin enemmän Poikani Kevin-elokuvan näkökulmaa, mutta tämä oli vielä iskevämpi juuri siksi, että Steve tuli myös niin läheiseksi hahmona. Ja se, että miten Die välitti kuitenkin niin paljon Stevestä.

      Kannatti katsoa!

      Poista
    3. (täällä allekirjoittanut ollut taas hereillä, kun näinkin lyhyeksi venyi vastausaika)

      Ihanaa. Halusin niin, että katsoisit tämän ja olen niin iloinen, että niin teit (vaikka uutisen kestikin noin puoli vuotta kantautua korviini... god...)

      Minulle Mommy on oikeastaan noussut kaikkien aikojen parhaimmaksi elokuvaksi. Minulla kesti hyvän aikaa elokuvan katsomisen jälkeen ennen kuin pystyin katsomaan edes toista elokuvaa saatikka nauttimaan elokuvasta taas täysin siemauksin. Tavallaan Mommy nosti riman niin järjettömän korkealle, että minkä tahansa muun katsominen tuntui triviaalilta. Olen aina säännöllisin väliajoin miettinyt, että pitäisikö nostaa tämän elokuvan tähtilukua kuuteen tähteen, mutta mielessäni niin olen kuitenkin jo tehnyt.

      Ja hienoa, että pystyit myös jotenkuten analysoimaan tätä elokuvaa ja sen osa-alueita ja miksi ne olivat niin hienoja. Itse en siihen luultavasti enää pystyisi.

      Niin mielikuvituksellinen, koskettava, henkeäsalpaava elokuva.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...