29 lokakuuta 2015

Beasts of No Nation (Beasts of No Nation)

Nyt on tapahtunut jotain ennenkuulumatonta! Netflix on tehnyt oman elokuvansa! Pelkästään sen takia elokuva olisi ollut katsomisen arvoinen, mutta siinähän on Idris Elba pääosassa! Itsehän olen täysin siinä pulkassa, joka haluaa hänestä seuraavan Bondin.

Elba on kerännyt jo roolillaan Oscar-huhua, joten voi olla, että nyt olen virallisesti korkannut tämän Oscar-kauden ensimmäisen leffan. Tavoitteena on tietysti taas katsoa mahdollisimman monta, mutta tällä hetkellä on vielä vähän hämärää, että mitkä leffat sinne ehdokkuuksiin asti kiipeää, joten taidan säästää Oscar-leffaputkeani Tammikuun tienoille.

En pidä kauhusta. Ja minusta lapset sodassa-kuvaelma on vain seuraava askel kauhusta. Siksi melkein hylkäsin tämän leffan, etenkin alkupuolisko elokuvaa on raakaa katsottavaa. Mielestäni elokuva on hyvin kuvannut sodan vaikutukset lapseen. Myös ehkä ensimmäistä kertaa ymmärrämme, mitä lapsisotilaat, joita pakolaisleirellä sitten vuosia myöhemmin yritetään auttaa, ovat todellisuudessa kokeneet. Hyvin käy myös ilmi sodan monimutkainen rakenne ja miksi niiden lopettaminen ei ole ihan niin helppoa... Mutta muuten elokuva on aika geneeristä sodan kauhujen kuvausta. Yllätys, yllätys elokuvan viesti on taas se, että sodassa ei oikeasti ole oikein selkeää kuka on vihollinen, sillä ainahan jollekulle vihollinen on esimerkiksi oma äiti. Eli elokuva ei oikein tuo mitää uutta sotaelokuvagenreen. En oikein osaa muuta sanoa.


Niin, enhän minä siis sotaelokuvistakaan pidä. En yleensä hakeudu tälläisen elokuvan pariin. Sodassa ei ole mitään elokuvallista. En ymmärrä, miksi siitä täytyy elokuvia tehdä. Sodasta puhuminenkin pitäisi olla kiellettyä. Sota on myöskin hyvin monimutkainen asia. Ei ole niin yksinkertaista vaan saada rauha. Onhan se idealistinen ajatus, että jos kukaan ei käyttäisi maailmassa aseita, niin sotia ei olisi, mutta en ole varma onko asia loppujen lopuksi niin yksinkertaista. Idris Elba on roolissaan kyllä hyvä ja uskottava.



...=)


2 kommenttia:

  1. Iso käsi Netflixille ekasta leffastaan. Tästä on hyvä jatkaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuvat sarjoillaan ja elokuvillaan. Pitäisikö pelästyä uhkaavasta Netflix-monopolista tällä teollisuudenalalla?

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...