01 elokuuta 2015

I ♥ Huckabees (I ♥ Huckabees)

"We're not in infinity; we're in the suburbs"

David O. Russell on ohjannut muutaman loistavan elokuvan. Parhaimpina ovat Unelmien pelikirja, American Hustle ja The Fighter. I Heart Huckabees vain vahvistaa käsitystäni, että tämä mies on omalla työllään edistänyt elokuvantekoa monella sadalla vuodella. Ne syvyydet joihin hän ohjaa elokuviaan ovat jotain, mitä ei edes muiden tämänpäivän elokuvantekijöiden  ansioluetteloista löydy. Hänen hahmonsa ovat moniulotteisia, hän käsittelee teemoja kokonaisvaltaisesti ja luo elokuvan, joka kertoo jotain jostain.

I Heart Huckabeesilla on unelmien näyttelijäkaarti. Dustin Hoffman, Lily Tomlin, Mark Wahlberg, Richard Jenkins ja Jude Law (lisäksi Naomi Watts, Jason Schwartzman ja Isabelle Huppert - heistä en liiemmin henkilökohtaisesti välitä). Elokuva kertoo Schwartzmanin esittämästä Albertista, joka kamppailee eksistentiaalisten ongelmien kanssa ja palkkaa avukseen niin sanotut eksistentiaaliset etsivät, Lily Tomlinin ja Dustin Hoffmanin Vivianin ja Bernardin. Albert kuitenkin kyseenalaistaa heidän metodinsa ja kokeilee myös toisen leirikunnan/filosofian elämänkouluttajaa, Isabelle Huppertin Caterinea. Mukana seikkailee myös omien ongelmiensa kanssa kamppailevat Mark Wahlbergin, Naomi Wattsin ja Jude Lawin hahmot.

Elokuva on erittäin omalaatuinen, irrationaalinen, ehkä vähän sekavakin. Elokuvalla ei ole oikein selkeää juonta ja monelle, etenkin sellaiselle henkilölle, joka ei edes tiedä, mitä filosofia on, voi olla vähän vaikea ymmärrettävä. Mutta jos jaksaa ajatella asioita vähän pidemmälle, saattaa löytää tästä elokuvasta pienen totuuden jyväsen.

Russell, taas kerran, on luonut elokuvan, joka leikittelee hahmojensa ongelmilla. Mutta hän ei vain leikittele niillä, vaan käsittelee niillä. Lopulta hän on niin älykäs, että pystyy rakentamaan elokuvan sellaisten monimutkaisten asioiden varaan kuten todellisuuden olemassaolo, elämän mielekkyys tai tyhjyyden hyväksyminen. Kuten arvata saattaa, elokuva pyörii myös komediana, koska eihän näin absurdeista teemoista pysty oikein vakavaa draamaa yksinään tekemään.

Kaiken kaikkiaan, elokuva on vaikuttava, hyvin kulkeva, hyvin rakennettu luomus, joka on taas kerran tekijänsä näköinen. Upea näyttelijäkaarti saa haluamaan sellaista joka elokuvaan ja kokemuksena tämä oli ehdottomasti mieluinen, vaikkakin kalpenee vertailussa Russellin muiden elokuvien kanssa. P.S. elokuvalla on kyllä varmaan kaikkien aikojen surkein nimi.





2 kommenttia:

  1. Mulle tämä leffa ei jotenkin yhtään auennut :/ Tuntui vaan sekavalta häsellykseltä ja hahmojen juttu ihan päättömiltä. Ehkä tähän saamaani vaikutelmaan kuitenkin vaikutti se että koitin katsoa tätä illalla väsyneenä xD Ehkä pitäisikin antaa tälle uusi mahdollisuus ihan ajatuksen kanssa paremmalla ajalla, sitten saattaisivat leffan filosofiset ajatuksetkin aueta paremmin ja kuten sanoitkin, koittaa ajatella asioita tästä vähän pidemmälle :D Oon muuten samaa mieltä ton leffan nimen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, elokuva ei kyllä oikein pysähtynyt missään vaiheessa selittämään sen tarkemmin niitä filosofisia teorioita, joihin se takertui. Tärkein kohtaus kuitenkin elokuvan ymmärtämiseen oli se lakanaviittaus. Eli puhutaan juurikin todellisuudesta ja olemassaolosta. Olemmeko yksilöitä, vain yhtä? Olemmeko unessa, vai todellisuudessa? Olemmeko jättiläisen hilsepaakussa, vai omassa universumissamme? Onko meidän havaitsemamme todellisuus oikeasti yhtä rajoittunut kuin mitä esimerkiksi muurahaisen todellisuus on verrattuna ihmiseen? Eli siis todella haastavia kysymyksiä ja siksi ihailenkin sitä, että Russell on pystynyt niistä luomaan elokuvan ja ei vain esittämään niitä kysymyksiä vaan vaan jopa antamaan vastauksia ihmisen eksistentiaaliseen ahdinkoon.

      En tiedä selvensikö tämä yhtään - toivottavasti antoi edes jotain suuntaviittaa... xD

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...