16 elokuuta 2015

Beginners (Beginners)

Ja niin, pääsemme jälleen lempiaiheeseeni; järjestettyyn onneen. Kuten Albert Camus sanoi: "You'll never be happy, if you continue to search for what happiness consists off".

Ihmiskohtaloita on tietysti monenlaisia. Silti useimmat elämät tuntuvat noudattavan melko samanlaista kuviota, kaavaa voisi sanoa. Yleensä mennään naimisiin ja hankitaan se kaksi lasta ja omakotitalo lähiöstä ja kahdeksasta neljään työ. En sano, ettäkö tässä järjestelmässä olisi jotain vikaa. Varmasti monet elävät tälläisen elämän onnellisena jokaisesta päivästä, mutta sitten tiedämme myös, että yli puolet avioliitoista päättyvät eroon. Koetaan neljänkympin kriisejä, kun tajutaan, että tässäkö se elämä nyt muka oli? Beginners ottaa omalla otteellaan kantaa taidelajiin nimeltä elämä.

Ewan McGregor esittää miestä nimeltä Oliver Fields. Hänen isänsä Hal Fields (Christopher Plummer) tulee ulos kaapista 75-vuoden iässä, Oliverin äidin ja hänen vaimonsa Georgian (Mary Page Keller) kuoltua syöpään. Neljän vuoden päästä tästä myös Hal kuolee syöpään. Surutyön keskellä Oliver tapaa näyttelijän nimeltä Anna (Melanie Laurent), johon rakastuu.

Mike Mills on sekä ohjannut että käsikirjoittanut elokuvan. Mikä tekee siitä mielenkiintoisen on, miten se tutkii näiden hahmojen tapoja löytää elämässään onnellisuutta ja kuinka kukaan heistä ei tunnu tekevän sitä saavuttaaksen onnen tai ylipäätänsä mitään, vaan vain lopettaakseen sen vastineen eli sen tunteen tai elämän, jota he elävät ilman päämäärää tai onnellisuutta. Sekä isä-Hal (Plummer), että poika-Oliver (McGregor) etsivät elämälleen suuntaa turvautumatta konventioihin, joita monet elämästään löytävät. Oliver on kävellyt pois neljästä vakavasta suhteesta elämässään, koska oletettavasti ei ole kokenut tarvetta olla parisuhteessa vain sen takia, että olisi parisuhteessa. Hal puolestaan haluaa elää täysin vastakkaista elämää, mitä on elänyt 75-vuotiaaksi asti. Ja se on pelottavaa... olla onnellinen. Se on pelottavaa olla onnellinen, koska siihen ei ole mitään sääntöjä, siihen ei ole mitään kaavaa. Elämällä ei ole mitään ennalta-määrättyä tarkoitusta. Sinun täytyy tehdä elämällesi tarkoitus, sinun täytyy tehdä itsesi onnelliseksi, koska kukaan ei voi sanoa sinun puolestasi miten olla onnellinen tai miten elää.

"...koskettaa todella eksistentialistisia arvoja"

Elokuva siis koskettaa todella eksistentialistisia arvoja. Elokuvan loppu on hieno silaus näiden kysymysten ja pohdintojen sekä tulkintojen päällä, kun Oliver ja Anna käyvät seuraavanlaisen dialogin:
Oliver: "What happens now?"
Anna: "I don't know"
Oliver: "How does that work?"

Näiden teemojen lisäksi, elokuva sukeltee sellaisissa syvissä vesissä, koskettaen sellaisia kysymyksiä kuten yksinäisyys, tyhjyyden tunne, olemassaolon todellisuus ja siitä seuraava velvollisuus. Myös parisuhde on kerrankin loistavasti kuvattu valkokankaalla. Kuinka molemmilla yksilöillä on pariskuntana vastuu sekä itsestä että toisesta ja kuinka vaikeaa se lopulta on. Eli lyhyesti sanottuna; mikä tahansa elokuva, mikä onnistuu käsittelemään näin vakavia teemoja ja aiheita, herättämään näin älykkäitä kysymyksiä, olematta tylsä - on taideteos.

Eniten ihailen edelleenkin Millsin käsikirjoitusta. Se on kuin taskukirja täynnä helmiä. Jokainen vuorosana on niin syvällinen ja pistää miettimään. Jokaisella keskustelulla elokuvassa on jokin tarkoitus - jokainen keskustelu käydään aiheesta ja jokainen kohtaus kertoo jostain syvällisemmästä. Tämä on kuin turhuuden vastike - tärkeä elokuva, jonka jokaisen tulisi nähdä.

Sen lisäksi elokuvan ääniraita, kuvaus, lavastus - kaikki aina puvustustuksesta lähtien on äärimmäisen tunnelmallista. Ewan McGregorista ei aina jää kauheasti käteen, mutta tällä kertaa hän on roolissaan upea. Hänet on loistavati roolitettu Christopher Plummerin pojaksi, sillä heissä tosiaan on samaa näköä. Plummer voitti roolistaan Oscar-palkinnon - mikä on sinänsä ihan virkistävää, kerrankin täysin kuvitteellisesta hahmosta, sillä yleensä nuo pystit menevät elämäkerroille. Silti mielestäni parhaimmat onnistujat elokuvassa ovat Oliverin äitiä esittävä Mary Page Keller, joka löytää vuorosanoistaan syvyyksiä ja kerroksia, joita kukaan muu ei olisi löytänyt ja jumalaisen kaunis Melanie Laurent, joka on aina yhtä sädehtivän mielenkiintoinen, roolissa kuin roolissa. Jokin kieroutunut puoli minusta olisi myös halunnut nähdä Plummerin roolissa tyyliin jonkun Clint Eastwoodin tai Roger Mooren...








...=)



2 kommenttia:

  1. Mäkin tykkäsin tästä leffasta ja just hiljattain katsoin sen uudestaan. En toki ihan noin paljon kuin sinä, mutta neljän tähden verran. Hieno elokuva.

    Melkein väitin vastaan, että Plummer voitti Oscarinsa jostakin muusta leffasta, ei se tämä ollut... Mutta kävin tarkistamassa ja tää se just oli! Hahaa, näin hyvin muistini toimii... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha xD ja hieno elokuva tosiaan - en tiedä miksi minulla kesti näin kauan päästä tähän käsiksi...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...