10 lokakuuta 2015

Harjoittelija (The Intern)

Elokuvateatterissa käyminen on oikeastaan todella intiimiä. Suuri joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä, kuinkin suhteellisen, pienessä salissa. Kaikilla katse samaan suuntaan, huomio yhteisessä kohteessa ja kaikilla sama elämys. Elämyksestä voidaan puhua etenkin silloin, kun elokuva on yhtä hyvä kuin Harjoittelija.

Olen ehkä katsonut hieman liikaa Robert De Niron synkempää materiaalia, jos näin voi sanoa. Sillä läpi elokuvan odotin hänen vetävän puukon puvunsa taskusta ja murhaavan jonkun. Ei, sen sijaan hän esittää mukavaa miestä. Erittäin hurmaavaa, hyväkäytöksistä herrasmiestä, jolla ei ole taka-ajatuksia. Hän vain haluaa, mitä kaikki haluavat: onnellisuutta. Ja minkä hienon roolisuorituksen De Niro saavuttaakaan, todistaen, että hän tosiaan pystyy näyttelemään laajalla spektrillä, monenlaisia hahmoja, aina murhaajista hyviksiin.

Hän on Ben Whitaker, eläköitynyt leski, joka huomaa olevansa tekemisen tarpeessa. Tilaisuus koittaa, kun Jules Ostinin (Anne Hathaway) perustama online-muotifirma etsii eläkeikäisiä harjoittelijoita. Ennen kuin kumpikaan huomaakaan, molemmat huomaavat tarvitsevansa toisiaan ja samalla ihailevansa toisiaan. Ennen kaikkea he luottavat syvästi väliseensä ystäyyteen ja siitä tämä elokuva pohjimmiltaan kertookin.

Olemme tottuneet näkemään ohjaaja Nancy Meyersilta romanttisen komedian, hän säilyttää tässä tunnusomaisen tyylinsä - pehmeän, tunnelmallisen, lämpimän, mukavan, mutta tällä kertaa elokuvan keskiössä on ystäyyssuhde, vieläpä yllättävänlaatuinen sellainen. Itselle tietysti Meyersin tyyli on miellyttävää. On erittäin virkistävää katsoa elokuvaa, jossa ihmiset ovat oikeasti ystävällisiä toisilleen ja jokainen ihminen on pohjimmiltaan hyvä eikä halua toiselle kanssaihmiselle mitään pahaa tapahtuvan. Antagonisteista ei tarvitse huolehtia ja tavallaan kun tämä elementti on poissa tarinasta, tuntuu että pystymme seuraamaan paljon syvällisemmin aitoa vuorovaikutusta kahden yksilön välillä, ehkä jopa useamman. Sivuosissa on monta hienoa hahmoa ja näyttelijää, aina Moderni perhe tv-sarjasta ja Pitch Perfect-elokuvista tutusta Adam Devinesta Rene Russoon. Mutta silti huomio on kahdessa valkokankaan tähdessä: Anne Hathaway ja Robert De Niro ovat yhdessä loistavia.

En tiedä kuinka helppoa olisi nähdä Anne Hathawayta pahiksen roolissa. Häneltä luontuu niin hyvin tälläiset kiltin tytön roolit, mutta toisin kuin saattaisi odottaa, niin hän onnistuu tuomaan niihin tietynlaista rempseyttä, jolloin hänen hahmonsa ei ui sokerissa tai imelyydessä, vaan päin vastoin hurmaa ennakkoluulottomuudellaan, aitoudellaan ja on välittömästi intiimi katsojalle. Tämä on hieno kokemus saada näyttelijästä.



Olen aina ihaillut Michael Cainea siitä, että hän osaa löytää tavallisista tilanteista, tunnetiloista ja kohtaamisista niiden syvyyden. Mutta enpä olisi arvannut, että Robert De Niro osaa vakuuttaa myös rooleissaan, joissa häneltä ei vaadita kovan miehen otteita tai valtavan vastuun kantamista, kuten usein gangsterirooleissaan joutuu tekemään. Tässä hän on kiltin, ehkä jopa arkisen miehen roolissa. Ja minkä myös koin positiivisena oli hänen koominen ajoitus. Hän oli lähinnä väsyttävä Painajainen perheessä-mimikoinnissaan, mutta Harjoittelija on tosissaan hauska elokuva, sen lisäksi että se on hurmaava ja tunnelmallinen.

Ehkä olen katsonut myös liikaa surullisia elokuvia, sillä kun Harjoittelija puksutti omalla mukavalla tahdillaan eteenpäin tutustuttaen meitä toinen toistaan mukavampiin ihmisiin ja esitti meille tilanteita, joissa ihmisillä menee oikeasti asiat hyvin ja he saavuttavat hienoja asioita, niin mietin koko ajan, että koska joku kuolee. Koska joku kuolee? Koska joku kuolee? Tästä syystä Harjoittelijan kaltaisia elokuvia tarvitaan enemmän, ehkä enemmän kuin koskaan, sillä demontroimalla hyvää, saadaa aikaan hyvää - ei päinvastoin. Mukava, lämmin, vakuuttava elokuvakokemus ja vaikka elokuva on tosissaan Nancy Meyersin elokuva eli se ehkä kaipaa pientä säätöä (heh, heh) - kuten se, että en ymmärtänyt, miksi Julesin pitäisi palkata toimitusjohtaja (ja tätä käydään läpi iso osa elokuvasta, sillä Jules kokee, että hänellä on iso urakka kannettavanaan yhtiön johtajana, mutta ei myöskään halua antaa ohjaksia toiselle), niin miksi Jules ei vain esimerkiksi palkannut varajohtajaa firmalle ja täten ei olisi tarvinnut miettiä pystyykö luottamaan toiseen tarpeeksi, että pystyy ojentamaan tälle koko firman, jonka on kuitenkin itse luonut tyhjästä - niin juonen pointti onkin enemmän siinä, mitä se haluaa viestiä katsojalle suhteessaan hahmojen löytämiin totuuksiin ja kunkin katsojan omaan elämään. Tämä on hienoa elokuvantekemistä.



Nancy Meyers + Anne Hathaway


...=)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...