15 syyskuuta 2015

My Blueberry Nights (My Blueberry Nights)

Pistin tämän leffan päälle, koska siinä oli Jude Law ja Rachel Weisz. Ilmeisesti Wong Kar-wai on aasialaista elokuvateollisuutta vähän intohimoisemmin seuraaville jonkinlainen jumala, jonka omalaatuinen, esteettinen ja erilaisilla tunnelmilla leikkivä tyyli on syvällisempää, kuin voi edes sanoin kuvailla.

Täytyy kyllä myöntää, että olihan se elokuvan kuvaus ihan virkistävää vaihtelua tavalliseen Hollywoodilaiseen visuaalisuuteen ja siten ehkä nostaa elokuvaakin vähän seuraavalle tasolle, vaikka elokuvaan saattaa olla vaikea ajoittain keskittyä.

Ei siinä, ihan sympaattinen elokuva on kyseessä. Pidin elokuvan melankolisesta haikeudesta ja samanaikaisesta kypsyydestä, joka löytyi kuvauksesta; miten näimme tapahtumat useasti ikkunan takaa tai kuinka saatoimme saapua tilaan, jossa kohtaus on jo käynnissä. Koen myös, että elokuvan rakenne - tauotus, kuinka se hengittää, oli toteutettu mielenkiintoisesti. Elokuva ei etene klassisen juoniarkin mukaan, vaan yhdessä hetkessä olemme seuraamassa toisten ihmisten maailmaa ja seuraavassa toisten. Hieno kokonaisuus, joka on valitettavasti jätetty sellaiseksi. Nimittäin kun elokuva pyrkii olemaan niin hauras ja syvällinen ja kaikkea maan ja taivaan väliltä, unohdetaan ajatella katsojaa ja kuinka mielenkiintoista hänen on elokuvaa seurata.

Tosin, ehkä se ei ole tarkoituskaan. Koen, että elokuva piti otteessaan ihan vain heittämällä katsojalle erilaisia tunnelmia, aina öisestä New Yorkilaisesta kahvilasta, pölyiseen Teksasilaiseen baariin. Kaiken kaikkiaan virkistävä tuulahdus erilaista elokuvantekemistä.











...=)

3 kommenttia:

  1. Wong Kar-wai on yksi suosikkiohjaajiani, vaikka "My Blueberry Nights" ei mielestäni aivan parhaimmistoon kuulukaan. Suosikkejani ovat haikeat "In the Mood for Love", sen jatko-osa "2046" sekä omalaatuiset martial arts- draamat "Ashes of Time" (nimenomaan alkuperäinen versio vaikka Redux:kin on hyvä) ja "Grandmaster"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitäisiköhän minunkin tutustua näihin elokuviin. Tätäkin oli ajoittain vaikea katsoa, kun tahti oli niin hidasta, mutta ne tunnelmat ja se visuaalisuus kyllä lumosi. XD

      Poista
    2. Kannattaa ehdottomasti, In the Moodista on hyvä aloittaa

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...