15 syyskuuta 2015

Ricki and the Flash (Ricki and the Flash)

En tiedä, olenko puhunut tästä aikaisemmin. Mutta hyvän elokuvan katsottuani, erityisesti elokuvateatterissa, on mahdollista päästä eräänlaiseen hurmostilaan. Elokuvan jälkeinen tunnetila, jossa et ole vielä poistunut elokuvan maailmasta omaan todellisuuteesi. Elokuva vieläkin pyörii sinun mielessäsi. Tietyt vuorosanat, musiikki, merkitykselliset katseet - näiden hahmojen tarinat. Silloin omakin elämä maistuu rikkaammalta, tuntuu merkityksellisemmältä ja elämä on elämisen arvoista. Elän tätä tunnetta varten ja siksi palvon elokuvia, jotka mahdollistavat sen. Ricki and the Flash on yksi näistä elokuvista.

Meryl Streep on Ricki Randazzo, entisessä elämässään Linda Brummel, joka elää omaa vaatimatonta unelmaansa Los Angelesissa, jossa on jahdannut rokkarin uraa monta kymmentä vuotta - päätyen kuitenkin päivätöihin supermarketin kassalle. Kun hänen tyttärensä Julie (Mamie Gummer) yrittää itsemurhaa, on Rickin matkattava takaisin jättämänsä perheen luokse ja kohdattava menneisyytensä valinnat uudelleen.

Tämän olen ehdottomasti sanonut ennenkin, mutta tämä on niin minun tyylilajini! Rakastan ylikaiken sellaista draamaa, jossa omat päätöksensä tehnyt päähenkilö, joutuu kohtaamaan menneisyyden valinnat ja taakseen jättämät ihmiset, usein jonkun perhekohtaamisen muodossa. Eikä tämäkään leffa petä. Vielä kun tähän yhdistää kerroksellisen upeita rock-klassikoita Streepin ja enpä tiedä, vaikka Rick Springfieldin (!) luotsaamana, on kasassa melko kokonaisvaltainen elokuva, joka viihdyttää kauttaaltaan.

Eniten minut hurmasi dialogi, ennenkin nerokkuutensa todistaneen Diablo Codyn kynästä. Se on koruttoman kaunista. Joskus jopa harmittaa kun elokuvassa hahmot puhuvat niin laskelmoidun tarkasti ja analysoivasti, että sen oikein kuulee, että näytelmäkirjailija on nuo sanat näiden hahmojen suuhun asettanut. Tässä ei sitä vaaraa ole. Dialogi on lyhyttä ja pätkivää. Hahmot eivät saa joka kohtauksessa sanotuksi, mitä varmasti haluaisivat ja välillä sanovat asioita, joita eivät varmasti tarkoita. Tämä tekee vuoropuhelusta aidon. Ei kukaan oikeasti puhu suurilla monologeilla ja ei jokainen vuorosana ole mahdollista kehystää tauluksi. Oikeassa elämässä, etenkin tunteellisena ja väsyneenä sekä elämän koettelemana hetkessä, jonka ei ole nähnyt tulevan, ei vain keksi muuta sanottavaa, kun entinen aviomies tivaa sinulta, että miksi jätit perheesi, kuin; "eikö minulla voi olla kahta unelmaa?". Eikä muuta oikeastaan tarvitse sanoa.

Meryl Streep on mahdottoman syvällinen näyttelijä. Ja siten erittäin varma. Ikinä ei tarvitse pelätä, ettäkö hän jättäisi jälkeensä yksiulotteisen roolisuorituksen. Hänen roolinsa ovat aina monipuolisia, rikkaita, mielenkiintoisia sekä syvällisiä. Ja Mamie Gummer on siis Streepin tytär oikeassakin elämässä (eikös se nyt ole ilmiselvää?) ja näen kyllä äidin lahjojen vaikutteet tyttäressäkin, joskin näen myös syyn, miksi tytär ei äidinsä varjosta juuri koskaan varmaan tule nousemaan. Saa Gummer kuitenkin kohtauksensa ja siinä todistettua melko hyvin, mistä on näyttelijänä tehty. Sivuosasta voi bongata myös Anne Hathawayn aviomiehen Adam Shulmanin (jos Hollywood-gossip kiinnostaa vielä laajemmalti).

Jonathan Demme on mielenkiintoinen ohjaaja. Melkein vaikea uskoa, että sama mies ohjasi Uhrilampaat, Rachel Getting Married ja Ricki and the Flash. Pidin tosin kaikista, joten en valita. Jotain kertoo myös elokuvan tasosta, että minun tekee mieli katsoa se heti uudelleen. Minäkin tiedän asian jos toisenkin tavalliselle lähiöelämälle selkänsä kääntämisestä. Enkä osoita sormea suuntaan enkä toiseen. Ymmärrän loistavasti ihmisiä, jotka eivät muuta suunnittelekaan kuin kaunista taloansa valkoisen piha-aitansa takana ja mihin aikaan viedä lapset jalkapallotreeneihin maanantaina. Olen elänyt sellaista elämää ja siinä on viehtäyksensä. Olen myös elänyt elämää, jossa olen lähtenyt pois sellaisesta pysähtyneestä yhteiskunnasta, joka on pienen paikkakunnan pienet piirit. Olen elänyt suuressa kaupungissa ja tavallaan se on vielä yksinäisempää. Siksi onkin mielenkiintoista nähdä tälläisiä elokuvia ja verrata toisten ihmisten päätöksiä, mikä elämäntapa kullekin sopii ja minkälaisia uhrauksia he joutuvat sen eteen tekemään - kuten se on varmaan tuttua jokaiselle. Ei tästä elämästä ehjin nahoin ulos selvitä.








...=)



3 kommenttia:

  1. Traileria katsellessani jäin miettimään, että mistä hitosta ovat Rick Springfieldin esiin kaivaneet? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ovat - spoiler alert: äijä osaa myös näytellä!

      Poista
    2. Viimeksi nähnyt heppulin töllöelokuvassa Nick Knight (1989), jossa esitti vampyyrikyttää, joten ihan tarkkaa kuvaa meikällä ei ole kaverin näyttelijän taidoista. Mutta hyvä, jos on silläkin saralla itseään päässynnä kehittämään.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...