15 syyskuuta 2015

Kaiken teoria (The Theory of Everything)

On melko kummallista, että kaksi brittiläistä elämäkertaa, kuuluisista tiedemiehistä ilmestyy samana vuonna ja molemmat keräävät ison liudan Oscar-ehdokkuuksia. Pääosanesittäjät Eddie Redmayne ja Benedict Cumberbatch (The Imitation Game) olivat vielä rinta rinnan ehdolla parhaan miespääosan Oscarin saajiksi. Redmayne päätyi voittamaan himoitun patsaan. Vielä kummallisempaa on se, että Kaiken teoria onnistui saamaan niin paljon huomiota huomattavasti paremman elokuvan The Imitation Gamen varjosta.

Eddie Redmayne näyttelee kuuluisaa astrofyysikkoa, Stephen Hawkingia, joka sairastuu hänen kehoaan lamauttavaan ALS-sairauteen. Hänen vaimoaan näyttelee Felicity Jones.

Kaiken teoria on melko perinteinen rakkaustarina. Sen lisäksi se on melko perinteinen elämäkerta. Sen lisäksi se on melko perinteinen Oscareita kalastava syötti, johon Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäsenet tuntuvat kerta toisensa jälkeen lankeavan. Kaiken teorialla on kaikki Oscariin edellytettävät piirteet. Kyseessä on brittiläinen historiallinen elokuva, elokuvan kuvaama ajanjakso alkaa 1960-luvulta. Kyseessä on elämäkerta kuuluisasta miehestä. Kyseessä on elokuva sairaudesta. Oscarit rakastavat näitä piirteitä.

Ei sen puolen, on Kaiken teorialla omiakin ansioita. Olin varsin yllättynyt elokuvan henkeäsalpaavasta rakenteesta, joka käytti lumoavasti hyväkseen Johann Johanssonin musiikkia ja Hawkingin itsensä leipätyön aihetta; aikaa. Elokuvan rakenne ikään kuin leikittelee tällä ajan teemalla ja se luo oman ulottuvuutensa ja tempaa katsojan mukaan, myös upealla kuvauksella. Ja onhan Hawkingin tarina tarpeeksi elokuvallista, että sitä kannattaakin hyödyntää.

Kuitenkaan, emme onnistu lähtemään näistä elokuvan lähtökohdista juuri kauemmas. elokuvan käsikirjoitus on suhteellisen tyypillinen ja tämäkin on vain yksi näkemys lisää elämäkerta-genreen. Lisäksi se sortuu siihen iänikuiseen ongelmaan (, josta aina valitan elämäkertojen yhteydessä), että yritetään tiivistää henkilön koko elämänkaari yhteen kaksituntiseen. Se on vain liikaa asioita puristettavaksi pienen pieneksi elokuvaksi. Se saa aikaan tunteen, että ei ehditä keskittymään juuri mihinkään osa-alueeseen kyseisen henkilön elämästä. Myös tämän elokuvan kanssa tulee ahdistava olo, kun elokuva on koko ajan liikkumassa eteenpäin ja katsoja tajuaa, että eihän hän ole tässä kuin vasta kaksikymppinen eli vielä on montakymmentä vuotta käsiteltävänä....

Redmayne ja Jones nyt ovat joten kuten valppaina rooleissaan, mutta ei heille kauheasti tehtävää anneta. Kuten todettu, elokuva ei onnistu nousemaan lähtökohdistaan ja tuloksena on valitettavan tyypillinen, ennalta-arvattavan tylsä elokuva - yksi muiden joukossa.





...=)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...