01 elokuuta 2015

Big Game (Big Game)

Suomalaiset tunnetusti rakastavat sitä, kun meidät mainitaan maailmalla. Renny Harlin on noussut oikein suomalaisten ylpeydenaiheeksi, vaikka hänellä ei ole ollut menestynyttä elokuvaa sitten 90-luvun ja silloinkin hänellä alkoi niitä floppeja olla. Joten luonnollisesti kun suomalainen ohjaaja Jalmari Helander sai ohjattavakseen ja Onni Tommila sai vastanäyttelijäkseen oikein Samuel L. Jacksonin, toitotettiin sitä sitten joka tuutissa.

Täytyy kyllä myöntää, että on aika hemmetin siistiä, että Onni Tommila on saanut nimensä samaan elokuvajulisteeseen Jacksonin kanssa ja siis toisen pääroolin. Jos minä olisi Tommilan ikäinen nuori mies, olisin kateudesta vihreä.

Eipä tätä elokuvaa siis juuri voi ohittaa, kun tulee tilaisuus se nähdä. Se kertoo nuoresta suomalaisesta pojasta, Oskarista (Tommila), joka on suorittamassa jonkinlaista miehuusriittiä, menemällä yhdeksi yöksi metsään ja metsästämään riistaa. Samaan aikaan Yhdysvaltain presidentti Samuel L. Jacksonin kone räjähtää Suomen yllä ja vain Oskari voi hänet pelastaa.

Elokuvan pituus on juuri täydellinen (noin puolitoistatuntia). Nykyinen trendi toimintaelokuvissa (lue: Fast & Furious -elokuvissa) on tehdä kaikesta niin yliampuvaa ja niin vaarallista ja niin räjähtävää, että jossain vaiheessa siihen jatkuvaan kliimaksiuteen oikein turtuu. Big Game on tätä vastoin täydellisesti rakennettu. Siinä on alku ja keskikohta ja niin edespäin ja asiat kohdentuvat kohti kliimaksia, joka on tietenkin räjähtävä ja hulppea, mutta siinä vaiheessa sitä on ehditty odottamaan, jolloin se ei käy rasittamaan katsojaa liikaa.

Tämän kuitenkin sanottuani, on todettava, että uskottavuus on tästäkin toimintapläjäyksestä aika kaukana. Toisaalta tuntuu myös siltä, että näitä kliseitä on tarkoituksella haeuttukin. Kohtaukset ovat NIIIN epäuskottavia, että ne toimivat huumorina. Tätä edesauttaa taustalla jyskyttävä fanfaarimusiikki joka. ikisessä. kohtauksessa. Eli toisinsanoen sellaista seikkailu-, toiminta-, huumoripläjäystä kaikkinen erikoistehosteineen ja läpänheittoineen. Tätä vielä eritoten koristaa kohtauksien tietty imelyys ja kornius, joka taas tuntuu oikein haetulta. Elokuva pakostakin pistää pienen virneen itse kunkin suupieliin, kun Tommilan esittämä Oskari tokaisee mitä kammottavimmalla suomalaisella aksentilla Yhdysvaltain presidenttille todistamaan henkilöllisyytensä: "pruuvit!"

Ja onhan se tietty suomalaisena ihan erilaista katsoa tätä elokuvaa kuin sitä olisi mistä tahansa muusta maasta. Tietyt sisäpiirinvitsit toistuvat elokuvassa, jotka eivät takuuvarmana aukea esimerkiksi amerikkalaisille. En usko, että elokuva nousee miksikään hitiksi rapakon toisella puolella, vaan tulee ehkä enemmän säilymään suomalaisessa kulttuurissa, hauskana, ehkä valitettavasti kertaluonteisena kokeiluna, että mitä sitä suomalaisvoimin saataisiin aikaan tyyliin a la America. ... vaikka niitä vuoria saa täältä Suomesta kyllä sitten ihan etsiä, jos niitä halajaa (elokuva kuvattiin Saksassa...)





2 kommenttia:

  1. Katsoin tän just tällä viikolla. Ja ihmettelinkin niitä vuoria! Mutta kiitos kun selitit. ;) Tykkäsin kyllä leffasta kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä suomalaiseksi leffaksi jopa katsottava. Rahalla saa ja hevosella...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...