24 heinäkuuta 2015

Grace of Monaco (Grace of Monaco)

Arash Amelin käsikirjoitus valittiin Hollywoodissa vuonna 2012 pidetyimmäksi käsikirjoitukseksi, joka ei ole vielä saanut tuotantoa taakseen elokuvakuvausten aloittamiseksi. Tämän jälkeen Olivier Dahan tarttui ohjaajan puikkoihin ja käytti elokuvan tekoon huimasti enemmän aikaa, mitä hänen alunperin piti. Elokuvan julkaisupäivää lykättiin jopa neljällä kuukaudella. Kun Dahan viimein saavutti lopputuloksen johon oli tyytyväinen, elokuvan levittäjä, tuotantoyhtiö The Weinstein Companyn johtaja Harvey Weinstein päätti leikkauttaa elokuvasta oman versionsa, jonka katsoi paremmaksi kun Dahanin versio ja tämä johti näiden kahden väliseen sotaan. Lopulta elokuvan kohtaloksi oli päätyä amerikkalaisen tv-kanavan Lifetimen levitykseen ja ilmeisesti elokuva ei saanut elokuvateatterilevitystä ainakaan Amerikassa ollenkaan. Myös Monacon kuningasperhe on tehnyt selväksi, että he eivät tue elokuvaa milläään lailla.

Eli aikamoinen projekti on ollut kyseessä. Kuitenkin muistaakseni Suomen leffateattereissa tämä pätkä on pyörinyt ja itse tosiaan nappasin tämän mukaani Filmtownin hyllyltä, niinkin vanhanaikaisessa muodossa kuin dvd:nä. Ota näistä behind-the-scenes-kuvioista sitten selvää. Mielestäni se vain on outoa, että tämä kuitenkin elokuvateatterilevitykseen tarkoitettu elokuva on saanut Emmy-ehdokkuuden parhaaksi tv-elokuvaksi.... Etenkin ottaen huomioon, että elokuva ei ole saanut liiemmin hyviä arvosteluja.

Itse kyllä puollan Emmy-akatemiaa. Minä pidin tästä elokuvasta. En ymmärrä, miksi elokuvakriitikot eivät ole pitäneet tästä. Tosiaan elokuva kertoo Monacon prinsessasta/ruhtinattaresta Grace Kellysta. Hän oli Hollywood-tähti, joka voitti Oscarin parhaasta naispääosasta elokuvasta The Country Girl ja tuli tunnetuksi erityisesti Alfred Hitchcockin muusana. Hän meni naimisiiin Monacon ruhtinaan Rainierin kanssa ja he saivat yhdessä lapsia ja tekivät Monacosta menestyksen. Tähän kuitenkin liittyi suuria haasteista parin julkisessa, että yksityisessä elämässä. Ruhtinattaren urasta tulikin Gracen elämän suurin rooli.

Olen itse lukenut parikin elämäkertaa Grace Kellysta. Olen nähnyt hänet useissa elokuvissaan. Hänessä on jotain kiehtovaa. Hänen elämänsä ja kohtaamansa tilanteet saavat kenen tahansa pään pyörälle ja se nöyryys ja päättäväisyys, joilla hän kohtasi elämänsä haasteet on tosiaan ihailtavaa. Tämä Olivier Dahanin elokuva tekee enemmän kuin kunniaa tälle rohkealle naiselle.

Elokuva on upean kerrostunut. Osaltaan se on koristeellinen, kaunis, postikorttimainen - eittämättä osoittaa kunniaa juurkin Alfred Hitchcockin ja Grace Kellyn yhteisille elokuville - mieleen tulee ainakin Varkaitten paratiisi. Kuvaustyyli ja kameratekniikka ovat vähintäänkin kunniaa tekeviä. Elokuvan korea ulkomuoto toimii myös vertauskuvana itse päähenkilölle. Grace Kelly tunnettiin erittäin kauniina tähtenä ja etenkin saavuttuaan Monacon hoviin ja hoitamaan velvollisuuksiaan prinsessana, hän etenkin joutui jatkuvaan paineeseen ulkonäöstään ja hyvästä julkisuuskuvasta. Elokuva siis toimii hyvin metamuodossa kun se viittaa tähän vastakkainasetelmaan.

Toinen kerros elokuvasta löytyy etenkin kun saavutaan kliimaksia kohti. Elokuvan tauotus, rakenne ikään kuin sykkii sen sydäntä kohti ja kun se viimein paljastetaan, kohtauksessa, jossa Kidman (Grace Kellyna) pitää monen minuutin mittaisen monologin, kaikki langanpalaset juonesta ja elokuvasta napsahtavat kohdalleen. Elokuvan viesti, teema ja aihe tulevat hyvin selkeiksi; kuinka rakkaus vaatii vastuuta, kuinka aito rakkaus on velvollisuus.

Pohjimmiltaan elokuva on siis ihmisen motiiveja kuvaava teos. Ei suinkaan elämäkerta, ei suinkaan viihteellinen juorutarina Hollywoodin kulisseista, vaan erittäin inhimillinen kuvaus, universaalista teemasta.

Erittäin syvällistä elokuvan tekemistä siis. Dahanin tyyli on taidetta. Hän pitää elokuvaa käsissään ja tekee siitä erittäin johdonmukaisen, tasapainoisen ja kauniin elokuvan. Sekä Kidman Grace Kellyna, että Tim Roth Prinssi Rainierina ovat rooleissaan loistavia. Amelin käsikirjoitus tosiaan on nerokkaan upean, kuinka se osaa painottaa elokuvan täydelliseen arkkiin, upeasti kulkevaan kaareen, jossa jokainen kohtaus toimii seuraavaa täydentävänä ja kokonaisuudesta tulee harkitun harmoninen sekä mielenkiintoinen, jos ei muuta. Ja viimeistään siitä, että minä yritän näin vaikeilla lauserakenteilla söngerrellä jotain sanottavaa tästä elokuvasta, jotta saan kehuttua sitä mahdollisimman hyvin, kertoo siitä, että minä enemmän kuin pidin tästä hienosta elokuvasta.



...=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...