29 lokakuuta 2015

Kosto (In a Better World // Hævnen)



Olen aina ihaillut lintuja. Olen kai yksi niistä hulluista, jotka haluaisivat linnun lailla olla vapaita. Lentää pois ilman mitään velvollisuuksia tai vastuuta, murhetta, surua, kipua. Kuinka kauniisti ohjaaja Susanne Bier käyttääkään, lintuja, symboliikkana kahden eri maailman edustajien ongelmien samanlaisuudelle ja universaaliudelle. Ihminen on ihminen missä vaan ja niin ovat myös murheet, kysymykset moraalista, vastuusta sekä oikeudenmukaisuudesta.

Siltana sekä Sudanin pakolaisleirille, että rauhalliselle tanskalaiselle kylälle toimii Mikael Persbrandtin esittämä lääkäri, Anton. Hän työskentelee jaksoittain pakolaisleirillä Afrikassa, jossa on joutunut hiljattain pelastamaan raskaana olleita naisia, joiden sikiöt paikallinen sotaherra on heiltä leikannut irti. Jaksoittain hän palaa perheensä luo kotiinsa Tanskaan, jossa hänellä on kaksi poikaa; Morten sekä vanhempi Elias. Hänellä on myös vaimo, mutta he ovat avioeron partaalla, koska hänellä oli syrjähyppy. Eliasta kiusataan koulussa ja siihen puuttuu luokkakaveri Christian, jonka äiti on kuollut. Selvästi vielä äitään sureva Christian noudattaa myös erittäin ankaraa moraalikoodia, jossa vääryydet täytyy kostaa.

Käytännössä elokuva on siis tarina kahdesta perheestä: Eliaksen ja Christianin. Afrikan jaksoja käytetään hyvin havainnollistamaan eroa oikeuden ja vääryyden välillä. Väkivalta, miehinen identiteetti, kipu sekä aikuisten vastuu ja heidän tekemien valintojen heijastuminen lapsiin ovat myös käsiteltyjä teemoja. Erityisen hieno on mielesätni Christianin hahmo. Häneen on hienosti sidottu se lapsen tunne, että kaikki asiat ovat niin mustavalkoisia ja jos joku asia ei ole mustavalkoinen ja helposti ymmärrettävä, siitä täytyy tehdä sellainen. Lapsille ei ole vielä, Kohlbergin moraalikehitysten vaiheiden mukaisesti, kehittynyt selkeää käsitystä oikeasta ja väärästä. He eivät pysty soveltamaan sääntöjen sopimuksenmukaisuutta. Vasta myöhemmin, kypsemmässä iässä on mahdollista rikkoa sääntöjä yhteisen hyvän eduksi, niin sanotusti.

Päähenkilö Anton on myös hienosti käsikirjoitettu suuntapaalu näiden lasten elämässä. Mies, joka haluaisi olla idealistinen hyväntekijä, jonka pitäisi opettaa lapsilleen oikeita tekoja, koston mielettömyyttä ja hyväntekemisen voimaa, joutuu kuitenkin itsekin vaappumaan tuulessa. Sekä syrjähyppy että lääkärin vastuu ja velvollisuus ihmisiä auttavana - jopa huonoja ihmisiä - kaikki tulkitsevat tätä yhteistä pohjaa, sekavaa todellisuutta, jossa ei ole varmuutta onko ihmisellä oikeus leikkiä jumalaa.

Pohjimmiltaan olen kuitenkin ihmetystä täynnä Bierin taidoista rakentaa draama, niin kuin se kuuluu rakentaa. Käyttää näitä muutamaa hahmoa hyväkseen, heidän välistä suhdetta, kertoakseen näin merkittävistä teemoista. Valitettavasti useat elokuvantekijät antavat hahmojensa elää elämäänsä ja repivät elokuvan viestin vähän puolipakolla hahmojen selkänahasta, mutta tässä hahmojen kohtaloilla, teoilla ja niiden seurauksilla on syvempi merkitys. Jokainen kohtaus kertoo teemasta ja rakentuu kohti loppusanomaa. Olen vaikuttunut. Koin, että Eliaksen äitiä esittävä Trine Dyrholm oli roolissaan suppea - jopa huonompi kuin Christianin roolissa loistava lapsi - mutta en voi elokuvaa varjostaa millään lailla. Esimerkkiteos laadusta.





...=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...