22 elokuuta 2015

5 Flights Up (5 Flights Up)

Tunnelmallinen musiikki alkaa soimaan jo ennen kuin alkuteksteinä tunnetut, tuotantoyhtiöiden logot ovat ehtineet pois ruudusta. Siirrymme mustasta valkokankaasta Brooklyniin, New Yorkiin, aina toimivan Morgan Freemanin kertojaäänen saattelemana ja hetken päästä hän kääntyykin jo kulman takaa kävelyttäen pientä koiraa. Hän kävelee samaa korttelia, jota on kävellyt aina ja päästyään kotirakennukselleen, nousee viisi kerrosta ylöspäin pitkäaikaiseen kotiinsa Brooklynin sydämessä. Ovella häntä vastassa on hänen rakastava vaimonsa, Diane Keatonin näyttelemänä. Ja kyllä, koko loppu elokuvaa on aivan yhtä tunnelmallista kuin tämä ensimmäinen otos.

Minulla oli hymy korvissa läpi koko elokuvan. Harvoin sitä tekee mieli rueta kehumaan elokuvaa ihanaksi jo ennen kuin se on päättynyt. Vihdoin Morgan Freeman tekee roolin ja elokuvan, jollaisia hänen uransa tulisi olla täynnä. Kunnon miespääosa toimivan, lämpimän, romanttisen elokuvan pääosassa. Perun myös kaikki puheeni, mitä olen Diane Keatonin myöhemmästä urasta ehkä joskus valittanut. Sillä tässä hän on, kypsemmällä iällään, täydellisessä kunnossa, sädehtien sitä eloisuutta, persoonallisuutta ja valoa, jolla lumosi elokuvayleisöt monta kymmentä vuotta pienessä elokuvassa nimeltä Annie Hall (1977).




En ole takaumien suurin ystävä. Usein ne keskeyttävät muuten hyvin toimivan juonenkulun ja ne tuntuvat vain turhalta täytteeltä ja selittelyltä. Onneksi tässä elokuvassa ne ovat saatu hyvin toimimaan, luontaiseksi osaksi elokuvaa - kuin omaksi kerroksekseen, tässä hyvän rakenteen omaavassa kevyessä draamassa. Loistavasti on roolitettu Freemanin ja Keatonin nuoremmat versiot, kerrankin, Korey Jacksonin ja Claire van der Boomin voimin.

Vaikka kyseessä ei ole mikään syvällisin draama - elokuvan käsittelemät teemat (melko pintapuolisin) ovat rotu, rasismi ja rakkaus sekä vanhuus ja itsenäisyys - valloittaa elokuva sävyllään, tunnelmallaan, maailmallaan, kuvauksellaan, henkilöhahmoillaan, pienellä ironisella huumorillaan ja kyllä elokuva teemansakin kantaa osana kokonaisuutta, hyvin, vaikka ei sen syvemmin niihin tartukkaan. Ei kaikkien elokuvien tarvitse. Tässä hyvä esimerkki. Ja silti elokuva on hurmaavan yksityiskohtainen suhteessaan elämään, arkeen ja rakkauteen.

Heidän asuntonsa on niin hieno. New York on aina roolissaan unelmien kaupunkina vähintäänkin toimiva. Diane Keaton ja Morgan Freeman pelaavat yhteen kuin vanhojen konkarien kuuluukin. Juoni ei saavu missään vaiheessa pysähtyneeseen pisteeseen, vaan pienet, sympaattiset juonenkäänteet pitävät elokuvaa elävänä, hengittävänä teoksena, joka minun silmissäni kiiltää yhtenä parhaista, tunnelmallisista draamoista, joita olen nähnyt. Haluaisin henkilökohtaisesti kiittää elokuvan ohjaajaa Richard Loncrainea. Hän ei ole kokenut tarvetta päteä tai vetää yli. Hän yksinkertaisesti kertoo tarinan, esittelee heidän maailmansa ja tekee hahmoistaan sympaattisia, samaistuttavia ja tadaa - tässä on kaikki ainekset, joita elokuvaan tarvitaan. Suosittelen enemmän kuin voi uskoa.



...=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...