07 lokakuuta 2015

Kummisetä osa II (The Godfather: Part II)

No hemmetti, menetän tässä hyvän tilaisuuden ollakin se yksi vastarannankiiski, joka ei näille elokuville olisi lämmennyt. Mutta hitto vie, sen sijaan, olenkin vain yksi ääni muiden kannattajien joukossa. Luin tässä hiljattain haastattelun, jossa Francis Ford Coppola valitteli, että yksikään hänen elokuvistaan ei ollut menestyksekäs. Hän perusteli tätä sillä, että jopa hänen ensimmäinen Kummisetänsä sai huonon arvostelun ilmeisesti Variety-lehdeltä. Se on juuri tämä asenne, jolla yksi maailman arvostetuimmista ohjaajista pitää maailman rakastamaa elokuvaansa huonosti menestyneenä, joka leimaa vahvasti näitä nimenomaisia elokuvia. Ehkä vielä vahvemmin tätä toista osaa. Se, että Coppola tulkitsee tätä, rikollista, perhettä inhimillisenä, tekee näistä elokuvista mestariteoksia.

Ensin täytyy jälleen kehua Al Pacinoa. Ilman tätä miestä, nämä elokuvat eivät olisi puoliakaan siitä mitä ne nyt ovat. Osa 2:sen loppukuva, joka kuvaa vain ja ainoastaan Pacinon silmiä, kertoo enemmän kuin koko muu elokuva yhteensä. Tässä yhdessä lähikuvassa Pacino osoittaa, että hänen hahmonsa kokee, kaiken näkemänsä ja tekemänsä jälkeen, kaikkien valintojen jälkeen, katumusta. Hän pohtii, miten päätyi tähän pisteeseen ja tarkastelee omia motiivejaan. Ja siinä nimenomaisessa kohtauksessa kiteytyy koko Kummisedän lumo. Elokuvan tapahtumat ovat brutaaleja, kylmiä, kovia, vaarallisia, kyseenalaistettavia ja läpi näiden elokuvien hahmot kokevat suuria menetyksiä ja joutuvat uhraamaan paljon saamansa eteen. Ja kuitenkin päivän päätteeksi nämä hahmot kelaavat päivän tapahtumia läpi aivan samalla tavalla kuin jokainen tekisi. Ja miettii, miksi tein niin? Ja silti nousee seuraavana aamuna ylös valmiina jatkamaan. Aivan kuten jokainen tekisi. Coppola iskee suoraan ihmisyyden sisimpään olemukseen ja vangitsee ikimuistoisesti siinä samassa tämän perheen, nämä hahmot ja nämä tapahtumat osaksi vaikuttavan tarinankerronnan lakeja ja historiaa.

En osannut odottaa tuntevani niin surullisuutta. Elokuva, joka kuitenkin kertoo mafiaperheestä, rikollisuudesta - onkin surullinen, haikea, kohtalokas. Mutta sitten ajattelee, että mitä muuta se voisikaan olla? Ajoittain voi tuntua hämäävältä elokuvan katsominen, sillä se ei noudata perinteistä elokuvan arkkia, vaan tapahtumia kuvataan melko suoraviivaisesti, ilman kliimaksia ja ilman johdatusta asioihin. Yksinkertaisesti tapahtumat seuraavat toisiaan, mutta se myös tekee elokuvasta poikkeuksellisen. Jos juonessa olisi arkki, täytyisi tapahtumille antaa joku merkitys. Nyt kun ne ovat ikään kuin irrationaalisia hetkiä elämästä, voidaan niitä tarkastella paljon aidommin, realistisemmin. Tällöin katsoja pääsee itse etsimään tarkoitusta jollekin teolle ja asettumaan henkilöiden asemaan. Melko mestarillista elokuvantekemistä, etten sanoisi.

Budjetin tuplaantumisen sitten ykkösosan kyllä huomaa. Kameratyöskentely on huomattavasti paljon joustavampaa ja luontevampaa kuin ensimmäisessä osassa. Myös lavastuksiin on kaadettu todella paljon rahaa ja siksi onkin sääli, että ajoittain on sitten turvauduttu vain valkoiseen taustaan, esimerkiksi ikkunasta ulos katsottuna tai kun New Yorkin katu ikään kuin loppuu usvapilveen, hävittää se vähän uskottavuutta siinä samassa. Tästä huomaa myös elokuvan korkean tason, kun minä joudun arvostelussa valittamaan näin vähäpätöisistä asioista. Ei käy laatuun, sillä pakko vain kehua.

John Cazale on vielä parempi tässä kuin ensimmäisessä osassa. Ensimmäisessä elokuvassa hölmössä, kirkuva nainen-roolissa ollut Talia Shire onkin yllättäin aika hyvä näyttelijä. Ainoastaan Diane Keaton on vähän muuttunut geneerisemmäksi tässä kuin mitä oli ensimmäisessä. Robert De Niro on uusi lisä, esittäen nuorta Vito Corleonea (ja voitti Oscarin samasta roolista, samasta elokuvasarjasta kuin Marlon Brando (ykkösestä)) ja hyvä lisä onkin. Vetää hienon yhtenäisen viivan nuoresta miehen alusta, tulevaksi mafiaperheen pääksi.

Eniten minua ihmetyttää elokuvan henkeäsalpaava rakenne. Kuinka se vangitsee katsojan seuraamaan todella intensiivisesti näitä tapahtumia ja kyllä, kauttaaltaan koko yli kolmen tunnin kestonsa ajan. Ja kuinka hyvin tapahtumat seuraavat toisiaan. Huomasin yhdessä vaiheessa ajattelevani, että onpas tämä keskustelu kestänyt kauan, että saisi tulla nyt vähän toimintaa ja ennen kuin huomasinkaan, niin pyssyt olivat pystyssä ja luodit sinkoilivat. Siis... En käsitä. Ihan kuin Coppola olisi lukenut ajatukseni. Näin täydellisesti tasapainotettu teos tämä siis on. Yksi parhaista. Yksi parhaista.








...=)

10 kommenttia:

  1. Se on jännä, miten eri tavalla voi kokea elokuvat. Itselleni nämä oli todella pakkopullaa katsoa (pidin ensimmäisen elokuvan kohdalla peräti kolmekin kunnon taukoa), enkä usko katsovani enää uudestaan. Kuvaus oli kyllä hieno, muutamat yksittäiset kohtaukset ja Pacinolla karismaa, mutta ei vaan ei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän. Monesti tälläiset teokset, jotka ovat jopa uuvuttavan täydellisesti tehty, vaativat myös oikeanlaisen mielentilan niiden katsomiseen. Siksi yleensä olenkin vähän skeptinen niitä kohtaan, enkä heti ole hyppäämässä niitä kehumaan.

      Poista
  2. Haa! Nyt meikä saa vuoron olla kiiski. Kummisetä kakkonen ei vaan ns. lähe minun kohdalla. Kolme kertaa sen olen kattonut, eli aivan tuhnusta se ei voi olla, mutta en vain näe pointtia verhota yhteensä kuusituntisen 'nousu ja tuho'-tarinan 'tuho'-puolikasta tuollaiseen "kuka petti minut"-arvailuun. Mutta siis oikeasti ainoa edes etäisesti validi kritiikki, mitä tuolle leffalle osaan antaa, on se, etten ymmärrä, mistä Michael päätteli Hyman Rothin olleen sen tarinan käynnistäneen murhayrityksen takana. Käsitin, että se sai johtolangan tyyliin jostain appelsiinista, mikä on Kummisedissä tunnetusti lanseerattu kuoleman symboliksi, mutta luulin kyllä ihan, että se on vain katsojille tarkoitettua taiteellista kuvastoa, eikä jotain, minkä myös hahmot leffan sisällä tajuavat. Muuten olen jo tyytynyt hyväksymään sen, etten vain löydä tälle paikkaa omasta sydämestä. Blade Runnerillekin löytyi seittemän vuoden yrittämisen jälkeen! Ja siitä pidin aikoinaan vielä vähemmän kuin tästä.

    Ekan Kummisedän voin laittaa ihan varauksetta omaan Top30:een, mutta sekin on jännä, että se on ehkä yksi vähiten henkilökohtaisia lempparileffojani. MIe en edes usko, että mie todella tajuan sen syvimpiä olemuksia maahanmuuttajuudesta, amerikkalaisesta unelmasta ja siitä kaikesta muusta, mitä Coppola koittaa sanoa, mutta ei sillä ole mulle väliä. Se, että se koko maailma on samanaikaisesti niin itsestäni kaukana, mutta illuusioltaan niin väkevä, tekee siitä helpon katsottavan. Sitä voisi ylistää joltain draamaltaan tai dialogiltaan, mutta suurin kehu, mitä mie sille voin antaa on vain se, että siihen uppoutuu. Jos ihmiset kokee kakkososan kanssa yhtään samanlaista, niin ei mulla ole mitään syytä epäillä, etteikö ihmiset sitä aidosti rakastaisi.
    Ykkösessä on muuten yksi piirre, minkä huomaamisessa kesti. CLEMENZA. Kaikki mahdollinen on sanottu Brandosta, hevosen päästä ja kastejuhlamontaaseista, mutta Clemenza! Hitto, mikä valloittava ukko. Siitä ei puhu ei kukaan eikä koskaan.

    Hienoa, että lähdit ennakkopeloista huolimatta kokeileen klassikkoja! Harvat niitä lähtee tarkoituksella tekemään, varsinkin kun moinen titteli on ajan saatossa raskasta kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin, ihanaa, että kommenttisi ovat niin pitkiä ja syvääluotaavia, että pitää oikein miettiä, mitä vastaa! Toiseksi, yritän täsmentää kysymystäsi Hyman Rothista (jota muuten kuuluisa, KUULUISA, näyttelemisenopettaja Lee Strasberg näyttelee elokuvassa (niille tiedoksi, jotka eivät tienneet)). Mielestäni Michaelin päättelemisketju tuntui aivan loogiselta. Michael tunsi Rothin ja ei luottanut tähän, kun paljastui että syyllinen ei olleet nämä toiset tyypit (en muista, mitkä heidän nimensä olivat, jotkut brothersit,,,?), niin oli aivan loogista tehdä johtopäätös, että Hyman Roth sen teki.

      Anyways, triviaalisista asioista, mielenkiintoisempiin:
      Minusta juuri tuo "kuka petti minut"-arvailu teki tarinankulusta haavoittuvampaa. Sen uskon ainakin olleen Coppolan idea kaikkien näiden elokuvien taustalla. Tehdä tästä rikollisesta perheestä kuitenkin, tavallaan, kuin vain yhden perheen monien joukossa, eli näyttämällä heidätkin haavoittuvaisina. Ja se, että perhe on tälle perheelle kaikki kaikessa vain vahvistaa tätä näkökulmaa, jota ainakin minä olen käyttänyt näiden elokuvien tulkitsemiseen.

      Oikeastaan, minulle, tämä kakkososa oli parempi kuin ensimmäinen. Kuten tähtien lukumäärästä huomaa. Siksi, että ykkösosa, siinä missä se on ehkä ikonisempi ja tietyllä tapaa eeppisempi, oli kuitenkin ehkä pinnallisempi. Mitä tarkoitan on, että tämä kakkonen oli minusta jo syvällistä elokuvaa. Nimittäin tässä tutustutetaan katsoja tavallaan myös tekojen seurauksille, siinä missä ykkösessä keskityttiin vain ongelmien ratkaisemiseen. (anteeksi jos lauserakenteitani on vaikea lukea, mutta tämä on jo niin syvällistä elokuvan purkamista, että minullakin menee sanat vähän sekaisin)

      Ymmärrän kommenttisi siitä, että Kummisetä ykkönen on vähiten henkilökohtaisimpia lempileffojani. Oikeastaan jos totta puhutaan, niin en kyllä laittaisi kumpaakaan näistä elokuvista omaan top 30:een. Siitä syystä, minkä takia olin skeptinen näiden katsomisestakin - ei vain oikein kuulu minun genreen. Mutta on silti yksi kaikkien aikojen hienoimmista elokuvista, sitä ei käy kiistäminen.

      Ja vielä viimeiseksi, minäkin painota AINA elokuvia katsoessani juuri sitä kokemusta, jonka saan siitä elokuvasta. Oikeastaan melko pitkälti myös arvostelen elokuvat sen mukaan, että mitä tunteita minulle on noussut sen aikana ja millainen olo minulla on elokuvan katsomisen jälkeen. Elokuvaa saa olla vaikka kuinka hyvin tehty tai kuinka syvällinen tahansa, mutta jos se on tylsä, niin minut voi laskea kyllä elokuvan ihailijoiden joukosta pois. Siksi olenkin niin vakuuttunut Kummisetä elokuvien nerokkuudesta, koska siinä yhdistyy nämä kaksi osatekijää. Hienosti tehdyt elokuvat, joilla on hieno rakenne ja kakkonen on vieläpä syvällistä tulkintaa näiden hahmojen elämästä, mutta sen lisäksi näiden elokuvien katsominen on kokemus sinänsä. Ne ottavat katsojan mukaan ja tunnit vierii loppujen lopuksi aika nopeasti... Kuten arvostelussani olen painottanut..

      Okei... Huh, olipa kommentoiminen... Kiitos taas sinulle, että pistit minut ajattelemaan! Oikeasti xD

      Poista
    2. No ilman muuta. Useimmiten harjoitan tuota kirjoitustaitoa ja mielipiteiden ilmaisua tuonne Leffatykin kommenttisektioihin, mutta sekin on vähän sellaista kuin koittaisi huutaa metsään ja löytää tuurilla juttukaverin. Eikä siellä tunnetusti ole KESKUSTELUT paljoa kukoistaneet viime vuosina. Muutenkaan en käsitä sitä, miksi jotkut edes vaivautuvat sanomaan jostain elokuvasta yhdellä lauseella jotain, mikä ei kerro mistään mitään. Tällainen perusteellinen kirjoittaminen motivoi itteäki pistämään vähän parempaa!

      Tuo muuten ON siistiä, että Strasberg kävi tässä leffassa. Hahmo, joka oli aiemmin pelkkä nimi Brando-biografioissa, mutta aina siinä oli sellainen myyttinen aura ympärillä. Opettaja tuli käytännössä oppilaiden keskuuteen tekemään samoja tehtäviä. Ja totta kai heti ehdokkuus Oscarille.

      Poista
    3. Kyllä, useimmiten kommentit ovat tyyliä: "Hyvä" tai "Ok" - ...jep.

      Ja kyllä, itsehän en tajunnut, että kyseessä oli hra. Strasberg ennenkuin elokuvan katsottuani katsoin näyttelijälistaa. Järkytys oli suuri, sillä kyseessä kuitenkin oli juurikin tuo myyttinen olento, josta oli vain kuullut Marilyn Monroen, Jane Fondan tai Marlon Brandon yhteydessä, sen sijaan, että olisi edes tajunnut miehen itsensä näyttelevän jossain.

      Poista
  3. Piti jättää tämä vielä lukematta etten spoilaudu, sillä olen menossa katsomaan tämän kahden viikon päästä :) Paikkakuntamme keikkapaikassa/ravintolassa esitetään pari kertaa kuussa klassikkoleffoja ilmaisina esityksinä. Pitää sen jälkeen lukea tämä ja kommentoida mitä mieltä itse olin. Kumminkin odotukset korkealla ensimmäisen osan perusteella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Kuulostaa ihanalta. Kunpa minunkin kotikaupungissani järjestettäisiin tuollaisia! Ja tule ihmeessä kommentoimaan, I'm dying to share experiences. Kiva AINA kuulla, miten toiset ovat nähneet elokuvan, kuten Sini sanoi, niin ne tulkitaan kuitenkin aina niin erilailla! xD

      Poista
  4. Roimasti vielä ensimmäistä kyynisempi tatsi, jos kohta tämän tapahtumat ovat sataprosenttisen luontevaa jatkoa ykkösosassa pedatuille törmäyskursseille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, siis en huomannut kommenttisiasi kuin vasta nyt. Anteeksi. Kännykkäni Sähköposti on päättänyt rueta valikoimaan mistä sähköposteista antaa ilmoituksen ja mistä ei. Jostain syystä sinä olet Sähköpostini mustalla listalla, varo vaan ettet löydä hevosenpäätä sängystäsi. Mitä oletkaan tehnyt suututtaaksesi Hänet näin. Paras vaan jos suutelet hänen kättään ja kutsut Kummisedäksi. Kyllä, puhun vieläkin Sähköpostitilistäni... xD

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...