03 heinäkuuta 2015

Larry Crowne - Uusi mahdollisus (Larry Crowne)

Jos minä olisin jonkun elokuvastudion päällikkö ja minun pitäisi päättää elokuvista, jotka saavat rahoituksen, niin minä olisin laskenut rahani tämän elokuvan päälle. Oikeasti kun sitä ajattelee, tällä elokuvalla pitäisi olla kaikki mahdollisuudet. Pääosassa on Julia Roberts, jolla ei juuri flopannutta elokuvaa sitten 90-luvun ole. Jos elokuvaa tähdittää Julia Roberts, se on jo menestynyt. Sitten toisessa pääosassa ja elokuvan nimirolissa on Tom Hanks, maailman menestynein ja eniten rahaa elokuvayhtiöille tuottanut mies, jonka elokuvia on katsottu yli neljän miljardin dollarin edestä. Lisäksi hänellä on menestyshistoria elokuvien nimirooleista, onhan hän voittanut Oscarinkin sellaisesta (Forrest Gump). Lisäksi kyseessä pitäisi olla tunnelmallinen romanttinen komedia -tyylilaji, jossa molemmat Roberts, että Hanks ovat aikaisemminkin valloittaneet. Lisäksi Roberts näyttelee opettajaa ja mielestäni hän oli ehkä uransa parhaimmillaan opettajana vuoden 2003 elokuvassa Mona Lisa Smile. Siksi onkin niin ihmeellistä, kuinka huono tämä Hanksin vielä ohjaamakin draamaelokuva on.

Mutta ei hätää, sillä ilmeisesti joku elokuvan teatterissa nähnyt oli sieltä poistuttuaan ottanut yhteyttä Hanksiin ja pyytänyt rahojaan takaisin. En ihmettele, mutta ihmettelen sitä, että Hanks oli maksanut tälle miehelle elokuvalipun verran rahoja takaisin! Jos siis kadut elokuvan katsomista, eikun mailia Tompan suuntaan.





...=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...